Taas tuli poikettua kirppiksillä

Viikonloppuna tuli käytyä kirppiksillä ja tulihan sitä saalistakin mukaan.

Olen monesti haaveillut tällaisista mukeista mökille ja nyt onnistuin hankkimaan. Seurakunnan syystorilla oli myyjiä ja pitihän sinne poiketa, nämä mukit ym. ovat sieltä

ja tässä olevat sarviksen astiat ja peltinen pastapurkki. Ostin sieltä myös rikkaimurin ja sanottiin sen olevan kunnossa, katin kontit mitään toiminut, ei pihahtanutkaan. Keraamiset kulhot, mukit ja pieni muovirasia ovat SPR:n kirppikseltä. Kävi hyvä tuuri noiden mukien suhteen, olivat juuri niitä hinnoittelemassa ja huomasivat minulla nuo kulhot, tarjosivat mukejakin ja kyllähän ne kelpasivat kun samaa sarjaa kulhojen kanssa ovat.

Lankoja myös ostin, miniä on innostunut kutomaan, harjoittelee ja ajattelin että jos tulee langasta tarve voin näistä antaa. Nuo muovikassissa olevat ja puikot ovat eräältä henkilöltä jota ei sitten kutominen innostanut ja myi pois.

Kotona taas ja kauhea määrä omenoita odottaa terassilla jos joku alkaisi niistä hilloa tekemään, kukakohan se on ;-)   Kaksi banaanilaatikollista vein ystävälleni ja poika otti yhden laatikollisen. Huomenna varmaan aloitan, tänään ei huvita yhtään puljata omppujen kanssa.

Sieniä oli pumpsahdellut sammaleen seasta.

Paljon oli sieniä tullut sammaleen seasta esille ja kuvia niistä napsin kun minun mielestäni ovat kauniita.

Nämä punaiset näkyvät jo kauaksi

ei voi vahingossakaan astua päälle.

Komiat ovat niiden värit

ja kuinka isoiksi olisivatkin kasvaneet jos en olisi niitä noukkinut pois, en laittanut niistä ruokaa :-)

Muitakin oli tullut esille

hauskoja sateenvarjoja

eri värisiä oli tarjolla.

Hienot kuviot näissäkin.

Pikkuisia sammakoita hyppeli ruohikon seassa,

vaikeaa oli saada kuvaan niin vikkeliä olivat.

Kerroin käyneeni uimassa, tässä joessa kävin, siinä on leveämpi suvantokohta eikä ruohoa rannassa.

Sauna teki hyvää pulahduksen jälkeen, vaikka ei se rannalla oleminen kylmältä tuntunut kun oli lämmin päivä, vesi kylläkin hiukan viileältä +14.

Olen ollut nettipimennossa kun koneeseeni asennettiin jotain lisävempaimia, poika laittoi.

Aikamoisia viepeltäjiä nämä salukit

Viime lauantaina ennen Masalaan menoa käväisin pikimmiten eräiden tuttujemme luona ja siellä pihalla oli vastassa kolme uljasta pitkäjalkaista kaveria.

Hetken olivat paikallaan niin ajattelin ottaa muutaman kuvan.

Hei, sä oot ottamassa kuvia,

en mä nyt oikein tiedä, kun on tullut peuhattua onko turkkikaan kunnossa.

No jos nyt niin kovin haluat kuvia ottaa niin voinhan minä vähän poseerata.

Onko näin hyvä, tarpeeksi ylväs asento

sitten katse toiseen suuntaan, oletko nyt tyytyväinen, sillä en tässä kauaa viitsi paikallaan istua on paljon mielenkiintoisia juttuja mitä pitää tutkia.

Toinenkin kaveri oli pihalla istumassa,

katseli onko toisilla kavereilla ( on 3 koiraa) jotain kivaa menossa,

ai ei ole, noh sittenhän voin vahtia tässä pelikentän vieressä.

Ovat nuo salukit kovia menemään ja osaavat hyvin väistää vaikka tuntuu että ihan päälle juoksevat, ei sentään vaan äkkiä väistöliike ja juoksu jatkuu. Kauniita koiria ovat kaikki kolme, yksi hiukan arempi enkä siitä kunnon kuvia saanut.

