Taas kurrejuttuja

Onhan näitä kurrekuvia taas laitettava tänne niin veikeä kaveri se on.

Marjat maistuu, oksien ja lehtien välistä oli yritettävä kuvia saada, siellä piilossa mutusteli syödä,

välillä käänsi selkäänsä.

Vielä on hiukan marjoja tarjolla

pensaissa

niin voin ihailla kaveria kun käy ruokailemassa.

Ei kovin arka ollut

kun antoi kuvata, yritin kurkotella lähempänä ikkunaa, verhot antoivat vaaleita heijastuksia

Kurren kanssa toivotamme teille antoisia syyspäiviä, ihana aurinko hellii tänäkin aamuna, iltapäiväksi on luvattu sadetta.

Mihin se kesä mennä livahti, liian nopeaan kului, nautin täysin siemauksin sen lämmöstä, uida polskuttelin varmaan monin verroin verrattuna edellisiin kesiin.

Lopuksi yksi korttikuva pitkästä aikaa.

Hyvää tiistaita toivotan.

 

 

 

 

 

Siivekkäitä ja saatu tuliainen

Muutaman kuvan tulin tänne laittamaan. Aika se mennä huristaa ihan muualla ;-)

Poika kävi Lontoossa, työ-/huvimatka yhdistettynä. Kannattaa ottaa pari päivää omaa aikaa jos vain on mahdollista ja käydä tutustumassa paikkoihin.  Ei ollut oikein löytänyt askartelupaikkoja, en pakottanut hakemaankaan. Tuliaisina sain aivan ihanat kirjat, toinen päivyri ja toinen muistiinpanoille, nyt kuulemma kehtaa mukanaan kuljettaa ;-)   kysyi ovatko oikean punaisia, kyllä ovat juuri oikean värisiä ja kokoisia, ei mitään pieniä.

Saunamökillä ui muitakin kuin me, oli rauhallista kun ei pyssyt päässeet tähän paikkaan hätyyttelemään.

Tämä sillan vierusta olikin sitten vaarallisempi paikka, en minäkään päässyt niin hiljaa kulkemaan etten olisi hätyyttänyt parvea pois, nämä jäivät urheina, vaikkakin kova on tarkkailu ympärille.

Kuvan sain kavereista, kova oli kiire pakoon. Joku läikkäkin näyttää mustassa mötikässä olevan ja se tietty näkyy hyvin taivasta vasten.

Ihana päivä tänään, aurinko paistaa, sadetta onkin tullut ihan riittämiin, öisinä aikoina niin kovin on rummuttanut peltikattoa että unikin häiriintynyt. Kyllä luonto vettä tarvitsikin.

Syyskuu tulla tupsahti, hyvää torstaita toivotan.

 

Kurre tuli ruokailemaan

Kurreakin pitkästä aikaa näkyi, tai voiko sanoa, että minä olen pitkästä aikaa kotona ;-)

Askartelupöytäni ääressä kun ahersin huomasin jonkun vipeltävän pensaissa ja kurrehan se siellä oli.

Marjat maistuivat ja odotti että hain kameran ja sain ottaa kuvia.

Kiire oli, taisi maistua hyvälle,

niin suu massasi ;-)

Paljon antimia ulkona ei tarvii vielä avata ruokabaaria.

Kurkotteli ylös,  ehkä siellä oli parempia ja kypsempiä marjoja.  Hieno väritys on kurren turkissa.

Harmitus kun naapurissa alettiin metelöimään, jollain porakoneella jurnuttivat, ei saa edes rauhassa ruokailla.

Hieno elokuun päivä ollut täällä kotona. Kaikenlaista valmistelevaa olen joulukorttien tiimoilta tehnyt, vähän on jo hahmotteilla malleja. Bloggailu on edelleen hiukan harvemmassa,  mutta olihan nämä kurrekuvat tänne ehdittävä laittaa ;-)

Hyvää keskiviikkoa toivotan.

 

 

 

Punarinta ja pajulintu

Aika mennä huristaa, sen huomaa parhaiten näistä pikkukavereista kuinka ovat kasvaneet.

