Kaktukset kukkivat

Monilla kaktukset kukkivat, kuten meilläkin intoutuivat sen jälkeen kun toin ne sisälle. Toiset ovat jo täydessä kukkaloistossa toisilla nuppuvaihe.

Ihana valkoinen kukkaloisto ilahduttaa.

Tänä vuonna ekaa kertaa näin paljon kukkia,

ei voi muuta kuin vain ihailla

niiden kauneutta. Samaan aikaan  istuttamani toiset alut ovat nyt nuppuvaiheessa, tämä ollut  valoisammassa paikassa.  Kiitos vielä kerran alkujen antajalle, hyvin ovat lähteneet kasvamaan.

Tässä toinen kukkimaan  intoutunut, oli siirrettävä kukkapylvään päälle kun alkoi olla riippuvaa lajiketta ;-)

Nyt voin nauttia kukkien loisteesta kauemmankin aikaa, sillä odotettavissa on monen kaktuksen kukkiminen.

Hyväähän nuo kauniit kukat tekevät, varsinkin kun iski oikein kova flunssa, en muista koska näin kipeä olisin ollut, joskus 15 vuotta sitten. Viikko sitten tuli ryminällä, miehellä oli ekaksi ja häneltä sitten sen sain. Ystävien kanssa puhelut ovat olleet  lyhyitä,  ääni ei kestänyt ja yskänpuuskat olivat niin rajuja, ovat naureskelleet äänelleni.  On tainnut olla vähän liiankin kiirettä ja kun Linnatuulen keikan jälkeen huokasin helpotuksesta iski flunssa kiinni. Viikko mennyt ja taitaa hiukan alkaa helpottamaan, yskää ja ääni käheänä vielä,  mutta kuumetta ei enää. Yhden lupaamani kortin tein pyhänä ja ai että oli vaikeaa kun kädet tärisivät kuin haavan lehdet ;-)   sain kuin sain kortin valmiiksi, parissa erässä sitä tein.

Oletteko säästyneet flunssalta vai onko tämä kauhia köhimistauti iskenyt?

Toivottavasti ei vielä lunta ala lykkäämään, sillä meillä on pihatyöt auttamattomasti myöhässä, haravointi kesken ym.  Kaikkia lehtiä ei voi jättää maahan kun niitä on niin paljon, paksuna mattona,  tulleet pihan isosta koivusta. Aputalkkari ja it-tukihenkilöni häippäsi ulkomaille hommiin, ei ole hänestäkään nyt tähän hätään apua.

Hyvää tiistaita toivotan.

 

 

Kurret kyläilemässä

Kotona taas ja auto tyhjennetty askartelutavaroista, olinkin pojan autolla liikkeellä sain hiukan enemmän  ;-)    tavaraa mukaani. Tavaroita järjestellessäni huomasin kovaa menoa pihapuussa, kaksi kurrea mennä vipelsi männyn runkoa pitkin,  ylös, alas. Kameran hain, mutta vaikeaa niistä oli kuvia saada kun verhotkin olivat vain osaksi auki ja siksi taas heijastuksia kuvissa.

Joku kisailu niillä oli menossa,

eivät vihaisia toisilleen tuntuneet olevan.

Hassuja kuperkeikkojakin tekivät pensaiden oksilla, turha toivo saada niistä kuvia  ;-)

Ihan nauratti niiden touhut,

en tiedä katsoiko kurre minun hihitystäni, mutta huomasi kaiken touhun keskellä mustan mötikän.

Ruokabaari on jo paikoillaan, mutta vielä kiinni, ei ole laitettu siemeniä, odotellaan.

Nyt hiukan kiireet hellittivät,  jospa ennätän vähän enemmän täällä blogimaailmassa oleilla.

Marraskuu tulla tupsahti, onneksi ei vielä  lunta, sillä minulla jäänyt pihahommia hiukan rästiin.

Hyvää tiistaita ja alkavaa marraskuuta toivotan.

 

 

Peltipurkkeja ja muutakin

Joskus kotiin tullessa postiluukussa voi olla yllätys, tai siellä oli pakettikortti jossa luki; sisältö, yllätys. Kipin kapin postiin ja siellä paketti odotti, maltoin sentään kotiin asti ennen avaamista, sillä en varmaan olisi saanut auki ilman saksia niin kovin oli teipattu.

