Kannuja kaapista

Katselin kaapeistani, että minkälaisia kannuja omistan, ihan huvin vuoksi. Kyllä niitä eri mallisia löytyi ja mökillä lisää.

Tässä pelkistetty käyttökannu ei mitään krumeruuleja

kuten tässä, eli vastakohta edelliselle. Olen tämän saanut lahjaksi hyvin nuorena naapurin pariskunnalta ja lähinnä olen sen pitänyt tuon vastakohtaisuuden takia.

Vanha kannu lapsuudesta muistan tämän.

Tämä on ostettu aikoinaan omaan kotiin.

Tässä on kesäkannu johon on kiva laittaa kylmää juomaa kesähelteellä

Tämä viimeinen on myös ollut kauan en ihan arkikäytössä sitä pidä.

Onnittelukortti ruusukuvasta

Tein tänään onnittelukortin oman pihan ruususta otetusta kuvasta. Uskallan sen laittaa tänne ennen lähettämistä kun tiedän ettei saaja käy katselemassa.

Korttipohja on vaaleanvioletin väristä satiinipohjaista kartonkia A5 kokoinen.

Ukonkellot alkavat kukkimaan, isot komeat kukat

Huomasin isojen ukonkellojen olevan avautumassa.

Jotkut jo aurinkoisella paikalla auki

ja heti joku tutkimassa avautunutta kukkaa.

Hiukan varjoisemmalla paikalla vielä nupussa, mutta ei paljoa aurinkoisia päiviä tarvitse niin nämäkin aukeavat. Ovat mahtavan näköisiä isoja kukkia pitkissä varsissa.

Tämän päivän satsi kortteja 3-D/CD

Nyt pitäisi olla vähän valinnanvaraa, ei nyt niin paljoa mutta kuitenkin jotain. Aamulla aikaisin kun aloitin niin ehtii ei tule kiire.

Vasemmalla ylänurkassa olevassa kortissa mielestäni löytyivät värit kohdalleen, kukanlehdet, korttipohja ja kulmissakin on samaa vihertävää vaikka ei tässä näy kuin kulta.

Mielenkiintoisen näköinen siivekäs vierailija. Harsokorento/ muok.

Nyt aukeni linjat blogiini, toivottavasti pidemmänkin aikaa. On takkuillut muutaman päivän, olen pahoillani kun ette ole päässeet käymään kuin satunnaisesti.

Tällaisen vierailijan löysin puutarhastani, eipä ole antaa nimeä toivottavasti joku tunnistaa ja kertoo.

Muok. Harsokorento.

Kimalaisen puuhia hauska seurata

Kuvatessani ja tarkastellessani ruusupensastamme, tuli taas viereeni pörräämään kimalainen. Pensaassa oli juuri aukeamassa olevia ruusunnuppuja ja niihin piti ängetä sisälle.

Alkoi kova pyöriminen kukan sisällä.

Kukka oikein pullistui kimalaisen siellä hyöriessä.

Sitten kun oli tapeeksi saalista saatu ulos jatkamaan

viereiseen nuppukukkaan.

Vähän oli hankalaa kukkaan päästä sisälle, mutta sitkeys palkittiin

ja keruu pääsi taas vauhtiin.

Taas oli aika vaihtaa kukkaa. Tätä oli hauska seurata, ei kauaa viihtynyt kun lensi seuraavaan kasviin. Tuuli tuli seuraksemme ja ei saanut kovin teräviä otoksia. Nämä pienet pyöreät pörriäiset ovat hauskoja työteliäitä eivätkä ollenkaan vihaisia saa ihan rauhassa olla niiden vieressä.

Kortteja, ruusuja ja päivänkakkara 3-D/CD

Tänään on sitten tehty eilisenkin edestä kortteja. Tällaiset kortit olivat lopussa ja nyt edes 4 valmiina.

Valmiiksi pussitettuna, lähtevät maanantaina eteenpäin. Lisää sitten vielä täytyy tehdä. Onneksi oli osa kuvia leikattuna en muuten olisi näin paljoa saanut valmiiksi. Korttipohjat ovat hiukan rasteri kuvioituja, niin eivät tarvitse muuta koristusta kuin kulmat ja cd:n reunaan nauhan. Pidän hiukan laadukkaammista korttipohjista, ovat tanakampaa kartonkia yleensä ja kestävät CD:n painon.

Tuliaisia talon vahtimisesta, paljon papruja

Olin naapurin talonvahtina heidän ollessaan lomilla. Nämä tulivat tuliaisina.

Paperia, sitähän aina tarvitsee.

Pieniä leimasimia, ei kuulemma ollut isoja tarjolla. Näillä saa kivoja pieniä leimoja kortteihin.

Sitten aivan mahtava paperilajitelma, eri kokoisia ja värikuoseja.

Edullisia paperihankintoja

Eilisellä reissullani poikkesin myös paikalliseen Tiimariin. Olen tutustunut liikkeen myyjiin ja tietävät kortteiluni, nytkin heti eräs vinkkasi että on edullisia kuviopapruja.

Löytyihän sieltä muutama nippu papereita hinta ei ollut kova 0,70 – 1,40 välillä.

Todella ystävällistä palvelua ja hyvä mieli jää liikkeessä käydessä, vaikka ei aina mitään haluamaani olisikaan. Hiukan suuremmat tilat saisivat olla, kun tuntuu että kaikkea pitäisi liikkeeseen saada mahtumaan, askartelupuolelle varsinkin toivoisin lisää tilaa/materiaaleja.

Taivaan kaunis väritys ja heinän kauneus

Illalla pitkällään ollessani katselin ikkunasta taivaan värejä, olivat kauniita. Täytyipä laittaa takki päälle ja lähteä ulos kuvaamaan. Vaikea saada kuvaa ettei joku puu tai pylväs ollut tiellä, teki mieli mennä naapurin takapihalle olisi ollut aukeampaa, en sitten mennyt pelästyttämään toisia :-)

Kauniit värit, ei ole samanlaiset kuvassa kuin luonnossa, ehkä jotain aavistusta näkyy. Nopeasti häipyvät olen sen aikaisemminkin todennut.

Kuvasin eilen myös kauniin heinän, tällaisia kasvaa tatarpensaan vieressä. Jostain siihen tulleet, saavat siinä olla.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.