Vielä kolmas kuvasatsi Marketanpuistosta, kuten lupasin

Vielä oli varastossa muutama kukkakuva tallella ja laitan ne teille tänne katsottavaksi.

Ihania herkkiä värisävyjä

löytyi näistä kauniista tulppaaneista.

Myös hehkuvampaa väriä

ja syvän punaistakin, kauniita ovat. Toistoa tulee kirjoitettua kun näitä ihastelen ja muitakin heidän kauniita kukkia ;-)

Näitä ei tänä vuonna ollutkaan niin paljon kuin viime vuonna, takana muutama tumman värinen tulppaani, olivat niin kaukana että en kuvaa kunnolla saanut.

 

Vuorenkilven kukat jäävät usein huomioimatta, lähempi tarkastelu paljastaa kuinka hienoja pieniä kellokukkia kukkaterttu on täynnä.

Särkynytsydän oli ihan erilainen kuin meidän vaatimaton, tämä oli iso rehevä pensas,

jossa kukat hehkuivat vierekkäin pitkissä varsissa, tämä kukkakuva onkin tuolla yläpalkissa.

Näin hienosti  kärhö jo kukki, olisiko alppikärhö, todella paljon oli kukkia vieri vieressä.

Tämä on minulle outo, kasvoi kostean ojan vieressä, olisiko jotain ruttojuuren lajia kun ei ollut vielä lehtiä,  tai sitten ne olivat noita kapeita mitä kuvassakin näkyy.

Kurjenpolvien lehtien joukossa pilkotti valkoisia jo hiukan kuihtuneita kukkia, helmililjan kukkia? näitä minäkin haluaisin, sinisiä jo muutama on.

Kerrattu keltainen narsissi halusi  vielä teitä tervehtiä ja toivottaa käymään puistossa katsomassa mitä kaikkea kaunista sieltä löytyy.

Aurinko paistaa ihanasti, toivottavasti tänään on hiukan lämpimämpi päivä, eilen oli aika vilpakkaa. Kohta lähden torstai tapaamiseen, vielä ei ole aloitettu kesälomaa.

Mies toi eilen 6 säkkiä multaa jotka odottavat levittämistä, ei aika käy pitkäksi. Pyysin vielä tänään hakemaan lisää ;-)   Oli saanut ottaa ilmaiseksi narsisseja jotka olivat jääneet myymättä ja hiukan jo kuihtuneita. Ihanaa, oli valinnut perunanarsisseja, niitä kerrottuja mistä olen haavellut, taas yksi haave toteutui  ;-)   pari purkkia pikkunarsissejakin.  Nyt  paikkaa niille miettimään, en taida ottaa stressiä vaan nauttia, teen omaan tahtiin.

Hyvää torstaita toivotan, kyllä tämä aika menee nopeaan, ollaan jo toukokuun loppupuolella.

 

 

Jatkoa sunnuntain reissulta Marketanpuistosta

Äkkiseltään laitan muutaman kuvan lisää sunnuntain reissulta Marketanpuistosta, ennen kuin lähden jatkamaan hommia.

Nämä tulppaanit jotka olivat pienessä rykelmässä, olivat aivan mahtavia kun aurinko paistoi ja antoi niille kuin lampun kukkien sisälle.

Tässä toinenkin kuva, eivätkö olekin kauniita.

Aina löytyi myös näitä muutaman kukan ryhmiä, ihanat värit ja kaunis muoto.

Pieni pensas löytyi muiden pensaiden takaa, hiukan piilossa oli,  pienet kauniit kukat.

Kaunis keltainen piristys, nimi tiedossa, mutta nyt juuri hakusessa ;-) Maijulta nimi, kiitos, Mahonia aquifolium.

Tätä suosikkiani osasin etsiä, ei ole aivan näkösällä, löysin nurkan takaa.

Viime vuonnakin tätä kuvasin, höyhenpensashan tämä on.

Vieressä oli tämä käkkyräpensas, nimeä en tiedä, mutta hauskan näköinen. Raija auttoi nimeämään, kiitos, Peikonpähkinä, Corylus Avellana Contorta.