 

Paperin ja kuplamuovin sisältä löytyi näin ihana yllätys, hieno peltinen kahvipurkki, mistä kummasta tiesikin että kerään purkkeja ;-)   ja CD-levyjä korttien tekoon, vielä oli  kaksi pientä pussia siemeniä, jättiunikko ja akileija. Kiitos vielä kerran tällaisesta ihanasta paketista, kummasti piristi päivää. Purkista kuuluu oikeastaan kiitos ystävän tyttärelle, häneltä se on.

Eilen piti mennä Ikeaan, mutta oli tiellä jo niin pitkä jono autoja sinne kääntymässä, että sanoin miehelle, ajetaan ohi. Mies sanoi tänään aamupäivällä, että minähän halusin Ikeaan voitais mennä tänään ja poiketaan mennessä kirppiksellä, jee, sopii minulle. Tämän purkin löysin kirppikseltä, euron siitä maksoin.

Kaverille, joka tekee farkuista uusiokäyttöön vaikka mitä, bongasin muutaman hyvän satsin farkkuja ja nämä ovat kahdet farkut missä on hiukan kuvioita, saa hyvin johonkin käyttää koristeena.

Vielä lopuksi laitan yhdestä kortista kuvan joka valmistui tänään aamulla.

Nyt on yritettävä olla ahkera että saisin kortteja vielä muutaman valmiiksi ensi viikonlopuksi tuonne Linnatuuleen, tuntuu vain että päivät mennä huristavat kovaa vauhtia eikä niin paljoa saa valmiiksi mitä on suunnitellut.

Hyvää sunnuntaita toivottelen, sateisen harmaata ja aamulla oli aikamoinen sumu kun mies vei poijan lentokentälle.

 

 

Kortti, kukkia ym.

Ajattelin kerätä muutaman kuvan ja laittaa tänne, ettette luule minun kokonaan blogin pitämisen unohtaneen ;-)   Aika vaan mennä huristaa kovaa vauhtia ja muut hommat vieneet ajan.

Yksi korttikin näytille, orvokkeja, kesää muistellen.

Voi näitä minun pelakuitani, korkeiksi ovat kasvaneet ja jotain pitäisi tehdä ennen sisälle siirtoa.

Kauniisti ovat kukkineet

koko kesän, (talvellakin siksi en niitä raskinut leikata)

eri värisiä kukkia, mökillä vielä lisää, pinkkiäkin löytyy ;-)

 

Monta vuotta vanha joulutähti voi hyvin, talvella aina varistelee lehtiään, mutta ulos päästessään intoutuu niitä lisää tekemään.

Muutama kaktus innostunut nuppuja tekemään, ainakin kahdessa valkokukkaisessa näkyy olevan, täytyy kai alkaa pikkuhiljaa siirtelemään sisälle.

Tämä se joka vuosi kasvaa rojottaa myös pituutta eikä pysy pystyssä vaan kallistuu sivulle päin, pidemmän tukikepin tarvitsisi.

Olihan ihan pakko ottaa perunoistani kuva. Ei se suuren suuri määrä vaan maku. Ai, että olivat ihanan makuisia eikä paksua kuorta, aivan kuin lapsuudessa isän ja äidin kasvattamat.  Monena vuonna ajattelin laittaa johonkin astiaan perunoita kasvamaan ja viime keväänä sen sitten tein. Vanhaan pesusoikkoon laitoin multaa ja perunat, mies teki reikiä sivuun, varsien kasvun myötä lisäsin aina multaa.  Komiat varret kasvoivat ja maltillisena odotin syksyä, sitten koitti aika jolloin ajattelin katsoa mikä oli sato, mielestäni ihan kohtalainen ottaen huomioon että unohdin laittaa voimiketta, pelkkää uutta multaa oli. Ensi vuonna ajattelin jatkaa viljelyä ;-)   Hauska teksti tullut kuvaan laatikon reunasta, kyllä puhtaasti kotimaista :-)

Kohta on puiden ja pensaiden lehtien haravointia edessä, odottelemme että varistavat lehtensä ettei tarvii montaa kertaa haravoida, osa jää madoille ruuaksi.

Hyvää keskiviikkoa toivotan, lupasivat tänne kaunista säätä, kuten eilenkin oli, sitä odottelen, nyt vähän sateen tuhruista.

