Monessa perheessä on jouluvalmistelut pitkällä menossa, hienoa kun jaksavat tehdä joulua. Ehkä voi joissain ihmetyttää kun blogiini ei ilmesty joulun valmistelukuvia.

Moni varmaan muistaa nämä kolme omenaa syksyltä, kun niitä kuvasin innolla, vielä kerran kuva tänne.

Suuresta määrästä omenoita seurasi hillotouhu, vaikka paljon omenoita annoimmekin pois. Hilloaminen venyi kun omenoita vaan riitti ja riitti, eikä niitä voinut hukkaankaan laittaa
Meni jo huumorinkin puolelle kun odotin sitä sadatta purkillista valmistuvan, se vaan viivästyi kun purkit alkoivat kasvattaa kokoaan. Vihdoin ja viimein koitti riemullinen hetki, mies valitsi tämän purkin johon hillon laitoin. Jotain lisää täytyi keksiä purkkiin ja tulostin etiketin jossa lukee; Omituisten otusten omenahilloa, juuri sopiva tekemääni projektiin nimeksi. Lopputulos oli 108 hillopurkkia, eri kokoisia. Nyt on mukavaa antaa myös joululahjaksi hillopurkkeja.

Seuraava projekti oli kovasti myöhässä olisi pitänyt aloittaa jo loppukesästä, mutta olkapään sairaus ei antanut tehdä, sillä olihan muitakin kortteja teon alla. Hilloamisen välissä muutamia joulukortteja tein, sen loputtua alkoi kova touhu tähän projektiin joka sitten myös venyi odotettua pidemmäksi, sain kun sainkin kaikki tehtyä jopa omat kortit. Tässä pieni otos korteistani, osan olen esitellyt ja useita tilauskortteja blogissani ei näy.

Tässä odottavat vielä vuoat joululaatikoiden tekoa,

myös nämä hiukan vanhempaa mallia olevat, vielä on aikaa tehdä. Leipomuksia ei kuulemma meille paljon kannata tehdä kun niitä ei mene. Kaksin kun olemme miehen kanssa jouluaaton, ei ruoan kulutus kovin moista ole, nuoripari tulee joulupäivinä.

Mieheni sanoi ettei sitten joulua hössötetä vaan nautitaan ja tehdään se mitä ennätetään ja loput voi ostaa kaupasta. Sillä kuten kelloa täytyy vetää niin ihmisenkin on otettava aikaa itselleen ja ladattava pattereitaan jotta jaksaa jatkaa eteen päin.
Vähän aikaa sitten tuli ilmoitus lääkäriltä että äidilläni on viime metrit menossa ja sinne sitten kiiruhdimme, ei ole tässä ihan lähellä. Kaksikin kertaa tuli sama juttu, olivat sitä mieltä ettei selviä. Mutta eihän minun äitini luovuta vaan kaikkien ihmeeksi selvisi ja on nyt takaisin vanhustentalossa, aikamoinen teräsmummi. Anopillekkin saatiin taisteltua vanhuskotipaikka, tai mies sen hoiti, hän niin paljon on vanhusten asioita hoidellut. Paljon olisi näistä vanhus asioista kirjoitettavaa ja ihmeteltävää.

Kellokin vetämisen jälkeen jaksaa taas käydä niin ihminenkin jaksaa eteenpäin kun ei niin kauheasti koko ajan tee kaikkea, vaan otaa välillä hiukan rennommin. Meillä otetaan joulun aikaan rennommin, näin on päätetty.
Syyskesästä oli nuorenparin muuttohommat siivouksineen ja pienine remontteineen joissa olimme auttamassa, nyt heilläkin koti kunnossa joulua odottamassa.
Äsken sain puhelun ja kiitoksia kun blogini ja siinä olevat kuvat ja jutut antavat voimia päiviin, ilalla katselee lasten kanssa eläinkuvia, ihana palaute hyvä jos on apua.