Eilen aloitin kaverini kanssa uimahallissa vesijuoksun, ajattelimme että mitä sitä aloittamista pitkittää. Nyt on eka kerta takanapäin ja eikös vaan, väsymys iski illalla, ei mikään ihme kun taas äkkiseltään aloitin ensiksi pesun jälkeen  saunaan sitten juoksemaan, takaisin saunaan, tavalliseen ja höyrysaunaan, kotiin kävellen. Ruokailun jälkeen olikin sitten ihan puhkinainen olotila, kyllä vähän arvasinkin näin käyvän.

Lämmintä on luvattu joten taidan antaa vielä sisäkukkien olla ulkona muutaman päivän, kaktukset ovat kovasti tykänneet olla kesän ulkona, kiiltäviä lehtiä pukanneet vaikka kuinka paljon.

Hyvää tiistaita toivotan.

Kurjet kohta hyvästelevät

Monesti olen ihaillut toisten kuvia kurjista ja toivonut eteeni tulevan mahdollisuus kuvata niitä. Noh, tulihan se kun ajelimme autolla lähellä Hyvikkälänjokea, kamera vaan kassissa ja ei tietenkään kuvausvalmiina.

Auto pysäytettiin ja ikkuna auki, kameran sain kuvausvalmiiksi, mutta eiväthän kurjet odottaneet, varmaan hiukan naureskelivat minulle ja touhuilleni. Sain kuin sainkin yhden kuvan niiden pois lentäessä, satoi joka toi harmautta kuvaan.  Perjantai oli todella kylmä sateinen päivä ja tuuli vielä kylmensi oloa.

Tänään menin käymään askartelumessuilla Masalassa.  Autoja oli aika paljon tullut jo ennen minua, sain kumminkin kauppakassini hyvin mukaan mahtumaan. Onneksi tilaa oli sisällä ettei tarvinnut tuntea ahtauden tunnetta, vaikka aluksi hiukan oli tunkoa myyntipöytien edessä, sekin helpotti hetken kuluttua kun ihmiset hajaantuivat pitkin hallia.

Ostokseni olivat tarkoin harkittuja, 20 isoa pilkkukartonkia, 2 kukka-aiheista leikkuria iso ja pieni. Yhtä lumihiutale leikkuria mietin jotta ostanko, en ostanut kun en ollut ihan varma haluanko juuri sellaisen leikkurin.

Taas Hämeenlinnan torilla käymässä

Viime lauantaina poika oli  mökiltä lähdössä Hämeenlinnaan asioille (yksin)  ja kysäisi lähdenkö mukaan, tietenkin halusin,  kamera kainaloon ja eikun menoksi. Sade oli juuri käynyt torilla ja lopettanut meidän sinne ehtiessämme.

Katselin innoissani kirppispöytiä kun poika vinkkasi minua menemään esiintymislavan luokse kun siellä näkyi olevan tanssiesityksiä.  On se hyvä kun vinkataan kuvaamisjutuissa ja sainkin kivoja kuvia tanssiesityksestä.

Helmat heiluivat ja meno oli riemukasta,

lopuksi kauniit niiaukset ja kumarrukset. Minusta tällaiset esitykset tuovat eloa torielämään.

Takaisin kirppispöytien ääreen, olihan siellä esillä jos mitäkin mikä kiinnosti, mutta hinnat olivat aikamoisia kun muutamasta paikasta kyselin. Löydönkin tein, ostin Riihimäen Lasin valmistaman tarjoilulautasen, sellaisen missä on koukeroita reunassa, kuva tulee myöhemmin kun en ottanut siitä kuvaa.

Aina vaan niin ihanasti kukkivat nämä amppelit

keskustan kävelykadulla ja muuallakin niitä on.

Taas kaksipyöräisestä kuvaa, enhän voinut olla ottamatta kun odotin poliisin puheille

pääsyä, pari asiaa askarrutti ja sainkin vastauksen joka oli sama mitä mieltä minäkin olin.  Poliisit olivat torilla oikein porukalla esittelemässä kulkuneuvojaan ja tämänhän pelin minä heti huomasin, kerron joskus miksi kuvaan näitä kaksipyöräisiä.

Hiukan enemmän  olisi säänsäätäjä saanut jättää lämmintä  tähän alkusyksyyn kun niin äkkiä lämmöt vei pois,  minä kun olen tällainen palelevainen, sormet heti kohmeessa.

