Talven varalle

On laitettava kuva todistukseksi, että jotain muutakin tehty kuin vain kuvattu pitkin metsiä :-)

Hiukan oli tontin laidalla, että hilloksi saimme laitettua. Jouduin miestäni huutelemaan apuun kun en pystynyt kaikkia pilkkomaan. Ensi vuodeksi täytyy mökillä mullittaa ja laittaa vähän vahviketta kun siellä ovat vähentyneet viime vuosina.

Vajaa purkki on maistiaisiksi.

Mustikoita ei täällä ole ollenkaan, mitä olen katsellut kuvausreissuilla ja mieskin on tehnyt saman havainnon lenkkeillessään. Harmi, sillä olen aina saanut muutaman litran poimittua lähimetsästä.

Kaksi pikkukorttia painetuista kuvista

Tein kaksi pikkukorttia kun on noita A6 korttipohjia paljon varastossa eikä tule niitä käytettyä. Samoin on laatikollinen pieniä kuoria, pienempiä kuin A6 joten leikkaan hiukan korttipohjan reunoista sopivaksi kirjekuoreen ja saan käytettyä molempia.

Olen myös aikoinaan hankkinut tavallisia painettuja kuvia mitä nyt käytän näihin kortteihin. Jotkut haluavat pienehkön edullisen kortin lahjaan lisäksi. Näistä tuli mielestäni sopivan kesäisiä.

Kurjenmiekka

Kurjenmiekkoja on eri värisinä, mutta tällaista en muistaakseni ole ennen

nähnyt. Mielenkiintoisen värinen,

valkoiset sisälehdet ja kellertävät ulkolehdet.

Tämä laji on paljon tutumpi.

Kauniin heleän keltainen väriltään.

Kirpputorilta hevonen

Tällainen oli aikoinaan kirpputorilla ja minusta jollain tapaa söötti

joten tuli ostettua kotiin. En tiedä minkä maalainen on.

Siili golfailee

Kokeilin pyöreää muotoa tähän leimakuvaan, itse oli leikattava saksin kun ei ole vempainta leikkaamiseen.

Rohkeasti laitoin isoja ympyröitä olevan paprun taakse.

Iloinen kukkarykelmä.

Minusta tämä kuva on hauska, sillä siinä olevat kukat ihan kuin kurkottavat aurinkoa kohden sateen jälkeen.

Olivat hyvin nuokallaan ja tuin kepein ja naruin etteivät kokonaan kaadu ja hyvin selvisivät kuten kuva osoittaa, iloinen ilme :-)

Brillante

Sain sekä Marikalta että Heli R:ltä Brillante Weblog Premio-2008 -tunnustuksen.

Brillante 2008

Säännöt:

1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sen sait
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi

Omat tunnustukseni menevät seuraaville:

Tirsu (Tirsun touhuja)
Pia (Piiperon Piiperrykset)
Ritva (Iloinen mieli)
Minde (Satunnaista kortteilua)
Ninnalisa (Ninnalisan äherryksiä)
Catriina (Angorina)

Hyvin oli vaikeaa valita kenelle laittaisin, on niin monta blogia joille kuuluisi. Eräs näistä on tauolla, mutta sehän ei estä tunnustuksen antamista.

Kiitokset antajille ja blogissani kävijöille.

EDIT: Lisäksi olen saanut tunnustuksen myös Ritvalta.

Hääkortteja lisää 3-D

Muutama hääkortti kotiutui erään liikkeen suljettua kesäksi ja sovittiin, että turhaan korttini siellä liikkeessä on kesäsäilytyksessä. Äsken liikkeen omistaja toi korttini meille ja onneksi siellä oli muutama hääkorttikin.

Äkkiseltään ne tähän kuvasin, hiukan on tummaa. Nämä ovat isoa kokoa A4 taitettuna eli A5, kun halutaan isojakin kortteja.

Nämä cabinikorttikokoa.

Tässä myös ja sopii kihlakortiksikin.

Lähtevät heti huomenissa eteenpäin kun on ollut ei oota myynnissä, vähän on laiska korttien tekijä ollut.

Hääkortti, hiukan erilainen, valokuvasta tehty.

Hääkorttien teko on hiukan jälkijunassa, pitäisi olla jo vino pino valmiina. Tänään sitten ajattelin saada yhden valmiiksi. Olen tällä mallilla tehnyt pari onnittelukorttia aikaisemmin ja nyt ajattelin käyttää hääkorttiin. Omasta mielestäni sopii hyvin, tulee herkkyys esille vaikka ruusussa on tummanpunainen kukka.

Hahmottelin erilaisia juttuja kanteen ja päätin etten varsinaiseen kuvakanteen laita mitään muuta kuin kuvan ettei tule liian sekavaa. Nuo valkoiset ja glitteritarrat sopivat vellumiin jossa on pieniä ruusuja.

Tässä kortti lähempää.

Avoinna jotta näkee minkälainen on vellumin alla oleva ruusu. Korttipohjana käytin vaaleanvihertävää helmiäiskartonkia, sisältä kortti on valkoinen.

Punaiset kumisaappaat ja vähän muutakin

Tässä ne ovat pitkään toiveissani olleet punaiset :-) kumisaappaat. Joskus toiveet toteutuvat. Näin näistä kuvan mainoksessa ja soitto pojalle kun kulkevat kauppoja jos punaiset saappaat osuisivat kohdalle niin ostaisivat, miniällä saman kokoinen jalka voi sovittaa.

Nämä kaunokaiset löytyivät Hämeenlinnasta, olivat viimeinen pari tätä kokoa.

Mieheni sanoi kun näitä kokeilin, ei kai sitten voi kävellä kuin sisällä ja vähäisen terassilla :-) Pidän punaisista jalkineista, on monia talvisaappaitakin kirkkaanpunaisia, ei mikään tummanpunainen käy :-)

Muok. tuli vahingossa sama kuva kahteen kertaan innostuksissani, nyt on se mikä oli tarkoituskin.

Ei tarvitse itse käydä kaupoissa shoppailemassa, nämä ovat myös puhelimen kautta tilattuja.

Näistä poika soitteli, että kun viimeksi jäi vähän vajaaksi pyyhkeiden saanti kun oli loppu niin nyt olisi taas edullisia. Minä tietty, että siitä vaan ja miniä sai valita värit. Tyytyväinen olen tulokseen, kun jostain kumman syystä alkavat pyyhkeet ja lakanat rispaantua, eivät kestä ikuisuuksia.

Ettei luulla, että tuo hankkiminen on yksipuolista, sattui minun kohdalle sopivan näköisiä tabletteja nuorelle parille. Päällimmäiset ovat hiukan limen vihreää, miniän suosikkiväri ja nuo ruskeat tabletit terassille, lisäksi vähän hassutusta pesupallukat, toista ei ollut ihan pinkin väristä :-)

Meillä tämä jeesaaminen puolin ja toisin toimii, olimme heillä muuttohommissa ja mies remppaamassa asuntoa ja kokoilemassa kaappeja. Pojan kummien perheessä on sama toiminnassa parasta aikaakin.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.