Vielä on myöhemmin tulossa kolmaskin kuvasatsi tältä reissulta, sitten seuraavaksi varmaan odottelen ruusujen kukinta-aikaa, aivan mahtavia ruusun kukkia oli viimekin vuonna, niin eiköhän niitä löydy tänäkin vuonna.

Nyt takaisin hommiin.

Hyvää tiistaita toivotan, aurinko paistaa ja on valoisaa eilisen pimeän päivän jälkeen, kummasti aurinko antaa valoa sisällekin.

 

 

 

 

Marketanpuiston kukkia kävimme ihastelemassa

Eilen pyysin miestäni lähtemään kanssani katsastamaan Marketanpuiston kukkia.  Onneksi huomasin eräässä blogissa kuvia sieltä ja sehän minut herätti,  oli pikaisesti päästävä kuvaamaan,  muuten hetken kuluttua voi olla myöhäistä saada ihanista tulppaaneista ym. kuvia. ( Klikkaamalla kuvaa pääsette paremmin nauttimaan ihanista kukista)

Ennen tulppaanien mereä oli ihania keisarinpikarililjoja

ja yksittäisiä hempeän kauniin ruusuisen oloisia tulppaaneja,

myös sinisenä loistavia helmililjoja.

Sitten silmien eteen avautui tämä jokavuotinen ihana tulppaanimeri, aurinko vielä korosti värien hehkua.

Vähän matkan päässä oli orvokkimeri, sieltä orvokit aivan kun olisivat kurottaneet ja huutaneet, ota minusta kuva.

Olihan sitä hiukan lähemmin tutustuttava yksittäisiin kukkiin, kauniita ovat.

Olisi kiva tietää kuinka monta orvokin tainta tähänkin on istutettu, monta.

Olen usein sanonut, että minusta orvokit ovat uteliaan näköisiä, eikö vaan,

näistäkin kuvista sen huomaa, kuunnelkaa tarkkaan mitä niillä on kerrottavaa.

En laita nyt enempää kuvia, että jaksatte nauttia, ei tule kyllästymistä jos liikaa tuputan samaan aikaan, jää vielä seuraaviksikin kerroiksi.

Kiirettä eilen piti, kotiin tultuamme hiukan haukkapalaa ja takaisin Espooseen, kun poika halusi että menemme hänen peliään katsomaan, jalkapalloa. On taas pelikunnossa ja pystyy pelaamaan pidempiä jaksoja. Minä vaan olen näemme edelleenkin  jännittäjä, kuten olin nappulapeleissäkin. Lopputulos oli 6-0, voitto heille,  hauska sattuma kun sellaista laulua kuuntelimme radiosta peliin mennessämme,  ehkä oli toinen laji kyseessä ;-)

Nyt loppu koneella notkuminen, pitäisi suunnitella uutta kukkapenkkiä, tai laajennusta,  kun yksi penkki on liian varjossa ison aidan vieressä  ja toinen pensaan, eivät kukat oikein tykkää olla.  Vaikeaa on uusia penkkejä meidän tontille saada, niin on kivikkoista,  ehkä keksin jotain, kohopenkin,  miehistä apua varmaan tarvitaan ;-)

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

 

Narsisseja ja muita ihania kukkia kuvattu ystäväni pihalta

Kun haluan keväällä/kesällä elämääni hiukan piristystä niin kävelen ystäväni pihalle ihailemaan hänen ihanaa kukkaloistoaan. Näin tein muutama päivä sitten, kun tuntui että kaipasin kameraani kauniita kukkakuvia, enkä tänäkään keväänä joutunut pettymään. Alla olevat kuvat välittävät teillekin kevään kukkailoa.

Erilaisia narsisseja

kukkii

aivan mahtavasti.

Kai sitä minunkin omilleni pitäisi antaa hevosenkakkareita, ehkä saisin paremmin kukkimaan.

Nämäkin ihania, hiukan erilaisia

ja perunanarsissit kauniin kerronnaisia.

