Kolme korttia 3-D
Muutama hiukan erilainen kortti kuin punaisia tai joulun vihreitä.

Tein näistä lapsiaiheista kortteja, sillä eivät kaikki halua kirkkaita värejä ja tuo oikean puoleinen sopii muuhunkin kuin jouluun.
Tian oma blogi kuvauksesta ja korteista
Muutama hiukan erilainen kortti kuin punaisia tai joulun vihreitä.

Tein näistä lapsiaiheista kortteja, sillä eivät kaikki halua kirkkaita värejä ja tuo oikean puoleinen sopii muuhunkin kuin jouluun.
Kortteja jotain valmistunutkin ja suunnittelussa se aika meneekin. Pitäisi tehdä tavallisia ei 3-D kortteja, joka vuosi uusia kuvia keksiä, sillä minulla on muutama henkilö vakkaritilaajana. Tänä vuonna lyö tyhjää ideointi puolella, sillä uusia kivoja kuvia on vaikea löytää, tiedän niitä olevan mutta ei Suomesta saa. Muutamia malleja tein käyttäen ääriviivatarroja.

Tein yhden 3-D kortinkin ja tämä kun ei ole tilauslistalla voin sen laittaa esille. Minusta nämä uudet kuvat ovat kivoja ja tuo iloista joulua sopii hyvin kuvan kanssa.
Ehkä tässä alkaa joulukorttejakin syntymään, tässä yksi valmiina.

Katselin kuvaa mikä eläin tuossa joulutähdessä köllöttelee, olisiko siili. Kulmiin laitoin joulutähdet, uusia tarroja, kuva on myös viimeisimmästä tilauksestani.
Täällä oikein syksyinen sää, vettä tuli että kourut eivät kaikkea ennättäneet vetää vaan yli heitti. Meillä oli tänään mieskokki ja sain mennä valmiiseen ruokapöytään ja kahvi tuoksuu nyt nenääni
Tässä on loppuosa ystäväni lisätilauksesta, sain ne valmiiksi ja vein postiin. Laitoin Helposti kuoreen ja teippasin kuorta varmentaakseni ehjänä pysyvyyden. Ei koskaan kannata niihin laittaa paljaana lähetettävää sisälle vaan vaikka muovipussiin. Itse sain eilen myös Helposti kuoressa postia, se oli repeytynyt ja teipattu uudestaan kiinni, oli kyllä ilmoitus kuoressa. En osaa sanoa onko jotain kadonnut kun en ole saanut lähettäjää vielä kiinni. Minusta noiden kuorien liimaus on huonoa, eli liimaläppä irtoaa heti liimauksen jälkeen ja muutenkin paperi saisi olla parempaa, varmaan taas kilpailutettu toimittajia.

Ystäväni halusi lisää joulukortteja kun kävi sivuillani, kysyi onko kissa-aihetta. Muistelin että yksi arkki pitäisi olla ja olihan se joten tässä siitä kortti. Tein myös uudehkosta punatulkkukuvasta kortin.

Halusi myös näitä eläinkortteja, niitä tein pari. Ihmettelette, että mitä tuo ylimmäinen kissakortti tässä kuvassa tekee, siitä oli myös kiinnostunut ja laitoin mukaan että saa tutustua lähemmin. Sattui yksi varastossani olemaan kun en ole nyt leimailukortteja ennättänyt tekemään, täytyy myös kunnon paperia käydä ostamassa mihin leimata. Tuo rintsikkakissakuva on suosikkejani ja saa se muutkin hymyilemään. Iloinen heppakortti 3-D valmistuuu myöhemmin sellaisenkin halusi.
Yllättävän paljon käydään täällä katsomassa kortteja, varsinkin nyt joulukortti aikaan.
Taas valmistui joulukortteja, nämä ovat tehty ystävälleni joka tilasi vielä lisää.

Halusi tällä mallilla, että on CD ja tuo tekstiympyrä. Hiukan jouduin soveltamaan kuvien kanssa kun ei ollut niitä mistä olisin halunut tehdä. Illalla otettu kuva, enkä halunut salamaa käyttää olisi vielä enemmän heijastanut.
Halusin laittaa näitä aikaisemmin tekemiäni joulukortteja tänne.

Monesti on kyselty enkö tekisi kuvistani kortteja, tässä muutama joulukorteiksi tehty. On kahta mallia ja joulumuori on erään ystävän tekemä lahja ja sain luvan tehdä siitä kortteja. Illalla otetut kynttiläkuvat ovat ilman oranssin väriä, silloin olivat ulkovalot erilaisia. Kuvat ovat otettu vanhalla järkkärilläni, ei digi.
Halusin tehdä tästä nallesta joulukortin, tulee hyvä mieli ainakin minulle kun tätä kuvaa katselen.

Olen aikaisemminkin tehnyt vastaavanlaisen, huvitti kun sitä toisen kortin kuvaa katselin olin myös siihen laittanut kelloja tuohon reunaan, en ollenkaan muistanut sitä kun tätä tein, taustapaprun muistin.
Tästä kuvasta välittyy oikein kunnon lumimyräkkä kuusenhaku matkalla.

Tein valkoiseen kottipohjaan kun ei mielestäni värillien sopinut, vähän iltatähtiäkin mukaan ja lumihiutaleita.
Kuvasin toisen saman tyylisen kortin kun tuo äskeinen, erona että tässä käytin taustapaprua CD:n takana. Korttipohja on samaa sävyä kuin sininen pallo ja taustapapru samaa kuin rusetti ja pallo, mutta kuvassa on värieroja.

Kuvaa ei olisi mielestäni voinut laittaa ilman tuota taustapaprua samalla tavalla kuin edelliseen, kokeilin oli aivan pliisu. Mielenkiintoista kuinka värit toimivat erilailla.
Tässä yksi aamupäiväisestä kortteilusta. On aika pitää hiukan taukoa ja osan siitä käytin tämän kortin kuvaamiseen ja tänne laittamiseen.

Käytin tällä kerralla tummaa violettia kortipohjaa, sopi mielestäni tuon kuvan taustaan. Kokeilin CD:n taakse taustapaprua, mutta luovuin siitä kun olisi vienyt yhteyden pois näiden kahden väliltä, kuvan ja korttipohjan. Isot kulmat eivät myöskään olleet liian prameat vaan tuo tumma pohja vaatikin tällaiset eikä pienempiä. Kuvaus oli taas aika haasteellista, että saa hiukankin oikeat värit mukaan.