P.S. Oikein näki poika kun sanoi Kurre Töpöhännän käyneen meidän pihalla, äsken näin minäkin vilaukselta ;-)

Saunamökiltä muutama kuva

Olipas aikamoinen sään vaihtelu viime viikolla. Perjantaina mennessäni  junalla Riihimäkeen meinasi tulla ihan hiki, niin lämmintä oli, sitten lauantaina saunamökille mennessämme lämpötila olikin jo pudonnut aika paljon ja seuraava yö oli nollan paikkeilla.

Saunamökillä laituri nostettu, on siinä taas ollut miehellä ja pojalla urakkaa, ei se taida kovin kevyt olla, nyt odottaa pressua päälleen ja ensi kevättä, niin pääsee taas veteen.

Kaunis ilma oli vaikkakin viileä, puut saaneet syysvärit,

toisissa vielä vihreää.

Naapurin puu loisti hienoissa väreissään.

Saunoakin pitää melkein joka kerta ja vaikka laituri on nostettu pulahdin uimaan, sitä on heittäydyttävävä oikein kunnnolla että saa hienot laineet aikaiseksi ;-)

Toinen kerta ja aina on hiukan polskuteltava, pyysin miestä kuvaamaan todisteeksi että kävin uimassa, vesi jotain +10 tietämissä, ihanasti virkisti, saa nähdä teenkö ensi viikonloppuna samoin.

Pois lähtiessämme mies ja poika huomasivat pellolla liikettä, äkkiä kameran etsintään. Mies pysäytti auton että pääsin kuvaamaan. Joutsenen poikaset vielä sen verran harmaita ettei niitä meinannut erottaa pellon sängen joukosta, siipiään levitteli.

Hetken kun katselimme löytyi lisää poikasia, neljä,

eikun viisi, yksi kurkkii kuvan laidassa ;-)

Olihan hieno päästä näkemään noin upea perhe, eivätkä kauhean säikkyjä olleet, mutta kyllä kuvaaja hiukan häiritsi niiden päivälepoa.

Lähtivät isä, äiti ja viisi poikasta meidän mökkiä kohden ja me lähdimme ajamaan pois ettemme enempää häirinneet perheen iltapäivähetkeä.

Viime vuonna kuulimme läheiseltä järveltä aikamoista ääntelyä, siellä taisi olla joutsenten syyskokoontumiset, jospa nämäkin olivat matkalla samalle järvelle, ehkä tänäkin syksynä siellä on kokoontuminen.

Aurinkoinen syysaamu täällä meillä, piristää kummasti.

Hyvää tiistaita ja lokakuuta toivotan joka tulla tupsahti aika nopeaan. Niin paljon on ollut kaikkea tekemistä että ei meinaa pysyä perässä näiden kuukausien vaihtumisissa ;-)

 

Kaunis ruusu

Kaunis viikonloppu takana, ihan kesäinen tunnelma, pyykitkin kuivuivat ulkona hyvin, vaikka hiukan epäilin.

Viime viikolla katselin ruusuaitaa ja totesin että siellä on vielä paljon nuppuja. Tämä pieni ihastuttava kukka sateen jälkeen oli kauneimmillaan ja kuvahan siitä oli otettava.

Aika mennä huristaa kovaa vauhtia ja olen yrittänyt saada tehtyä matskua myyntiin Linnatuuleen  ensi viikonlopuksi. Viikon kuluttua tiedän ovatko myytäväni tehneet kuinka kauppansa ;-)

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

 

Ihania puutarhan antimia puut ja pensaat väärällään

Vuosi vuoden jälkeen käyn ihailemassa Hämeenlinnassa olevien ystäviemme puutarhan antimia. Nythän niiden kuvia oli laitettava tänne ennen talven tuloa ;-)

Mustamarja-aronia pensaatkin notkuivat marjoista,

satoa löytyy tänäkin vuonna.

Omenoita, vihreitä

sekä punaposkisia.

Tämä puu ei meinaa jaksaa satoa kantaa niin paljon sitä  on.

Voi näitä ihanuuksia,

herkullisen näköisiä, eivät vielä olleet kypsiä emme voineet maistaa.

Tietenkin oli luumuja, sinisiä

ja keltaisia, nam.

Tässä vielä kuva omenapuusta hiukan kauempaa.

Karhunvatukkaa sain maistaa, ihana mieto maku.

