Aikuisen naisen blogin aloittamisesta 1 vuosi
Niin se vuosi mennä hurahti, kuten olen aiemmin kirjoittanut ajan kuluvan nopsaan. Haluan kiittää teitä blogissani kävijöitä, paljon on laskuri raksuttanut. Yksi laskuri hajosi ja toinen laitettiin tilalle, yhteen laskettuna vähän yli 55 th kävijää on ollut, todella yllättynyt siitä. Laskurit ovat laskeneet vain käynneistä eivät sivuista. On kerran kävijöitä, mutta yllättävän moni on tullut toistekkin kiva jos blogini on viihdyttänyt ja mikä on mukavaa on eri ikäisiä.
Olen hiukan keränyt kuvia teille.

Haluan ojentaa tämän kauniin ruusun näin kuvan välityksellä teille.

Viime kevään otoksia ja kohta taas tällaisiakin saamme ihastella.

Uusimmista kuvista tehty kortti ja esimerkki kuinka voi laittaa kuvan väärin päin vaikka kuinka yrittää katsoa. Sitten miettiminen mitenkä sen korjaisi, sillä vasemmalla puolella oli neliössä enemmän tilaa ja kukat olivat painottuneena oikealle puolelle. Ääriviivatarrat hätiin ja muutama pystysuora viiva katkaisemaan tyhjää tilaa ja ei heti näy töppäys. Näitä aina silloin tällöin sattuu vaikka kuinka kauan olen tehnyt kortteja. Halusin laittaa tämän siksi että ei heti kannata heittää epäonnistunutta pois.

Ja aiemmista leimailukorteista, suosikkini rintsikkakissakortti

ja rimpsuhameinen tyttö. Leimailukorttien teko on jäänyt kun aika menee noihin 3-D kortteihin.

Tietenkin kurrekaverista kuva. Olen tällaista hyppykuvaa yrittänyt useaankin kertaan saada, kerran viime keväänä jonkinmoisen sain otettua. Taas kokeilin kun kurre tuli ja otin laajemmalta alueelta kun niistä ei tiedä mistä kohtaan hyppäävät ja ei silloin onnistu. Kuvani on joko kun on hyppäämässä tai on juuri hypännyt, nyt on lennossa tulossa.
Poika minulle tämän blogin pohjan teki ja auttoi alkuun, tukipalveluja saan myös, digikamera hankittiin hiukan aiemmin, oli niissä opettelemista. Ihan hyvä kun tuli muuta ajattelemista kun sain toiseenkin olkapäähäni jäätyneen olkapään ja otin tietenkin sen vaikeimman asteen. Minusta oli niin mukavaa kun poika sanoi että hän on ylpeä äipästään ettei jäänyt nyhjöttämään vaan uskaltaa kokeilla uusia asioita. Pikkuhiljaa aina jotain uutta opin, olen kirjoittanutkin että en monia asioita vielä osaa. Kuvani eivät ole ensiluokkaisia, mutta ovat tunteella otettuja
Toinen vuosi alkamassa bloggailun merkeissä, kiva jos saan jakaa sen teidän kanssanne.
Viikonloppu myös vierähtänyt toivottelen hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa. Harmaana taivas ja nollassa mittari, vetisen oloista, lumet sulavat linnut laulavat kevät tulossa.