Punarinnan poikasia on kotipihassa,  josta nämä kuvat ja myös täällä mökillä. Uteliaita ovat ja hauskasti naksuttavat varoituksia.

Tänäkin vuonna kanukkapensaassa on kova hyörinä, ovat vaan niin vikkeliä ettei kuvaan meinaa saada.

Tarkastelun kohteena olen,

ja lento toiseen paikkaan.

Uteliaana kurkkii ja tietenkin toivoo että menisin pois mustan mötikän kanssa,  että saisi rauhassa syödä herkkuja.

Pajulinnut olivat vieläkin vaikeampia kuvattavia, niin vikkeliä ja piiloutuivat lehvistön suojaan, onnistuin kumminkin saamaan kuvaan.

Täällä mökillä ihana aamu, ei paljon pilviä ole toisin kuin kuulema kotipuolessa, pilvistä ja tuulista, näin kertoi ystäväni joka on junalla tulossa tänne. Pyysin tulemaan pois ikkunaremontin keskeltä, ei siellä ole kivaa  olla ja pitkästä aikaa on mukava tavatakin.

Hyvää lauantaita ja viikonloppua toivotan.

 

Komia rupisammakko

Kotona siirtäessäni muovipusseja joissa oli kukkien taimia odottamassa pääsyä kukkapenkkiin löytyi tällainen

komia otus. Ei siirtynyt pois vaikka kuinka sitä tutkin ja ennätin kamerankin hakemaan. Ei sitten millään kertonut minkälaisia ilmoja on tulossa, kai oli äreissään mulle kun suojan  häneltä vein. Meillä on taas ollut paljon pikkusammakoita jotka pyrkivät sisäänkin, niitä saan kuskata ulos.

Mökillä taas,  ja + 15 näyttää ulkomittari, lähdemme päivällä Hämeenlinnaan ystäviämme tapaamaan ja varmaan saan taas ihanista kukista, mitä heillä on, kuvia.  Iltapäivällä varmaan menemme taas jokeen polskuttelemaan, saa nähdä paljonko vesi nyt on, viimeksi oli +18.

Hyvää keskiviikkoa toivotan.

 

Metsäkauriita

Ajaessamme vanhaa 3-tietä Hämeessä mieheni huomasi nämä ihanat pikkuiset ruokailijat ja kysyi haluanko kuvata, kysymys taisi olla turha ;-)   tottakai halusin. Pysäytti auton ja minä kaivoin kameran esille ja hiivin tien toiselle puolen jospa hiukan lähempää saisin kuvattua.

Kovin olivat kaukana ja pellon reunassa olevien kasvien joukkoon menivät piiloon, yksi onneksi oli hetken näkösällä. Kauniita ne ovat ja pilkut näkyivät hyvin.

Sinne metsään ne menivät,

hiukan kurkistelivat, kiva kun muutaman kuvan sentään sain.

Siksi ehkä nuo tulivat huomattua kun samalla alueella näin kaksi eri kertaa haukat, toinen oli isompi toinen pieni. Ekalla kertaa ei ollut kameraa mukana kyllä harmitti ja paljon, niin komiasti istui pylvään nokassa, toisella kertaa pienempää haukkaa en ennättänyt pysähtyä kuvaamaan. Nyt osaamme olla tarkkaavaisina tuossa kohdin, sillä tuntuu että siinä ne oleilevat.

Nyt olemme kotona piipahtamassa ja sain kamerasta siirrettyä muutamia kuvia koneelle joita voin mökillä käyttää blogiini. Päiväpostin odotamme jospa minulle tulisi  askartelupostia  ;-)   sitä olen odotellut tulevaksi ja sitten suunnistamme taas mökille. Kotivahtikin on luvannut jatkaa vielä, sillä nykyään tuntuu ettei voi ihan ilman vahtia jättää kotiaan, niin paljon on luvatta menty ok-taloihin.

