Aamupäivällä valmistunut hääkortti 3-D

Aamupäivällä tein toisen hääkortin, sillä näitähän pitää pikkuhiljaa valmistua. On myös isoa kokoa A5.

Käytin taustapapruna Keijukammarista ostamaani ruusukuvaa, sopii tälläisiin suurempiin kortteihin kun kuvio on aika iso. Sain tehtyä boordikuvion suoraan taustapapruun. Seuraavaksi onkin shamppanjan väristä korttikartonkia hakusessa, aina jotain puuttuu, onko muilla sama juttu.

Hääkortti 3-D vihdoinkin valmis

Valmistuihan tämä hääkortti, tässä on minkälainen tuli.

Tein isompaan korttipohjaan A5, halusin myös tämän kokoiseen kokeilla. Piparisoikioita tuli tähänkin mukaan, kun mielestäni olisi ollut “alastoman” näköinen muuten.  Taas tuli huomattua kuinka ronkeli olen värien suhteen, tässäkään eivät kaikki ole sitä mitä olisin halunut olevan. Ekaa kertaa käytin näitä kuvia joita hankin yhtä aikaa muiden stanssatujen kanssa, sydänkartonki on uudehkoa, ostin lisää Hollolasta, kun mielestäni sopii hyvin hääkortteihin. Sitä haluaisin muunkin väristä kuin tätä vaaleaa, täytyy kysyä onko saatavilla. Joku voi ajatella että mikä nyt niin vaikeaa oli tämän tekemisessä,  sitä ei vaan joskus meinaa saada toteutettua mitä on miettinyt.

Hääkortti 3-D

Huomasin että hääkortit ovat loppu, niin innoissani olen noita muita kortteja tehnyt. Niinhän se on että aina jotain puuttuu, pitäisi myös tehdä vauvakortteja, eläin aiheiset ovat myös lopussa. Montaa korttia kun en päivässä pysty tekemään.

Hääkorttiin valitsin korttipohjaksi  vaalean punertavan satiinipohjan (luonnossa hiukan punertavampi kuva ei tule noin voimakkaasti esille)  kuvaksi uudehkoja stanssattuja ruusuja, reunassa läpinäkyvä kukka-aiheinen kaistale, teksti, kulmat ja koristeet ovat hopean värisiä, suorat valko/hopeaa, sopivat reunassa olevien kukkien valko/kiilteeseen. Tällaisella kylmällä ilmalla ei oikein ole hääkorttifiilistä, olen aina sanonut että hääkorttien tekemisessä täytyy olla oikeanlainen mieliala, jospa sellainen kevään tullessa löytyisi.

Äidille kortti

Äitienpäivä korttejakin muutaman teen kun niitä on kyselty, malli sama tuttu.

Käytin taustapapruna uutta ruusupaperia, hiukan on isot kukat mutta kokeilin mitenkä sopii,  onneksi eivät ole kovin värikkäitä niin ei hyppää silmille. Korttipohja on kullan värinen mattana.

Ruusukortti 3-D

Huomasin että pinkit ruusukortit olivat vähissä ja aina näille hempeille löytyy haluajia.

Kiiltävä pinkki korttipohja uusista ostoksistani, läpinäkyvää kukka-aihetta sivuun ja stanssattu ruusu kuvaksi, kulmat ovat myös valko/hopean värisiä. Kortti käy taas moneen tuon tekstin vuoksi.

Orvokki-perhoskortti 3-D

Eilen illalla piti alkaa kokeilemaan uusista korttipohjista korttia, valitsin keltaisen aika haastavankin värisen ja aamulla tein sen loppuun.

Kuvaksi otin myös eilen ostamani orvokki-perhos aiheisen, leikkasin kuvassa olleen kirjekuoren pois. Korttimalli on hyväksi havaitsemani ja väreillä ja kuvilla vain leikittelin.  Perhosvellumi sopi tuohon taustaksi ja kulmiin läpikuultavat tarrat, juhlapäivänä teksti sopii niin moneen päivään annettavaksi.

Ruusu-perhoskortteja 3-D

Korttejakin syntyy vaikka tänään hiukan aurinkokin pilkahdellut taivaalta en ole ulos rynnännyt.

Huomaan että käytän monessa kortissani tuota sivussa olevaa paprua, se sopii mielestäni parhaiten täydentämään korttia, eikä hallitse liikaa. Tämä kiiltävä vihreä korttipohja ei sovi monenkaan kanssa, mutta nyt mielestäni oli käypä tähän,  väri näkyy hyvin reunavellumin läpi. Hiukan reunoista kuultaa ohuet teipit, mutta ei häiritsevästi, en viitsinyt laittaa paksua tarranauhaa peittämään, olisi tullut liian hallitsevaksi.  Kulmatarroista näkyy myös vihreä kivasti läpi. Keltainen ruusuvellumi sopi tuohon toiseen korttiin, kuvassa olevien keltaisten ruusujen kanssa. Olen kaivannut pystyssä olevaa onnea tarraa, samanlaista kuin oli joulutarroissa.

Hiiri laulaa kortti 3-D

Hiukan erilainen juhlapäiväkortti.

Halusin kokeilla tällaista pitkää piparireunaa joita AN minulle leikkeli pientä korvausta vastaa, kiitos hänelle. Mietin mitä siihen laittaisin ja tuli mieleeni tämä hiirikuva, hiukan leikkasin reunoista kapeammaksi.  Korttipohja on kuviollista niin mielestäni ei kovin paljoa kaivannut koristeita, muutaman nuotin laitan yläreunaan kunhan löydän niitä varastostani.

Orvokkikortti 3-D iso koko

Ulkona olisi tietenkin hieno ilma ulkoilla, mutta ei aina voi laistaa kotitöistä ja korttejakin pitäisi valmistua. Pesukone kun hyrskyttää niin teen kortteja siinä samalla.

Tässä toinen orvokkikortti samasta kuva-arkista kuin tuo aikaisempi. Kun on isohko kuva niin tein myös isoon korttipohjaan A4 taitettuna, on myös näiden isojen korttien haluajia. Nauhatarra on samaa sävyä kuin kulmatkin joista heijastuu vihertävää, sopivat tuon korttipojan värin kanssa. Vihreää ohutta tarraa laitoin  kuvan reunoihin ja taustakehykseksi samaa sävyä olevan paprun kuin orvokeissa väri. Korttipohja on hiukan kuvioitu kuten kuvassa näkyykin.

Orvokkikortti 3-D

Ajattelin että oikeastaan hyvä kun aurinko ei paista tulee jotain korttejakin tehtyä.

Pidän näistä selkeistä isoista orvokkikuvista. Nyt jätin kuvan oman taustan mukaan ja laitoin taakse tummemman lilan kehyksen, kuvan reunustin ihan ohuella tarranauhalla, harmi kun niitä ei enää taideta Suomeen tuoda, varsinkaan näitä värillisiä.  Kaikki eivät piparireunoista pidä niin nyt on suoraa reunaa tässä kortissa. Korttipohja on hiukan kohokuviollinen mikä ei kuvassa näy, tein korttipohjan A4 kartongista.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2010 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.