Muistelen ruusukesää

Tämän kuvan valitsin tälle päivälle kun haluan vielä muistella monia käyntejäni näiden ruusujen luona, toivon ensi kesänäkin olevan yhtä mahtavasti kukkivia.

Viime kesä oli ruusuille otollinen, tai oikeammin kuulemma edellinen leuto talvi. Oikeaan aikaan tämän kameran hankin ajatellen kukkien kuvaamista, oli paljon kaunista materiaalia. Tampereen Hatanpäänpuistostakin sain paljon ruusukuvia.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua, mitenkä nämä viikot menevätkään näin nopeasti.

Voi minun ruusuani

Tämä on se ruusu josta kirjoitin, että siirsin terassilta kukkapenkkiin.

Kävin äsken äkkiseltään kuvaamassa.

Ei varmaan anna minulle hevin anteeksi tällaista kohtelua, ravistelin kyllä suurimmat lumet pois. En vielä laita peittoa että saa ilmaa, jotain hiukan voin kevyesti laittaa. (Ruusukuvien siirto omaan kategoriaan etenee pikkuhiljaa)

Torstaikahvittelu sujui mukavasti porukkaa oli paljon ja tuntui että puheensorina ihan huumasi niin paljon sitä oli. Tilatun hevoskortin vein ja tämä iloinen hevonen kortti herättää aina riemastusta.

Tänään on hiukan vipinää kun menen tapaamaan ystävääni 12:30 kun pyyteli viemään kortteja hänellekkin. Varmaankin hiljenee kunhan joulukorttien postituspäivä on ohi.

Hyvää isänpäivää

Hyvää isänpäivää tämän ruusun myötä kaikille.

Omalle isälleni en enää voi ruusua antaa joten hänelle tämän kuvan myötä kaunis ruusu.

Bella Rosa

Taas tuli tarve saada väriä elämään ja kaivelin viime kesäisiä ruusukuvia.

Nämä mielestäni tuovat iloa harmauteen ja pimeyteen, toivottavasti teillekkin.

Vielä jotain löytyy pihalta

Pikakierros pihalla katsomassa onko mitään jäljellä, joitan sitkeitä löytyy.

Yksinäinen kellokukka sinnittelee.

Tämä syysasteri hiukan kärsinyt sateessa ja tuulessa, olisi pitänyt paremmin tukea. Paljon vielä nuppuja ja kukkia aukeamassa.

Tämä on myös sitkeää lajia, keltaisena kukkivat vielä.

Ruusussa myös kauniita kukkia, taitaa löytää paikkansa täältä eikä mökiltä kuten ajattelin.

Valkoisissa pelakuissa kukkia, tuo ruskea näkyy hyvin valkoisen värin seassa tulee herkästi kosteana aikana.

Amppelikukkiakin vielä roikkuu, tämä lila lumitähti sitkein. Meillä on monena vuotena ollut terassilla paljon kesäkukkia ihan joulukuulle asti, olemme laittaneet harson yöksi suojaamaan terassia. Nyt ei ole niin paljon kukkia niin emme ole harsoa laittaneet.

Tälle kasville olen hakenut nimeä, en ole vielä löytänyt. Kasvaa pitkäksi ja tuollaisia pieniä keltaisia kukkia.

Alkaa loppukesästä kasvattamaan uusiä lehtiä juuresta, eivätkä talven aikana ole paleltuneet, outo juttu. Jos joku tietää mielelläni kasvin nimen ottaisin tietooni.

Hyvää Pyhäinpäivää

Haluan näiden ruusujen myötä toivottaa kaikille hyvää Pyhäinpäivää.

Isäni rakasti punaisia ruusuja

ja siksi valitsin nämä kauniin punaiset ruusut tälle päivälle.

Rauhallista Pyhäinpäivää kaikille.

Sommerduft kuvattu Hatanpäänpuistossa

Rosario-ruusu

Nämä ruusut ovat kauan odottaneet pääsyä ihailtavaksenne.

Ajattelin että eihän kuvien tarvitse olla juuri nyt otettuja, voihan palata kauniiseen kesään kukkien myötä syksyisen sateen taas ropistessa ja toivottaa hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua.

Kuvattu Hatanpäänpuistossa.

Ruusu sunnuntaille

Hyvin tuulisen yön jälkeen ajattelin tämän vielä löytämäni pienen ruusun piristävän.

Oli muutama ruusu näinkin hyvinvoivana samassa paikassa missä koko kesän olen niitä kuvannut. Vielä on ollut yllättävänkin lämmintä niin nuput ovat avautuneet. Mittari näytti äsken +9 kun sitä yritin hämärässä tihrustella, ei tuulikaan niin kylmältä tuntunut lehteä hakiessani.

Onneksi ei tuuli ole meiltä puita katkonut eikä sähköjä, vettäkään näemmä ei ole tullut kun pihalaatat ovat kuivia. Yöllä muutamaan kertaan heräsin kun tuuli oikein ryskäsi nurkissa, on sillä ihmeellinen voima.

Muok. Nyt se sade tuli meillekkin, piiskaa oikein kunnolla tuulen kanssa.

Oikein hyvää vaalisunnuntaita kaikille.

Ruusu vielä yrittää kukkaa aukaista

Lisää mökiltä kukkakuvia.

Tällainen löytyi myös, on sinne vietyjä äitienpäiväruusuja jotka viihtyvät erinomaisesti, kuten näkyy että viimeiseen asti kukkaa pukkaa. En tiedä ennättääkö ennen pakkasia aukaista. Kauniin punainen näinkin.

Pienen ruusun kauniit kukat

Eilen kuvasin myös nämä pikkuruusun kukat, ovat samalla terassin kaiteelle kuin pelakuukin.

Pinkkiä piristystä jo syksyisessä luonnossa. Viemme tämän myös mökille missä muutkin ruusut ovat. Jäi siksi tänne pidempään kun oli aika paljon ötököitä ja halusin ne häätää pois. Erään toisen ruusun luulin hävinneeni tuholaisille, lehdet lähtivät en saanut pelastettua. Äskettäin katselin sitä kun lehdet ovat pois ja kylmää tullut ötökätkin hävinneet, pukkaa pientä lehteä varresta, eli onneksi en heittänyt sitä pois, vaan lähtee mökille myös viikon kuluttua.

Oikein hyvää ja rauhallista sunnuntaita kaikille.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.