Kukkakortteja 3-D

Pitkästä aikaa korttikuvia laitan tänne, kortteja olen  kyllä hiukan  tehnyt, mutta samoja malleja, ei mitään ihmeellisiä ole valmistunut.

Nämä kortit ovat hiukan isompaa kokoa kuin tavallisesti tekemäni.  Sain hankittua viime syksynä isompia kirjekuoria  ja tänä vuonna 180×180 sellofaanipusseja, olihan niihin kortteja tehtävä.

Nämä   3-D kuvat ovat sopivia  isompiin korttipohjiin,

kuvat ovat myös tukevaa kartonkia.

Kummasti tuo aurinko piristää, tänään olen saanut vaikka mitä tehdyksi. Pitkään onkin mennyt sellaisella puolivauhdilla ja joskus neljännekselläkin. Jospa noita korttejakin saisin hiukan useamman tehtyä, sillä edelleen onnitelukorttilaatikko näyttää aika tyhjältä.

Oikein hyvää ja aurinkoista tiistaita, toivottavasti pakkanen ei kovin nenäänne nipistele.

 

 

Pari ajoneuvokorttia 3-D

Vielä pitää flunssa kourissaan, tai käheää ääntä ja ihan tukkoinen olo, tuntuu että kohta taidan niistää aivotkin nenäliinaan   ;-)   Ulos kun en ole päässyt kuvaamaan niin laitan tässä parit kuvat tekemistäni 3-D korteista jotka vein Linnatuuleen myyntiin ja nehän siellä menivät kaupaksi.

Tämä kortti toi monille muistoja, miehet kertoivat omista Volkkareistaan ja Volkkarimiehelle tämä ostettiinkin lähetettäväksi.

Huomasin mootoripyöräkorttiin monen miehen huomion kiinnittyvän, nainen tämän kortin osti ja miehelle oli menossa.

Hiukan erilaisia kuin aiemmin tekemäni, varmaan muutama ystäväni näin ajattelee ;-)   Itse tykästyin tuohon moottoripyöräkorttiin, pelkistetty, punaiset tarrat sopivat hyvin mustaan korttipohjaan.  Noita ohuita ääriviivatarroja on vaikea saada, kuten Volkkarikortissakin on, tykkäisin niitä käyttää sopivasti korostamaan esim. kuvassa olevaa väriä. Monesti olen huomannut että juuri sitä mitä haluaisin on lopetettu tai ei enää tilata, sitten kun yrittää ulkomailta saada, vastaus on ollut joskus  että emme toimita ulkomaille, juu tee siinä sitten kortteja.  Paljon olen kumminkin saanut matskuja hankittua, kun tarpeeksi sitkeästi olen etsinyt. Joskus onni on ollut myötä ja silloin täytyy olla nopea että saa mitä haluaa, ei auta kauan miettiä.

Hyvää viikonloppua toivotan.

 

 

 

 

 

Kortti, kukkia ym.

Ajattelin kerätä muutaman kuvan ja laittaa tänne, ettette luule minun kokonaan blogin pitämisen unohtaneen ;-)   Aika vaan mennä huristaa kovaa vauhtia ja muut hommat vieneet ajan.

Yksi korttikin näytille, orvokkeja, kesää muistellen.

Voi näitä minun pelakuitani, korkeiksi ovat kasvaneet ja jotain pitäisi tehdä ennen sisälle siirtoa.

Kauniisti ovat kukkineet

koko kesän, (talvellakin siksi en niitä raskinut leikata)

eri värisiä kukkia, mökillä vielä lisää, pinkkiäkin löytyy ;-)

 

Monta vuotta vanha joulutähti voi hyvin, talvella aina varistelee lehtiään, mutta ulos päästessään intoutuu niitä lisää tekemään.

Muutama kaktus innostunut nuppuja tekemään, ainakin kahdessa valkokukkaisessa näkyy olevan, täytyy kai alkaa pikkuhiljaa siirtelemään sisälle.