Helmililjat ihanan piristävän sinisine kukkineen,

kaunokainenkin jo avannut kukkansa.

Keisarinpikarililjan mahtavan hienot kukat

näkyvät kauaksi, vieressä olevalta kadulta voi ihailla monia kukkia, kuten tätä uljasta kukkaa, moni pysähtyykin ihailemaan.

Jännä väri näissä vuokoissa, hiukan punertavaa kukissa. Tämän pihan omistajalla on kyllä viherpeukalo, sen verran hyvin on saanut kaikki kasvinsa viihtymään pihallaan.  Uusia kukkia on kohta taas avautumassa niin pitää mennä niitäkin kuvaamaan.

Ihana aurinkoinen aamu, ovat  luvanneet hiukan lämpimämpää, aika koleita päiviä on ollut ja sateisia, sade teki kyllä hyvää luonnolle kaikki vihertää niin hienosti. Huoh, niin rikkaruohotkin, pitäisi mennä niitä kaivelemaan ja muutama kasvikin siirrettävä toiseen paikkaan, hommia riittää,  saa liikuntaa, kyykyssä kävelemistäkin tulee harrastettua ;-)

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.

 

 

 

Sinitintti on pöntön valtias

Eilen päivällä kuuntelin mikä kauhea mekastus ja linnun laulu pihaltamme kuului. Katseltuani hetken, huomasin kirjosiepon “huutavan” , lentävän pöntön ympärillä ja räpyttelevän siipiään.  Jäin katselemaan ja huomasin sinitintin siinä vieressä rauhallisesti ruokailevan koivusta ötököitä  ja päättäväisesti valtaavan takaisin pönttöä, mikä mielestäni hänellä jo aiemmin oli valittuna. Usein kirjosiepot valtaavat tinteiltä pönttöjä. Ei tänäkään vuonna

onnistunut vaan sinitintti piti puolensa. Tässä sinitintti kurkistelee ja odotellaan montako pesuetta tänä vuonna tekee, viime vuonna kaksi.

Kuusen siimeksessä oleva pönttö on talitintin koti, ei taida olla niin haluttu vaan tintti saa rauhassa sisustaa kotia.

Aurinko paistaa ja luonto on ihanan vihreää, rikkaruohotkin valtaavat jo alaa. Aika menee rattoisasti sisä- ja ulkohommissa.

Hyvää keskiviikkoa ja pikkulauantaita toivotan.

 

Ihmettelevä kurre ja hassu tikka

Nyt on ruokabaari suljettu meidän takapihalta, mitä nyt siemeniä vielä jäänyt maahan.

Kurret olleet ahkeria vierailijoita, kolme on viime aikoina ollut yhtä aikaa.  Erään kaverin löysin kameraani vaahteran oksalta, taitaa olla emokurre.

Lehtien välistä kurkisteli minua epäluuloisena.

Uteliaisuus vei pelosta voiton,

ihan kuin olisi jotain minulle sanonutkin.

Tikka minulle ihmetystä aiheutti, mietin mitä tekee meidän vaahteran oksan haarassa.

Talipötköt kun olivat poistuneet ei tikalle ollut ruokaa, niin fiksuna tuli siemeniä hakemaan

ja niitä hakkasi rikki oksan haarassa,

tai männyn kaarnojen välissä, sen jälkeen kurre kävi ihmettelemässä mitä kummaa siellä oli.

Kun siemenbaarikin oli pois viety, tikka ei luovuttanut vaan keräsi maasta siemeniä

ja sama

touhu jatkui, eikun uutta hakemaan. Hauska sitä oli seurata, vaan vaikeaa kuvata kun nuo jätti-isot pelakuut ovat tiellä, siksi heijastuksia kuvissa.

Vielä talipötköistä, nehän roikkuivat tukevan riman varassa, kerran huomasin että rima oli poikki ja toinen talipötkö pois. Uuuden riman kävin laittamassa ja jäi toinen talipötkö roikkumaan. Ei kulunut montaakaan päivää kun aamulla taas huomasin riman olevan poikki ja viimeinenkin talipötkö pois. ????? ihmetystä aiheutti, tulin siihen johtopäätökseen etteivät linnut voineet sitä rimaa poikki saadaa vaan lähistöllä kuljeksiva kettu ne pötköt oli vienyt. Pystyi roikkumaan pötkössä niin että rima meni poikki.

