Keltaisesta ruusuryhmästä se alkoi

Ollessani taas asioilla kylällä silmänurkassani häämötti jotain keltaista. Voi tällainen ruusurykelmä se oli, en ollut muutamaan päivään tässä kohtaa käynyt ja nämä keltaiset ruusut olivat innostuneet oikein kunnolla kukkimaan. Hiukan on jo paras kukintavaihe ohi, mutta kyllä vieläkin oli katsottavaa. Minun ruususuosikki on keltainen ruusu. Seurakunnan ruusuja ovat.

Ei tietty kamera ollut mukana, äkkiä kotiin hakemaan, uusi täysi akku kameraan ja takaisin sillä aurinko paistoi ja oli luvattu sadetta joka voisi tärvellä ruusunkukkia. Täytyy näemmä ottaa kamera mukaan joka kerta kun autolla lähden liikkeelle.

Minä tietty kiersin ja kaarsin ruusuja, ihastelin ja kuvasin

vielä löytyi kuvattavaa

eivät kaikki ylikukkineita

tässäkin yksi kaunis yksilö.

Mieleeni tuli että olisiko tullut viime käynnin jälkeen seurakunnan kasveihin lisää kuvattavia, eli kukkia auennut. Ilokseni olihan siellä taas uusia vaikka kuinka, minulle outoja. Paljon oli pieniä kukkia auennut, tässä yksi niistä.

Kauniita hiukan lilaan päin vivahtavia.

Tässä sitten mielenkiitoisen värinen pensas, hiukan tuli syksyinen väriloisto mieleen.

Entäs nämä hedelmät tai siemenet, keskellä muuta kasvillisuutta oli, kuihtunut varsi sojotti niiden yläpuolella.

Näissäkin kukinnoissa mielenkiintoinen väri

tässä enemmän kuvattuna, hiukan keltaista ja oranssinpunaista.

Lisää pieniä kukkia, mieleeni tuli harsokukka, ei kumminkaan ollut.

Nämäkin kauniina mättäänä piristämässä vihreän keskellä.

Ja sitten tällaisia hauskan näköisiä, ehkä jotain neilikkalaatua

Pitkänä rivinä kameran linssin läpi kuin lumihiutaleita.

Tässä samoja vielä nuppuasteella.

Vielä valkoisia

hentoja silmäniloja.

Tässä oli osa eilistä saalistani kameraan tallennettuna. Joku voi ajatella että ettenpä paljoa kukkia tunnista, mutta niitä on niin paljon erilaisia ja myös uusia lajikkeita.

Nyt jo aurinko paistelee, mutta tätä aloittaessani sadetta vielä taivaalta tuli ja ajattelin näiden viihdyttävän sateisena päivänä. Kyllähän muualla vielä voi sataakkin kun katselin sääkarttaa.

Muok. Eipä tuo aurinko kauaa viihtynyt, nyt taivas harmaiden pilvien peittämänä.

Hyvää juhannusta jouluhyasintin kera.

Kyllä luitte oikein, haluan toivottaa lukijoilleni oikein hyvää juhannusta jouluhyasintin kera.

Tämä pikkuinen kukka pihallamme halusi nauttia sekä joulusta, että juhannuksesta ja hänelle sen mahdollisuuden soin. Jouluna saadut hyasintit kuivatin ja sanoin miniällekkin ettei heitä pois vaan tuo minulle. Keväällä pakkasten mentyä istutin ne multaan ja kaikki neljä kurkkivat nyt mullasta, tämä yksi vaan oli hätäisempi ja halusi ilahduttaa meitä kukinnollaan. Juuri ja juuri mullasta päässyt esille, oikein huvitti kun näin kovan yrityksen kukkia.

Tämäkin eräänlaista kierrätystä, ettei näitäkään kannattanut heittää pois.

Hyvää juhannusta kaikille vielä toivotan, jokainen nauttikoon tavallaan. Me jäämme kotiin kun olemme todenneet, että täällä on todella rauhallista, suurin osa naapureista on muualla juhannuksen vietossa.

Neitoperhonen ja linnunsilmät

Keväällä kun kuvasin linnunsilmiä, lenteli tämä neitoperhonen keskelle kukkapeltoa.

Lähestyin sitä jospa saisin kuvia, lähti lentoon, mutta palasi hetken kuluttua takaisin.

Näiden kahden kuvan välillä on monia kuvia kun lähestyin perhosta ja se antoi minun tulla lähelleen ja ottaa monta lähikuvaa.

Perhoskortti 3-D/CD valkoinen

Kokeilin tästä valkoisesta kuvasta minkälaisen kortin saisin aikaiseksi.

Korttipohja siftaa vihertävään, kulmissa ja reunanauhassa on samaa valkoista/kultaa kuin kuvassakin.

Oma kallio

Jokaisella pitäisi olla oma kallio josta katsella kaukaisuuteen.

Tässä on meidän kalliota, tuossa kallionkielekkeellä olen lapsuudessani monet leikit leikkinyt. Tuon kallion päällä on vielä toinen korkeampi kohta joka ei näy tähän ja naapuri omistaa siitä myös osan, eli halusi kanssa hiukan omaa kalliota.

Tässä kallionkolossa olen myös viihtynyt.