Oikein hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan, nautitaan näistä elokuun kesäisistä päivistä ja tummista illoista, öistäkin ;-)

 

 

Saunamökiltä terveisiä, vesimittareiltakin.

Eilen päivällä köröttelin kauppakassilla mökiltä kotiin ja juuri sopivaan aikaan tulin, auton kun sain talliin ja tavarat sisälle kannettua alkoi sadepisaroita tippumaan.  Sain aikamoisen saaliin vettä taas kerättyä, kastuinkin kun putsasin räystäskouruja,  hulautti vettä niskaani ;-)   Ei siinä auttanut muu kuin kiivetä tikkaita pitkin ylös,  käsin putsaamaan, niin oli puista roskaa tullut.  Ei kauaakaan aikaa kun mies ne putsasi.

Oli ihania päiviä ja iltoja viettää saunamökillä,

katsellen luonnon kauniita taideteoksia veden pinnassa, lämmin leppeä sää helli.

Jotkut muutkin siellä tekivät omia luomuksiaan, kalat ja

vesimittarit, näitä pikkuolioto oli satamäärin

laiturimme kummallakin puolen aivan rannan tuntumassa ja koko joki oli niiden temmellyskenttää. Uimaan kun menimme,  lauma lähti kovaa vauhtia hiukan kauemmaksi, mutta joka kerta palasivat takaisin.

Hauskoja veitikoita, niitä pitkään seurasin istuen laiturin päässä jalkoja uittaen vedessä. Kauniita kuvioita saivat aikaan veden pintaan.

Pitihän hiukan taas netistä tehdä niistä tukimusta, levää kuulema syövät ja sehän on hyvä, ei näkynyt levälauttoja.

Pari eri kertaa sudenkorento lenteli ja käyttäytyi hauskasti, oliko joku pesimispuuha menossa. Lenteli rantapenkereen ja veden väliä, kävi rannalla tökkimässä ja välillä vedessä ja taas takaisin, pitkän aikaa niin teki.

Ensi viikolla lähden takaisin mökille, kotona hiukan on hommia ne yritän saada mahdollisimman nopeaan tehtyä. Mies mökiltä kyseli että enkö jo tänään voi mennä  sinne takaisin  ;-)

Aurinko alkoi paistaa, kyllä sade teki hyvää kasveille ei tarvii lähtee kastelemaan, luonto hoiti itse kasteluhomman, hienoa.

Taidanpa lähteä hörppimään toiset aamukahvit ja toivottelen hyvää sunnuntaita ja nautinnollisia elokuun päiviä.

 

 

Pitkäkorva iltaruokailulla

Viime perjantaina kun tulimme ostosreissulta Hämeenlinnasta pojan kanssa mökille, huomasin keskellä meidän nurmikkoa istuvan pitkäkorvan.  Huomatessaan auton tulevan lähti mäkeä ylöspäin, kohti taloa, jäi istumaan ja katseli että mitä mekin samoille kohdin tulimme.

Oli hetken kyyryssä, mutta sitten nousi ja korvatkin pystyyn kuuntelemaan. Tämä kuva on otettu auton etulasin läpi, siksi hiukan samea.

Seuraavaksi sivuikkuna auki ja siitä kurkottelin kuvaamaan, vielä malttoi katselle touhujani.

Sitten kun nousin kokonaan autosta ulos, lähti laiskasti hölkyttelemään, harmi kun oli omppupuut edessä en saanut kuvaa. Tässä menee meidän tien poikki kuusen alle, siellä taitaa majailla, isot oksat maahan asti, suojaavat. Olen usein katsellut, autolla kun ajamme ohi, ei näy, en viitsi mennä kävellen katsomaan ja kurkkimaan, saa olla rauhassa.  Mies kertoi, että kerran sieltä tulla tupsahti iso kaveri pienemmän kanssa.

Naapuri kertoi että illalla käyvät syömässä tuossa meidän nurtsilla, nyt siinä onkin hyvää apilaa, täytyy pyytää ettei leikkaaja aja kaikkea pois, vaan kurvailee,  jättää vähän kavereillekin ;-)

Illalla aion suunnata kauppakassin mökkiä kohden ja jätän miehen kotivahdiksi. Vähän olen kasannut korttitarvikkeita, lähinnä mankelin, stansseja ja kartonkeja, voin mankeloida jos sattuu aikaa olemaan :-)

Hyvää tiistaita toivotan.

