Kasviskirppikselläkin kävin
Meilläpäin oli eilen ja tänään paljon kaikenlaisia tapahtumia yksi niistä oli joka vuotinen kasviskirppis johon täytyy aina mennä katsomaan.

Tällaisia

kasveja

oli tuotu

myyntiin, kaikkia kasveja en kuvannut.

Eihän minun mitään pitänyt ostaa
aina vaan käy niin että jotain mukaani haluan. Tänään kävin aamulla vielä uudestaan kun luvattiin tuoda vanhanajan syysleimu se on tuo isoimmassa ruukussa oleva. Viime vuonna minulla sellainen oli, mutta en ole varma onko enää kun katselin kukkapenkkiä. Onneksi lähdin kyselemään ja sain ison alun, ihanaa.

Tällaisenkin ostin, emme myyjän kanssa tienneet mikä on, hiukan kuulemma muistuttaa suolaheinää, vain isompi, katsotaan minkälainen kasvaa. Olisiko kirjavalehtinen tarhasuolaheinä, kunnon kuvaa en löytänyt.
Onneksi sade piti taukoa päivällä, saivat torilla olevat markkinat ihan kohtalaisen sään ja kasviskirppiskin toisen poutaisen päivän, iso kirpputori olikin jäähallissa, suojassa.




















































































