Omenankukkien vaaleutta ja kliivian värikkyyttä
Niin paljon on kaunista kuvattavaa puutarhoissa että en ole metsään ennättänyt ollenkaan tutkimaan siellä olevia kuvauskohteita.
Meillä täällä kotona vielä omppupuissa ovat kukat kukkimassa, mökillä jo varistelleet kukkien lehtiä.
Olihan näitä ihanuuksia tänne muutaman
kuvan myötä laitettava
kun vielä oli mitä kuvata.
Kauniin herkkiä värejäkin löytyy ja onneksi on lämpimiä päiviä ollut että pörriäiset päässeet pölyttämään, toivottavasti malttavat tulla pois siperianhernepensaan kukinnoista, siellä niitä on paljon aidan sisällä kova pörinä kuuluu.
Hiljaista on ollut kirjosieppojen pöntön ympärillä pesän sisustamisen jälkeen, nyt odotellaan koska alkaa seuraava tohina, ruoan kantaminen pikkuisille.
Sisällä ihana kliivia taas antaa väriloistoa
komealla kukkatertullaan, niin värikylläinen ilta-auringossa, ei voi muuta kuin välillä pysähtyä sitä ihailemaan.
Kaunis aamu ja vielä tänään lämmintäkin luvattu. Ulkona aion jotain rikkaruohoja nyhtää ja jättää hiukan myöhemmäksi askartelutavaroiden järjestelemisen, eivät ne mihinkään karkaa vaikka hiukan ovat levällään muuallakin kuin työhuoneessa
Pakko niitä oli muualle kantaa että pääsee oikein kunnolla raivaamaan huonetta.
Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua, monella varmaan tohinaa juhlien myötä. Toivotan paljon onnea opinnoistaan valmistuneille.

























































