Mökillä oli omppupuiden alla ruokailemassa monta västäräkkiä,  jotain sieltä löysivät, eivät omppuja nakertaneet. Paljon myös näkyi pikkulintuja parvina kun ajelimme eilen kotia kohden.

Aurinko hiukan pilkistelee toivottavasti sadepilvet pysyisivät meren päällä eivätkä mantereelle suunnistaisi.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

Sadekuuroja riitti keskiviikkona Helsingissäkin

Keskiviikkona minulla oli tapaaminen ystäväni kanssa Helsingissä, ja sinnehän minä suunnistin junalla. Netistä luin että rantaradalla junat voivat myöhästellä ukkosen aiheuttamien vaurioiden vuoksi, siksi lähdinkin puolta tuntia aikaisemmalla junalla.

Ei ollut myöhästymisiä vaan aikataulun mukaan juna saapui Helsinkiä kohden.  Juuri kun lähti Pasilan asemalta taivas aukaisi vesihanat ja vettä alkoi tulla oikein kunnolla, onneksi junan vaunu missä olin ajoi katoksen alle suojaan.

Ei paljon tehnyt mieli lähteä kavelemään tuollaiseen sateeseen,

ei muitakaan halukkaita näkynyt vesisateessa.

Jopa aseman kaukojunien kohdalla olevista katoksista vesi ryöppysi yli.

Rännistä vesi tuli  isoina vesimassoina

ja jäin suosiolla hetkeksi odottamaan räystään alle suurimman myräkän ohi menoa. Hetken kuluttua pääsin jatkamaan matkaa ja menin asematunnelin kautta Erottajalle päin. Onneksi minulla oli aikaa kun olin lähtenyt hiukan aikaisemmin mitä olin suunnitellut, en myöhästynyt treffeiltä.

Reittini varrelle sattui kirjamyynti ja en voinut vastustaa kuvan ottamista tämän kirjan huomatessani  :-)

Ei voisi uskoa samaksi taivaaksi mistä hetkeä aiemmin vettä tuli aivan ryöppyinä ja pakko oli kuvakin ottaa treffipaikalta.

Suunnistimme ystäväni kanssa Desingmuseo kohden, saimme muutaman sadepisaran matkalla, mutta onneksi ei mitään suurempia määriä. Olimme pitkään suunnitelleet yhdessä menoa elokuviin, mutta vaihdoimme sen museossa käyntiin. Näytteillä oli Oiva Toikan töitä siksi valitsimme tämän museon. Kuten esittelyssä luki, että Toikka on oman tiensä kulkija niin sen totesimme, linnut olivat kauniita ja pari sellaista itsellänikin on, muista töistä jäi hiukan ristiriitaisia tunteita meille kummallekin.

Museon ensimmäisessä kerroksessa oli perusnäyttely,  paljon mielenkiintoista katseltavaa, esim. Pehtoori kahvipannu ja punainen pata, muillekin tuli näistä muistoja ettei vain meille ;-) Kuvia ei ole kun ei saanut kuvata.

Tämän jälkeen tietenkin kuului mennä kahville ja höpöttämään kaikenlaisia asioita, poika ja miniäkin käväisivät  meitä katsomassa,  jatkoivat matkaansa ja mekin lähdimme kumpikin kotiamme kohden. Sovimme, että otamme tapaamisen uusiksi ja katsomme mihin seuraavaksi keksimme mennä.

Tänään pitäisi piipahtaa uudestaan Helsingissä toivottavasti ilmat ovat suotuisammat.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.

Ihana lauantaipäivä Hämeenlinnassa

Vietin viime lauantaina ihanan päivän Hämeenlinnassa. Poika ja miniä halusivat mennä Aulangolle kävelemään ja minä jäin torille nauttimaan hienosta syyskesän lämpimästä aurinkoisesta päivästä, mies ei päässyt mukaan, harmi.

Paljon oli ihmisiä liikkeellä ja kävelykadulla oli joku ruokatapahtuma, lavalla oli muutama kokki ja pari julkkistakin niistä en nyt kuvia tänne laita vaan herkuista joita oli myynnissä. Tyrnimarjat ovat vitamiinipommeja, minä niitä en vaan saa syödyksi, pelkkä katselu tuo irvistykset happamuuden vuoksi :-)

Erilaisia jauhojakin oli

ja valmiita leipiä, ei ollut myyjänä tämä jolta yleensä ostan tummaa vuokaleipää, on todella hyvää. Niin paljon oli ihmisiä liikkeellä että vaikea oli kaikista kojuista kuvaa saada.