Tikkahan siitä oli minulle vihainen, kun pötköt olivat häipyneet, mutta onneksi keksi nämä siemenet ;-)

Nyt tuli kauan odotettu sadekin virkistämään luontoa. Joko teillä on aloitettu ekat veden keruut tynnyreihin, meillä on ;-)

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan. Tuli sitten MM-kultaa, hienoa.  En katsonut,  kun olen niin kova jännittämään. Mies korjasi telkkuvian,  näkyy  taas kuva, ei ihme ettei näkynyt kun oli ulkona johto poikki, niin kova myrsky oli ollut että sellaisen tuhon oli tehnyt.

 

Sepelkyyhkyjen keväistä kujerrusta

Ulkona on pitkään ollut sellainenkin konsertti kun linnut hakevat itselleen kaveria. Pihalla seistessäni kuulin kyyhkysen kujerrusta ja pitihän ääni paikallistaa.

Naapurin männyn oksalla kaksi sepelkyyhkyä vieri vieressä kujerteli, toinen katsoi hiukan hädissään mitä olen tekemässä.

Taisi minut todeta tutuksi mustalla mötikällä osoittelijaksi ja ummisti silmänsä.

Ihanasti vieri vieressä torkkuivat, hellyttävän oloisia. Näillä taitaa olla toisen naapurin  männyssä pesä, siinä oli viime vuonnakin.

Kirjosieppo tullut ja vallannut yhden pöntön itselleen, kovasti puolisoa hakee. Tintti on löytänyt puolison ja niillä on viereinen pönttö sisustettavana.

Eilinen päivä oli kylmä ja tuulinen, koivustakin putoili paljon kuvia oksia, niitä keräsin kadulta pois aikamoisen kasan. Taisi tuuli sekoittaa tv antenninkin kun ei tule kunnon kuvaa vaan pätkii ja joillain kanavilla ei mitään signaalia.  Mies tulee huomenna mökiltä ja virittää antennin kuntoon, ei sitten tule tänään katsottua telkusta viisuja. On tuohon telkkuun sen verran tottunut että outoa oli illalla kun ei siitä mitään voinut katsoa.

Vaihtui myös äkkiä shortsikelit, niihin jo ehdin hiukan totutella. Sade ei eilen yltänyt meille saakka, lännemmässä taisi olla kunnon myräkkää, sadetutkaa kun tutkin. Samaa linjaa näyttää tänäänkin sadepilvet menevän, sade tekisi ihan hyvää.

Hyvää lauantaita ja viikonloppua toivotan.

 

 

 

Kevätkaihonkukka, hyasintti, varjolilja, esikko ym.ym.

Tein kameran kanssa  kierroksen pihallamme tutkien mitä kaikkea ihanaa sinne on ilmestynyt. Osalla kasveista on nimi hukassa ja jos jonkun nimeän väärin saa aivan vapaasti oikaista  ;-)

Scillat valtaavat vuosi vuodelta enemmän alaa tonttimme eräästä nurkasta, ihan hyvä niin,  kun on pensaiden alla, vaikeapääsyistä paikkaa.

Ihanan sinisiä piristyksiä,  muuten vielä niin harmaassa maassa.

Kielot ovat intoutuneet kasvamaan toisella puolen tonttia, eilen aivan ryöpsähtivät pituutta.

Nämä muutamat helmililjat ovat hiukan levinneet, lisää varmaan täytyy ostaa ja istuttaa.

Kevätkaihonkukka on myös aikaisia kukkijoita, ihanan pienet siniset kukat. Pelastettu, roskiin oli menossa.

Imikkä,

olisiko valkotäpläimikkä.

Tälle en ole nimeä löytänyt,

ja tämänkin nimi hiukan epäselvä, tai sitten vaan ihan unohtunut ;-)

Ihana pieni angervo, mini sellainen.

