Omenapuunkukkia

Laitan vielä nautittavaksi omppupuunkukkia. Meillä jo varistaneet kukkansa joten minullakin vain nämä kuvat muistikuvina.

En voi muuta kuin joka kerta ihailla

sitä vaaleuden paljoutta mitä

omenapuu kukkiessaan antaa iloa silmille.

Myös pörriäiset saavat sieltää elantoaan.

Vaikka läheltä katsottuna ovat yksikertaisia

mutta voivat näyttää myös kauniit värinsä.

Toivottavasti teille oli näistä yhtä suurta silmäniloa kuin minullekkin.

Komeroista kaiveltua osa 4

Oli pakko laittaa teille kaksi kuvaa Tallinnan reissun tuomisista, aikaa sitten kylläkin, nyt on jo hinnoissaan tällaisetkin.

Tämä on mielestäni niin mainion näköinen, että pakostakin hymyilyttää.

Tällä tuo häntä viehätti on niin suhteettoman pitkä, siksi hauska.

Kesäinen perhoskortti 3-D

Nyt kun alkaa luonnossa olla kukkia tein tämän kesäisen perhoskortin luonnon innoittamana.

Odotan kovasti perhosia tulevan kesäksi.

Kirpputorilta kannuja

Tämän kannun kun näin niin ihastuin siihen ja sehän tuli meille, myös pari mukia samalla aiheella.

Mielestäni kiva kuva kyljessä.

Tällainen kulkeutui myös meille, oli saman valmistajan kuin edellinen ja ajattelin pariksi kissakannulle.

Kissankäpälä

Mökillä käydessäni täytyi kiivetä rinteeseen katsomaan oliko siellä vielä kissankäpäliä.

Olihan siellä, näitä ollut niin kauan kuin muistan lapsuudestani asti.

On kahta eri väriä, valkoisia

ja punaisia.

Toivottavasti viihtyvät vielä kauan.

Orvokki, onko tuttu

Metsässä kävellessäni löysin tällaisen orvokin.

Oli hiukan kosteahkossa maassa, hain suo-orvokki nimikkeellä, oli erilaisen näköinen.

Muok. 6.6.-08 päädyimme Tirsun kanssa että tämä olisi kuitenkin suo-orvokki.

Todella kaunis kukka ja minä taas rähmälläni kuvasin.

Tämä on tuttu minullekkin, metsäorvokki kaunis myös.

Kieloja ja sireenejä

Kielot ja sireenit ovat kukassa nyt ja tuoksuvat ihanasti. Kieloissa huomasin sen että on ollut kuivaa niin eivät ole oikein reheviä.

Tämä kuva on otettu mökiltä

tämä taas talomme takapihalta.

Valkoiset sireenitkin kukkivat pihalla

kukat kauniita tässäkin kasvissa kuten muissakin.

Taas on toiminnassa ja yksi orvokkikortti

Tässä on päivän aikana tekemäni 3-D orvokkikortti, ei tässäkään paljoa tavaraa, jatkuu yksinkertainen linja.

Huomasin, että siirrossa on jäänyt muutamat kommentit pois kun varmennus tehtiin ennen niitä. Kirjoittajille anteeksi etteivät siirtyneet.

Muok. Toivoisin uusintakirjoitusta  :-)

Blogiini tulee tauko

Blogiini tulee päivän kestävä katkos johtuen pojan muutosta, sillä olen hänen palvelimellaan.

Toivottavasti tulette myöhemmin uudelleen katsomaan hassutuksiani.

Hyvää kesäkuun alkua toivottelee :-)

Tia

Lupaamiani purkkien kuvia

Tässä näitä peltipurkkia joista lupasin kuvia tänne.

Näitä on 3 kpl 1 kirppikseltä 2 itse säästettyjä.

Näitä on kanssa 3 ja mies tuonut tuliaisiksi kirppikseltä.

Näistä jäi vahingossa yksi siniraitainen kuvaamatta, mies tuonut kirppikseltä.

Nämä ovat ostettu kierrätyksestä, sain edullisesti kun ovat nuhruisia, en ole vielä ennättänyt siistimään. 4 kpl

Nämä ovat kuuluneet äitini ja isäni huusholliin niin kauan kuin muistan, vasemmanpuoleisessa on nytkin kahvia sisällä, on kuluneempi kun on käytössä koko ajan.

Vielä löytyy purkkeja kaikenlaisia, toisella kertaa lisää kunhan saan taas kuvattua ja höpsönähän minua pidettäisiiin jos kaikki ne tänne rykäisisin yhtä aikaa :-) taidetaan pitää muutenkin…

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.