Usein kujetan kameraani kassissa mukanani vaikka painaakin niin ei sitten harmita jos sattuisi jotain kivaa eteen tulemaan. Tällä kerralla innostuin kuvaamaan paikallisen Tiimarin antia, oli jos mitäkin kevään tuojaa, pääsiäinen lähellä, luvan olen saanut kuvaamiseen.

Jos haluaa leikkokukkien hiukan kauemmin säilyvän kannattaa ostaa näitä narsisseja, ajattelin että voisin äidilleni ostaa kun saa monista aidoista kukista oireita.

Näillä on ihmettelevä katse, että heitäkö kuvaan kun yleensä olen kuvannut ulkona olevaa pitkäkorvaa.

Oli iso määrä pikku tipuja innolla odottamassa pääsyä ruohon joukkoon, katsokaa ilmeitä tarkemmin.

Nämä ovat minusta kauniin värisiä, vaihtoehtona kirkkaille väreille.

Pieniä kannuja ja ämpäreitä sopii vaikka nukketalon ympäristöön.

Näitä pupuja kun näin niin pitihän sitä laittaa kaksi hiukan lähemmäksi

Nämä kynät ovat aina niin hauskan näköisiä.

Olen pitkään etsinyt laatikoita korteilleni ja toiveeni myyjille esittänyt kuten nytkin. Kävimme läpi eri vaihtoehtoja ja ajattelin ettei varmaan taaskaan löydy, väärin, löytyi ja ostinkin kaksi nappilaatikkoa. Ostan lisääkin jos saavat valkoisia niitä kun ei ollut kuin tuo yksi. Menevät näppärästi pieneen kokoon ja helppo koota. Minusta on niin kiva asioida paikallisessa Tiimarissa siellä saa hyvää palvelua huumorilla höystettynä
Muok; näitä laatikoita taitaa olla vain muutamia, varastossa ei ole, myymälöissä vain. Onneksi poika sai lisää Helsingin keskustan liikkeestä kun halusin valkoisia ja keltaisia, täällä ei ollut, vielä 3 ruskeaa ja 1 mustan haluan ne ovat varattuina minulle paikallisessa Tiimarissa. Olin sopivaan aikaan liikkeellä, hetken kuluttua ei olisi enää ollut.

Vai kävit sinä muita kuvaamassa, sellaisia sisällä olijoita, emmekö me riitä sinulle vaikka niin yritämme poseerata kauniisti.
Kurrelle kerroin että en heitä ole unohtanut on vain mukava joskus vähän muutakin kameraani tallentaa.
Aamusta ennen seitsemää oli jo yksi kurre ollut ruokailemassa, oikaisi kotiaan kohden ja kaksi tuli aamupalalle, sovussa ovat tällä kerralla.
Aurinko yrittää pilkistellä pilvien lomasta, toivottavasti vie niistä voiton, sillä kummasti se saa piristymään.

Vielä yksi kurrekuva oli laitettava, kun äsken sellaistakin töpötystä ja hännän heilutusta piti varmaan halusi että menen häntä kuvaamaan
tässä sitten ihan tuore kuva.
Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan, kuunnellaan ja katsellaan kevään tuloa.