Tämä se joka vuosi kasvaa rojottaa myös pituutta eikä pysy pystyssä vaan kallistuu sivulle päin, pidemmän tukikepin tarvitsisi.

Olihan ihan pakko ottaa perunoistani kuva. Ei se suuren suuri määrä vaan maku. Ai, että olivat ihanan makuisia eikä paksua kuorta, aivan kuin lapsuudessa isän ja äidin kasvattamat.  Monena vuonna ajattelin laittaa johonkin astiaan perunoita kasvamaan ja viime keväänä sen sitten tein. Vanhaan pesusoikkoon laitoin multaa ja perunat, mies teki reikiä sivuun, varsien kasvun myötä lisäsin aina multaa.  Komiat varret kasvoivat ja maltillisena odotin syksyä, sitten koitti aika jolloin ajattelin katsoa mikä oli sato, mielestäni ihan kohtalainen ottaen huomioon että unohdin laittaa voimiketta, pelkkää uutta multaa oli. Ensi vuonna ajattelin jatkaa viljelyä ;-)   Hauska teksti tullut kuvaan laatikon reunasta, kyllä puhtaasti kotimaista :-)

Kohta on puiden ja pensaiden lehtien haravointia edessä, odottelemme että varistavat lehtensä ettei tarvii montaa kertaa haravoida, osa jää madoille ruuaksi.

Hyvää keskiviikkoa toivotan, lupasivat tänne kaunista säätä, kuten eilenkin oli, sitä odottelen, nyt vähän sateen tuhruista.

P.S. Oikein näki poika kun sanoi Kurre Töpöhännän käyneen meidän pihalla, äsken näin minäkin vilaukselta ;-)

Yksi kortti valmiina 3-D

Yhden kortin tässä aamulla tein valmiiksi stanssatusta ympyrästä ja leikatusta kuvasta.

Kokeilen usein erilaisia väriyhdistelmiä, kuten nytkin, valitsin tuon terrakotta värisen korttipohjan ja lilan ympyrän, Irikset sopivat hyvin mukaan.  Hiukan  meni aikaa ennen kuin sain sopivat värit yhdistettyä, täytyy myöntää ;-)   mikäs kiire tässä.

Tarhajuoru ja neilikka korteiksi 3-D

Uusista 3-D kuvista olen kortteja väkästänyt, vielä on ajatusmaailma hiukan tyhjänlainen.

Minulla on valmiina erilaisia  stanssattuja juttuja, niin keksin, että voisin käyttää  pipariympyröitä näihin kukkiin, kukat tulevat valkoisella korttipohjalla hyvin esille.

Iloisesti yllätyin kun katsoin tarkemmin tuota sinistä kukkakuvaa ja huomasin sen olevan tarhajuorun, itselläni on sellainen kukkapenkissäni ja olen usein kuvannut sen kukkia. Neilikkakin vaihtelua ja muutkin kivat kukkakuvat, en vaan ole vielä kaikkia korteiksi saakka saanut.

Suojasäätä on ja märän oloista, huomasin kaksi kurrea meidän pihapiirissä hyppelevän ja niiden hännät olivat kovin märät.

Tänään on  iltapäivällä uimahallissa  vesijuoksua vuorossa, ulkona saapaskeli, sohjossa saa ensin juosta ;-)

Hyvää keskiviikkoa toivotan, tammikuu mennä livahti ohitse nopeaan.

Pari eläinaiheista korttia valmistui 3-D

Muutamia kortteja taas valmistunut

tässä pari näytille.  Olen netistä yrittänyt hakea kivoja eläinaiheisia kuvia, selkeitä, ei kovin pienen pientä leikattavaa, vaikea sellaisiin pieniin on myös saada tarroja alle, vaikka onkin niitä pienempiä tarroja käytössä, vähän laihanlainen on saalis ollut.