Särkynyt sydän innoissaan kurkkii jo korkealla.

Samoin varjoliljat innostuneet kasvamaan pituutta.

Nämä hyasintit ovat pieniä ihanuuksia,

väriä tuovat

kukkapenkkeihin, tämäkin aivan loistaa auringon valossa.

Viikonloppu meni mökillä, siellä vietimme äitienpäivääkin.

Menin jo perjantaiaamuna kun mies halusi kaveriksi risusavottaan. Saimme luvan korjata tien varrelta pieniä kaadettuja puita, yksi hiukan isompi koivu. Minä autoin kantamaan oksia pois kasaan ja uusia puita karsittavaksi, kyllä siinä pienessä ajassa kummasti sai sen aikaan, että mökille saavuttuamme minulla oli hiukan uupunut olotila :-)

Hienoa viikkoa lupaavat nuo säätieteilijät, joten koneella en taida kovin aikaani viettää, siksi keräsinkin hiukan useamman kukkakuvan kerralla tänne,  kun voi seuraavaan kertaan taas vierähtää tovi.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

 

 

 

 

Sisäkukkien loistoa

Oli vielä pakko laittaa teille näistä ihanista kukkijoista kuvia.

Kotona keittiön ikkunan edessä on pieni viidakko, kuten miehelleni asian ilmaisin kun siirsin kaikki neljä pelakuutani keittiöön, muualla  ei näille isoille kukille ole oikein tilaa. Mahtavan isoja kukkia ovat tehneet ja pituutta rojottaneet kasvaa, vielä en niitä ulos voi viedä.

Pakkohan tämäkin kuva on laittaa, mökin kulmaikkunasta. Valoverhoja on pidettävä edessä, kuten äitinikin on pitänyt, muuten paahtaa aurinko liian voimakkaasti kukkiin. Nämä kukat jotka verhojen takaa kurkkivat ovat niitä syksyllä pakkaselta pelastettuja naapurin kukkia  ;-)   jäivät keväällä  myös leikkaamatta. Kiitosta antavat reilusti, ja näiden takana on vielä muitakin pelakuita joita ei tähän näy.

 

Tämä ihana kliivia vuosi vuodelta suurentaa kukkaterttujaan.

Muuten en kunnolla kuvaan saanut piti käydä ulkoa ikkunan takaa kuvaamassa, pari kukkaa oli jo varistanut.

Ulos pitää mennä siirtämään haravoituja lehtikasoja kompostiin, eivät tunnu mihinkään muuten liikkuvan ;-) Nyt tuntuu hiukan ilma lämpeävän, aamulla oli viileää kun käväisin torstaisessa kahvitapaamisessa.

Hyvää torstaita toivotan ja näiden kukkien myötä myös hyvää tulevaa äitienpäivää.

 

Kevään kukkaihanuuksia, käenrieskoja ja sinivuokkoja

Ihania yllätyksiä kevät tuo tullessaan,

kuten nämäkin käenrieskat nurmikollemme.

Monesti olen ajatellut että olisi kiva jos näitä pieniä liljakasveja kasvaisi mökillämme, nyt kasvaa ja toivottavasti myös leviääkin.

Sinivuokot kuusien alla kukkivat,

montaa eri värisävyä on,

nämä aivan vaalean sinisiä.

Lapsuus tulee mieleen kun samasta paikasta äidille aina keväällä kimpun sinivuokkoja poimin.

On ollut sellaistakin menoa etten ole edes kommentteihinne ennättänyt vastailla. Tiistaina kotiin mökiltä, keskiviikkona kerholaisten kanssa Hämeenlinnassa retkellä, eilen torstaina junalla Riihimäkeen josta mies haki mökille.  Kotona pelakuut voivat hyvin, oli kotivahti hyvin hoitanut ja varmaan hoitaa nytkin.

Aurinkoinen aamu, yöllä oli mittari käynyt pakkasen puolella.

Hyvää Vappua toivotan,  toivotaan että sateet jäävät vähemmälle.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.