Aikamoisen isoja, minulle luvattiin muutama taimi ja naapurilta saan luumupuun taimia, jospa meidänkin puutarhasta saisi muitakin kuin omenoita, mökille ne aiomme istuttaa.

Aurinkoinen pieni kurpitsan alku lehtien joukosta pilkisteli.

Aurinkoinen on päivä ollut,  ihan kesäinen tunnelma, nyt vaan jouduin olemaan sisällä osan päivää kun oli sisähommia, mutta kyllä tuo aurinko piristää ikkunankin takaa ;-)

Hyvää viikonloppua toivotan.

 

 

 

 

 

Taas kurrejuttuja

Onhan näitä kurrekuvia taas laitettava tänne niin veikeä kaveri se on.

Marjat maistuu, oksien ja lehtien välistä oli yritettävä kuvia saada, siellä piilossa mutusteli syödä,

välillä käänsi selkäänsä.

Vielä on hiukan marjoja tarjolla

pensaissa

niin voin ihailla kaveria kun käy ruokailemassa.

Ei kovin arka ollut

kun antoi kuvata, yritin kurkotella lähempänä ikkunaa, verhot antoivat vaaleita heijastuksia

Kurren kanssa toivotamme teille antoisia syyspäiviä, ihana aurinko hellii tänäkin aamuna, iltapäiväksi on luvattu sadetta.

Mihin se kesä mennä livahti, liian nopeaan kului, nautin täysin siemauksin sen lämmöstä, uida polskuttelin varmaan monin verroin verrattuna edellisiin kesiin.

Lopuksi yksi korttikuva pitkästä aikaa.

Hyvää tiistaita toivotan.

 

 

 

 

 

Siivekkäitä ja saatu tuliainen

Muutaman kuvan tulin tänne laittamaan. Aika se mennä huristaa ihan muualla ;-)

Poika kävi Lontoossa, työ-/huvimatka yhdistettynä. Kannattaa ottaa pari päivää omaa aikaa jos vain on mahdollista ja käydä tutustumassa paikkoihin.  Ei ollut oikein löytänyt askartelupaikkoja, en pakottanut hakemaankaan. Tuliaisina sain aivan ihanat kirjat, toinen päivyri ja toinen muistiinpanoille, nyt kuulemma kehtaa mukanaan kuljettaa ;-)   kysyi ovatko oikean punaisia, kyllä ovat juuri oikean värisiä ja kokoisia, ei mitään pieniä.

Saunamökillä ui muitakin kuin me, oli rauhallista kun ei pyssyt päässeet tähän paikkaan hätyyttelemään.

Tämä sillan vierusta olikin sitten vaarallisempi paikka, en minäkään päässyt niin hiljaa kulkemaan etten olisi hätyyttänyt parvea pois, nämä jäivät urheina, vaikkakin kova on tarkkailu ympärille.

Kuvan sain kavereista, kova oli kiire pakoon. Joku läikkäkin näyttää mustassa mötikässä olevan ja se tietty näkyy hyvin taivasta vasten.

Ihana päivä tänään, aurinko paistaa, sadetta onkin tullut ihan riittämiin, öisinä aikoina niin kovin on rummuttanut peltikattoa että unikin häiriintynyt. Kyllä luonto vettä tarvitsikin.

Syyskuu tulla tupsahti, hyvää torstaita toivotan.

 

Perhonen ja auringonkukka

Haluan teillekin jakaa ihanan kesäpäivän tunteita.

Käydessämme eräiden ystäviemme luona ja kuvatessani heidän ihanaa pihapiiriään huomasin auringonkukassa olevan perhosen.

Minusta tästä yhdistelmästä välittyy kaunis aurinkoinen elokuinen päivä.

Kyllä tällaisilla kohtaamisilla tulee iloa elämään.

Osaavat ne kumpikin olla kauniita ja auringon valo vielä korostaa niiden kauniita värejä.

Eilinen päivä oli todella ihanan kesäinen ja lämmin, uimme ja saunoimme, vesi oli lämmintä kuin kesällä, pintavesi helli lämpöisyydellään, tänään uusiksi ennen kuin tulee sateet ja kylmät, mitä ovat luvanneet jo iltapäiväksi.

Pari rusakkoa kävi aamulla tutkimassa kenen tontilla on herkullisimmat aamuateriat, eivät kertoneet tutkinnan tulosta ;-)

Hyvää sunnuntaita toivotan ja nautitaan kesäpäivästä.

 

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.