Kaksi kurrea kävi vierailulla, ihanaa, eivät ole ihan hyljänneet, vai oliko naapurilta sapuska loppu ;-)

Koirakortti 3-D

Koirakortteja on toivottu ja yhden sain valmiiksi, vaivaa tuo kivojen kuvien puute.

En saanut millään kuvatuksi korttipohjan värivivahteita, on rasteripintainen ja vivahtaa vaaleasta vihertävään.  Stanssasin koukeron ja kulman tummanvihreästä kartongista,  kukassa vihreän eri sävyjä, kehys on helmiäispintaista kartonkia, samaa sävyä löytyy kuvasta.

Huomenna aion tehdä tarviketilauksen, sain viestiä, että tilaamiani juttuja on saapunut varastoon.  Saa nähdä kuinka paljon saan euroja tuhlattua ;-)   Kerron myöhemmin mitä kaikkea kivaa  tilasin.

Muutama kortti valmiina ja pelargoniat rehottavat.

Minunhan piti pitää pientä taukoa kortteilussa, no, hiukan sitä pidin, mutta yhden kukkakortin kun tein, siitä se innostus taas alkoi.

Muutaman tuotokseni kuvasin teille näytteeksi ettei jää pelkäksi puheeksi. Yritän nyt saada vähän kuvavarastoa  pienenmmäksi,  menin taas tilauksen poikasta tekemään ja toiveita uusista kuvista esittämään, lupasivat lisätä heidän seuraavaan tilaukseen toimittajalta. Ihanaa saada hiukan uusia kuvia vaihteeksi.

Olihan näistä pelakuu-rehottajista pakko kuva ottaa. Talvi pitäisi olla ja näillä hiukan lepokautta, ei mitään lepoa vaan työhuoneen ikkuna kohta peitossa, eikä kuvia pysty ulkoa ottamaan. Sama touhu keittiön ikkunan edessä myös parilla muulla pelakuulla.

Poika  tulee kohta  käymään, miniä jää kotiin kun on lukemista ja muutakin tekemistä, on puuhahenkilönä mukana  yliopiston touhuissa, ihan hyvä, saa kokemusta erilaisista tehtävistä.

Hyvää sunnuntaita toivotan ja totutellaan lukuun 2011  :-)

Koira- ja kissakortti valmiina 3-D

Onhan sitä pari korttiakin laitettava tänne jotta näkyy että jotain olen  korttirintamalla  saanut aikaiseksi.

Olen huomannut monien vanhojen 3-D kuvien olevan

parempia kuin uusien ja näitä kun vielä varastossa on niin korteiksi valmistuivat.

Muutama korttikin valmistui 3-D

Nappasin aamulla äkkiseltään kuvan viimeksi tekemistäni korteista ennen torstaiseen kahvitapaamiseen menoa.

Suurin osa on samanlaista mallia mitä olen aiemminkin tehnyt, niillä kun on ollut kysyntää, muuntelen kulmatarrojen ja värien kanssa. Eiköhän se tästä ala kortteilukin luonnistamaan, aika pitkän tauon pidinkin ihan hyväähän se teki. Nyt pitäisi vaan sinnikkäästi tehdä vanhasta varastosta eikä haaveilla uusien matskujen hankkimista.

Mökille päin aion suunnistaa ja ihan hirvittää kuinka paljon  siellä on pudonneita omppuja odottamassa. Meillä oli kohtelias “omppuvaras” soitti ja sanoi nurmikolle pudonneen niin paljon omppuja ettei varmaan huomaa jos sieltä kassillisen ottaisi ;-)   Sanoin, että siitä vaan, saa ottaa, serkkupoika oli asialla. Hillon keitot ovat edessä, aion pistää nuorenparin lohkoamaan ja muutenkin auttamaan, samalla oppivat ja heille kun omppuhillo talven aikana maistuu.

Ihana aurinko tuli ilostuttamaan, eilen olikin tumma päivä, aivan kuin joku olisi sammuttanut valot niin pimeältä tuntui.

Hyvää torstaita toivotan.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.