 

Kurre löysi tuoreita herkkupaloja ja vähän jemmattujakin

Eilen huomasin kurren tulleen juomaan pihallamme olevalle juoma-astialle. Äkkiä kameraa hakemaan jospa kuvia saisin. Takaisin pihalle tullessani ei kurea näkynyt missään.

Mennessäni lähelle juoma-astiaa ajatuksena putsata sitä, mänty kahati ja kurrehan se siellä kurkisteli, ei kumminkaan pakoon lähtenyt, vaan kuusen alle,  kukkien lehtien joukossa kuului kova rapina, mietin mitä sieltä etsii.

 

Herkkupalanhan sieltä löysi, oli varmaan piilottanut, kuusen oksalle hyppäsi syömään.

Ajattelin että lähtee pakoon, mutta muutti vain asentoa

ja ruokailu jatkui, taisi olla maukastakin.

Hitsi, kun kirput nakertavat, on välillä rapsutettava,

ja ruokailu jatkui. Hauskat korvatupsut  :-)

Tätä herkkua riitti ja piilotus oksan haarukkaan, nopea oli liikkeissään joten huono kuva varmaan anteeksi annetaan,

samoin kun tämä minkä äkkiä välillä nappasin kurren touhutessa omiaan. Sinitintillä taitaa olla poikue ruokittavanaan kun äkkinäisiä syöksyjä pöntöstä tekee, samoin myöhemmin kurrea kohden.

Kurre lähti kuusen katveesta,

katseli ympärillen,

ja sitten taisi löytää hakemansa,

herkullisen männyn kävyn. Tuo häntä muistuttaa talvella ruokabaarissa käyneen kurren häntää, oliskohan tämä kurre sille sukua ;-)

Paremmin käpy suuhun,

sitten pihlajan ja koivun siimekseen syömään.

Nopeaan käpy hupeni, tuoretta herkkua tarjolla.

Sitten tuli se nopeaakin nopeampi lähtö, missä minä ja kamera jäämme usein toiseksi, kuten nytkin.

Jaa, että mitä nämä liittyy kurren touhuihin, ei sitten mitään,  vaan omiini  ;-)   Otin kuvan mitä olen eilen ja tänä aamuna puuhastellut muiden töiden lomassa. Aina jää kartongeista jämäpaloja, niistä aloin stanssaamaan pienemmillä stansseilla ja kivastihan kasaa kertyi.

Vihdoinkin tuli tilaamani 3-D kuvat, malttaakohan sitä olla ettei yhtä korttia tänään päivällä tekisi ;-)

Ihana kesäpäivä tänään täällä meillä, pyykkiäkin pesin, niin tuntui tulevan hyvä pyykin kuivausilma.

Hyvää tiistaita toivotan.

 

 

Kesästä nauttien

Nyt on hellettä riittänyt ainakin meillä päin.

Pelakuut kukkineet komiasti, nämä ovat mökillä olevia,

osa kukista jo kuihtunut, eivät varisseet kuten kotona olevat.

Pakko oli ostaa Paulan kaupasta nämä

mehitähdet, niin kauniita ovat.

Meidän mökillä sammalleimut ovat sitä mieltä että pihaa voi vallata eikä kasvaa siellä mihin on alkujaan istutettu.

 

Tiistaina teimme pikakäynnin saunamökille. Kuuman junamatkan ja vähän yli tunnin ruohonleikkuun jälkeen

oli ihanaa mennä heittämään talviturkki pois. Mies kyseli, että koska aion vedestä pois tulla, minä sanoin että teen vielä yhden kierroksen.  Aivan mahtavan hienoa oli polskutella, vesikin oli viikonlopusta paljon lämmennyt.

Hyvää keskiviikkoiltaa toivotan.

 

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.