Istuin välillä penkillä kirkon edustalla suihkulähteen luona,

hauskasti pisarat välkkyivät auringossa valkoinen seinä taustalla.

Huomasin kirkon olevan auki ja minäkin piipahdin sisälle, en edes muista koska viimeksi olen käynyt vaikka niin usein tulee sitä ihailtua ulkoa päin. Kauniin selkeän rauhallinen oli,

hienot isot urut urkuparvella. Muutama muukin tuli katsomaan kirkkoa sisältä.

Usein katselen rakennuksien yksityiskohtia kuinka hienoja ovat, kuten tämäkin.

Kurkkasin sisäpihalle kun tiesin ettei ole yksityisen kotina.

Mieheni kanssa puhelimessa puhuessani hän ehdotti minua menemään jäätelölle ja huomasin tämän jäätelökahvilan olevan auki, olivat avanneet viikonlopuksi, ihanaa.

Siinä oli sitten miettimistä minkä jäätelön valitsen, tiramisun otin ja valokuvahan siitä oli otettava ennen nauttimista.

En jäänyt katoksen suojaan, vaan tulin ihan ulos istumaan ja nauttimaan jäätelöstä, auringosta, katselin torin hyörinää, kyllä oli moninkertainen nautinto. Tämän jälkeen olikin jo mökille lähtö,

vielä osui kohdalleni pari motoristia, heillä oli joku tapaaminen piparkakkutalossa ja enhän minä voinut muuta kuin pyytää lupaa kuvaamiseen, oli niin hieno peli ;-)

Tuollainen hetken irtiotto tekee hyvää, ei mihinkään kiirettä ja sain vielä nauttia kauniista lämpimästä syyskesän auringostakin. Olisi Hämeen Linnassa ollut keskiaikaiset markkinatkin en sinne lähtenyt kävelemään, aikani ei olisi riittänyt.

Nyt kun ulkona kävin on sellainen tunne, että olikohan unta tuo lauantainen, sillä niin kylmän sateisen oloista on. Pari punarinnan poikasta hyppelee pihalla, ovat jo saaneet oranssin väriä rintahöyheniinsä, vielä hetken täällä olevat ennen muuttoa.

Hyvää tiistaita toivotan.

Mökillä olo on kivaa

Kaivelin pari vuotta vanhoja kuvia mökistämme, lapsuudenkoti isäni ja äitini aikoinaan rakentama, nykyään meillä mökkinä.

Nämä kuvat olen joskus tänne laittanutkin, mutta kun en uusia kuvia saa siirrettyä ja kun näissä kuvissa paistaa aurinko ovatkin parempia kuin nyt otetut, sillä aika synkän näköistä ulkona on tällä hetkellä.

Kalliolle kiipesin ja piti jo varvistella kuvan saadakseni kun puut ovat vuosien varrella kasvaneet pituutta kovin.

Pallohortensiat eivät vielä ole kukassa ja hiekkapolulle on kylvetty nurmikko, olisi pitänyt olla aina rikkaruohoja rapsuttamassa pois. Vanhempieni istuttamat tuijat ovat kasvaneet todella isoiksi ja huomasin niiden olevan oikeita hyttyspesiä, mitähän niihin voisi suihkutella hyttysten karkotukseksi, onko teillä vinkkejä tarjota?

Mitään suurempia pihatöitä en ole vielä tehnyt, sisällä koonnut muutaman 3-D kuvan uusista kuvista etten turhaan korttitarvikkeita tänne raahannut ;-)   Tänään menen katsomaan äitiäni palvelutaloon ja voin käväistä kirppikselläkin, ehkä Hämeenlinnassa piipahdan.

Kova tohina linnuilla, toiset ruokkivat poikasia, tinteillä pihapöntössä ruokittavia. 5 harakanpoikasta näkyi, 2 istua nökötteli nurmikolla, eivät minua kovin pelänneet.

Hyvää viikonloppua toivotan.

Sunnuntain markkinoilta

hiukan kuva-antia. Markkinoillakin käväisin ja muutaman kuvankin otin muistoksi. Onneksi menimme tarpeeksi ajoissa ei ollut vielä väkeä kovin ja sain helpommin kuvattua.