Tämä kallio ei ole aina kuulunut meille, vaan muutama vuosi sitten tuli mahdollisuus ostaa hiukan lisää tonttia ja siinä palanen tätä kalliota siirtyi myös meille. Eihän sitä mitata pystysuunnassa :-)

Haaveena on joskus rakentaa kallion päälle huvimaja.

Raidallisia lasilautasia

Nämä lasilautaset ovat kaikki saman kokoisia, isompaa kokoa.Vanhemmillani on vastaavanlaisia pienempiä ja hiukan kulmat pyöreämpia. Olen etsinyt kenenkä valmistamia ja suunnittelemia ovat, ei ole vielä onnistanut. Osaako joku kertoa minulle.

Näissä kahdessa on pienet kulumajäljet

tämä näyttäisi olevan ehjä.

Olen nämä kerran löytänyt kirppikseltä ja olin hyvin tyytyväinen ostoksiini, sillä en muualla ole näitä nähnyt. Jostain syystä nuo raidat viehättävät.

Kasvituristina omassa kunnassa osa 3

Seuraavaksi suuntasin kirkkoa kohden ja ihastelemaan sen ympärillä olevaa kasvillisuutta.

Kiviaidan päälle oli istutettu kauniita valkeita ruusuja.

Ihastuin näihinkin ruusuihin ja kun lähemmin

katselin niin huomasin niissä olevan kauniin ison keltaisen keskustan.

Maksaruohoa oli myös laitettu kasvamaan

ja aika kuivassa paikassa se viihtyykin, kuten tässä kivenkolossa.

Näitä väriläiskiäkin löytyi

kaunistamassa vihreiden puiden ja pensaiden lomassa

kuten tämäkin tuo mieleen auringon keltaisuudellaan.

Pikkuinen kivirikko kukki kauniita punertavia kukkia.

Sinistä ei myöskään oltu unohdettu, vaan tällainen rykelmä löytyi, outo kukka minulle.

Samantyyppinen kukka kuin sammalleimussa, on vaan pidemmässä varressa.

Onkohan sukua sammalleimulle.

Myös tämä matala kasvi kukki oikein innoissaan.

Näin paljon löytyi pienellä kierroksella kirkon läheisyydestä, vielä jäi joitain kuvaamatta. Näitä voi näin sateisena päivänä katsella ja nauttia kuinka kauniita voivat olla. Ainakin meillä sataa ja luonto saa kosteutta.

Taidanpa joku kerta etsiä kirkon puutarhurin ja kysellä noiden muutaman kasvin nimeä.

Koirakortti 3-D ja ostettuja kuvia

Aamupäivän aikaansaannos, uusista kuvista tein koirakortin.

Koirakorteillekkin on kysyntää.

Ostin muutamia 3-D kuvia, oikeastaan lähdin isoja ruusukuvia ostamaan (toinen vas.) onneksi tilasin nyt sillä taisivat olla viimeiset kun kymmenestä sain kahdeksan. Kysyin yritykseltä valmistetaanko niitä vielä, en ole saanut vastausta.

Alppiruusu/ Rhododendron

Alkukeväästä ajattelin ettei taida rodoni paljon kukkia tänä vuonna

mutta yllätyin kun sieltä kumminkin tuli kauniita kukkia

ei niin kauheasti mutta riittämiin kaunistamaan takapihaamme.

Taas tutkielma, lähempää Alppiruususta.

Tekisi mieli mennä joskus Haagan Alppiruusupuistoon (Helsingissä) siellä on tuhatmäärin erilaisia lajikkeita, nyt varmaan kauneimmillaan.

Kävin metsässä

tai oikeammin lähdin päivällä sellaiseen paikkaan missä olen jokus ollut paljonkin kuvaamassa. Nyt kun on auto päivällä käytössä otin saappaat ja kameran mukaani. Ei paikka ollut oikeastaan muuttunut, läheisellä tiellä vaan autokanta lisääntynyt, jatkuva vilkas liikenne.

Samanlainen tie johti lähitaloon kuin aikaisemminkin

en sitä kauemmaksi lähtenyt kävelemään kun täytyy pitää etäisyyttä ettei riko toisten rauhaa.

Hyppäsin ojan yli ja läheiseen metsikköön menin tutkimusmatkalle.

Paljon oli aukealla vadelmapuskia.

Mielenkiintoista harvaa puualuetta.

Tällainen piikkipallero löytyi

ja nämä, ovatko jotain kääpälajia.

Tulin pienestä metsäalueesta tällaiseen paikkaan, olisiko joskus ollut märkääkin, nyt ihan kuivaa.

Lähemmin tarkasteltuna.

Ja vielä lähemmin tarkastelua

Mielenkiintoisia löytöjä

Suosittelen jokaiselle pientä kävelyä lähimetsissä ja tutkimista mitä kaikkea se pitää uumenissaan. Minulle ainakin tuli hyvä olo tämän reissun jälkeen ja jotain 229 kuvaa kotiintuomisiksi.

Jouduin palaamaan kotiin kesken kaiken ja ehkä menen lähiaikoina jatkamaan tutkimuksia sillä Suomen luonnossa on paaljon kaikkea kivaa kuvattavaksi.

Teille rauhallista iltakatselemista.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.