Herkullisen näköisiä leipiä oli myynnissä kupujen alla.

Paljon kaikenlaista tavaraa, kangaskasseja

puuhun poltettuja kuvia ( oikaiskaa jos olen väärässä)

kesähattuja jos minkäkin värisiä.

Tämän myyntikojun pöydällä olevat tuotteet kiinnostivat. Olisin ostanut tuon oikealla hiukan näkyvän mummila kyltin, jos olisi ollut suora missä teksti on, mutta oli kupera ei sovi siihen mihin ajattelin.

Hauskoja sauna-aiheisia tonttu juttuja, olivat tulleet läheltä Porvoota.

Sunnuntaina ensi pelästyksen jälkeen, että sataisi markkinapäivänä olikin turhaa, kauniin ilman saivat ja varmaan väkeäkin päivän mittaan kävi enemmänkin, meillä oli sellainen pikainen kierros.

Aurinko lupaili tänään hienoa aamua, meni kuitenkin pilven taakse, odotan sen tulevan ja hiukan kuivattavan ja antavan valoa, eilen olikin niin kovin pimeää, satoi aika paljonkin. Eilen käväisin totutulla maanatain uimahalli vesikävelyllä. Tänään ajattelin mennä kaivelemaan vuohenputkia ne kun viihtyvät hyvin meidän tontilla.

Hyvää tiistaita toivotan.

Hämeen reissu tehty

Hankintareissuni suuntautui maanantaina Hollolaa kohden Charlotassa käymään, sieltä mukaani ostin lähinnä kartonkeja ja säilytyspusseja. Korttikartonkeja ostin myös  joulukortteihin,  malli jo valmiina, jäi viime jouluna tekemättä kun en saanut muutamia matskuja, nyt on tulossa Angelaan, varmaan pääsen ennen juhannusta tekemään, keskikesällä ei oikein joulukorttien teko innosta ;-)

Tiistaiaamuna suunnistimme kohti Tamperetta ja voi sitä ilmaa minkä lykkäsi, tässä kuvattu ikkunasta

kun pääsimme perille. Tuntui että ei enempää voi lunta taivaalta tulla kuin mitä tässäkin näkyy, tällaista oli osa matkaamme. Kuskini vei maltillisesti ja toi jopa kotiinkin tavaroiden kanssa.

Tampereelta poikkesimme Toijalaan, vai onko se Akaata, kirjekuoria hakemaan kun edellinen toimittajani lopetti yritystoiminnan ja pitäähän näillä tekemilläni korteilla kuori olla päällä kun sen postiin laittaa. Löytyi paikka ja Kirjekuoripalveluun (verkkokauppakin)  menimme valitsemaan kuoria, todella ystävällistä palvelua saimme.  Sieltäkin tuli autoon lisää kotiin tuotavaa.

Välillä mökille yöpymään ja seuraavana päivänä suunnistin Turenkiin Paulaa katsomaan Turengin Kukka, Hautaus- ja Pitopalveluun (S-Marketin vieressä), hänellä on korttejani myynnissä ja oli tarvetta täydennykselle. En voinut olla muutamaa kukkakuvaa ottamatta, niin oli ihania kukkia taas kauppa pullollaan. Kivaa piristystä edellisen päivän lumimyräkälle.

Hauskoja pampuloita

ja aina niin ihania

gerberan kukkia, auringon loistetta niissä.

Kauniita olivat myös neilikat,

ja tähän ei varmaankaan olisi yhtään enempää kukkaa mahtunut, niin oli varret täynnä.

Eilen kotiuduimme ja puolessa matkassa huomasin että oli pari pahvilaatikkoa jäänyt mökille, kummasti oli makkarin ovi ollut edessä. Emme kääntyneet hakemaan kun saan ne ensi viikolla eikä ollut niin tärkeää että heti olisin tarvinnut, eli liikaa oli tullut tehtyä ostoksia ;-)   Pieniä eriä ei kannata lähteä hakemaan, riittäähän hiukan ystävällenikin myydä.

Tänään kävellessäni torstaikahvitteluun oli aikamoinen konsertti ulkona, pikkulinnut konsertoivat. Pari joutsenta lensi, en saanut niitä kuvaan ja sepelkyyhky kurnuttelee kovin, on tullut takaisin, ainakin yksi, kolme oli viime vuonna.

Hyvää pääsiäisen aikaa teille toivotan.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.