Kukkakortteja 3-D

Pitkästä aikaa korttikuvia laitan tänne, kortteja olen  kyllä hiukan  tehnyt, mutta samoja malleja, ei mitään ihmeellisiä ole valmistunut.

Nämä kortit ovat hiukan isompaa kokoa kuin tavallisesti tekemäni.  Sain hankittua viime syksynä isompia kirjekuoria  ja tänä vuonna 180×180 sellofaanipusseja, olihan niihin kortteja tehtävä.

Nämä   3-D kuvat ovat sopivia  isompiin korttipohjiin,

kuvat ovat myös tukevaa kartonkia.

Kummasti tuo aurinko piristää, tänään olen saanut vaikka mitä tehdyksi. Pitkään onkin mennyt sellaisella puolivauhdilla ja joskus neljännekselläkin. Jospa noita korttejakin saisin hiukan useamman tehtyä, sillä edelleen onnitelukorttilaatikko näyttää aika tyhjältä.

Oikein hyvää ja aurinkoista tiistaita, toivottavasti pakkanen ei kovin nenäänne nipistele.

 

 

Pari ajoneuvokorttia 3-D

Vielä pitää flunssa kourissaan, tai käheää ääntä ja ihan tukkoinen olo, tuntuu että kohta taidan niistää aivotkin nenäliinaan   ;-)   Ulos kun en ole päässyt kuvaamaan niin laitan tässä parit kuvat tekemistäni 3-D korteista jotka vein Linnatuuleen myyntiin ja nehän siellä menivät kaupaksi.

Tämä kortti toi monille muistoja, miehet kertoivat omista Volkkareistaan ja Volkkarimiehelle tämä ostettiinkin lähetettäväksi.

Huomasin mootoripyöräkorttiin monen miehen huomion kiinnittyvän, nainen tämän kortin osti ja miehelle oli menossa.

Hiukan erilaisia kuin aiemmin tekemäni, varmaan muutama ystäväni näin ajattelee ;-)   Itse tykästyin tuohon moottoripyöräkorttiin, pelkistetty, punaiset tarrat sopivat hyvin mustaan korttipohjaan.  Noita ohuita ääriviivatarroja on vaikea saada, kuten Volkkarikortissakin on, tykkäisin niitä käyttää sopivasti korostamaan esim. kuvassa olevaa väriä. Monesti olen huomannut että juuri sitä mitä haluaisin on lopetettu tai ei enää tilata, sitten kun yrittää ulkomailta saada, vastaus on ollut joskus  että emme toimita ulkomaille, juu tee siinä sitten kortteja.  Paljon olen kumminkin saanut matskuja hankittua, kun tarpeeksi sitkeästi olen etsinyt. Joskus onni on ollut myötä ja silloin täytyy olla nopea että saa mitä haluaa, ei auta kauan miettiä.

Hyvää viikonloppua toivotan.

 

 

 

 

 

Kortti, kukkia ym.

Ajattelin kerätä muutaman kuvan ja laittaa tänne, ettette luule minun kokonaan blogin pitämisen unohtaneen ;-)   Aika vaan mennä huristaa kovaa vauhtia ja muut hommat vieneet ajan.

Yksi korttikin näytille, orvokkeja, kesää muistellen.

Voi näitä minun pelakuitani, korkeiksi ovat kasvaneet ja jotain pitäisi tehdä ennen sisälle siirtoa.

Kauniisti ovat kukkineet

koko kesän, (talvellakin siksi en niitä raskinut leikata)

eri värisiä kukkia, mökillä vielä lisää, pinkkiäkin löytyy ;-)

 

Monta vuotta vanha joulutähti voi hyvin, talvella aina varistelee lehtiään, mutta ulos päästessään intoutuu niitä lisää tekemään.

Muutama kaktus innostunut nuppuja tekemään, ainakin kahdessa valkokukkaisessa näkyy olevan, täytyy kai alkaa pikkuhiljaa siirtelemään sisälle.

Tämä se joka vuosi kasvaa rojottaa myös pituutta eikä pysy pystyssä vaan kallistuu sivulle päin, pidemmän tukikepin tarvitsisi.

Olihan ihan pakko ottaa perunoistani kuva. Ei se suuren suuri määrä vaan maku. Ai, että olivat ihanan makuisia eikä paksua kuorta, aivan kuin lapsuudessa isän ja äidin kasvattamat.  Monena vuonna ajattelin laittaa johonkin astiaan perunoita kasvamaan ja viime keväänä sen sitten tein. Vanhaan pesusoikkoon laitoin multaa ja perunat, mies teki reikiä sivuun, varsien kasvun myötä lisäsin aina multaa.  Komiat varret kasvoivat ja maltillisena odotin syksyä, sitten koitti aika jolloin ajattelin katsoa mikä oli sato, mielestäni ihan kohtalainen ottaen huomioon että unohdin laittaa voimiketta, pelkkää uutta multaa oli. Ensi vuonna ajattelin jatkaa viljelyä ;-)   Hauska teksti tullut kuvaan laatikon reunasta, kyllä puhtaasti kotimaista :-)

Kohta on puiden ja pensaiden lehtien haravointia edessä, odottelemme että varistavat lehtensä ettei tarvii montaa kertaa haravoida, osa jää madoille ruuaksi.

Hyvää keskiviikkoa toivotan, lupasivat tänne kaunista säätä, kuten eilenkin oli, sitä odottelen, nyt vähän sateen tuhruista.

P.S. Oikein näki poika kun sanoi Kurre Töpöhännän käyneen meidän pihalla, äsken näin minäkin vilaukselta ;-)

Joukkoon korttikuvia 3-D

Nyt pelittää kotonakin nettiyhteys, miäs korjas, itse en olisi osannut, kaikki piuhat kävin läpi, ei olleet ne syynä.

Korttejakin aina valmistuu, tällaiset CD-kortit ovat suosittuja ja niitä on sitten tehtävä.

Keltainen piristää, varsinkin jos on oikein sateinen päivä.

Valkoinen on raikas väri ja käytän usein kesällä korttipohjana.

Lila on suosittu, tämänkin kortin myötä sen huomasin.

Edelleen yritän olla kovana uusien tilausten kanssa, aika hyvin olen onnistunut, viimeksi ostin kuvia kun oli hyvät alennukset.  Aion jatkaa tiukkaa linjaa niin suuri on tuo varastoni, Hollolaan on kyllä jossain vaiheessa mentävä kartonkeja hankkimaan ja ehkä Varistoonkin.

Ihana aurinko taas pilkistelee ja tuo aamuun piristystä, johan sitä sadetta taas olikin ja kasvitkin vaihteeksi aurinkoa kaipaavat kuten minäkin ;-)

Onko teillä kokemusta sähköisistä hyttyskarkotteista ja mikä on paras iholle laitettu karkoite, rasva, vaiko suihke, alkaa nimittäin olla noita inisijöitä ihan riittämiin.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

 

 

 

Pari kukkakorttia valmistui 3-D CD

Tein samalla vanhalla mallilla pari 3-D CD korttia,

käytin vaihteeksi uusia stanssaamiani ympyröitä CD:n päällä.

Nyt ovat ilmat olleet suosiollisia kävelylenkeille, eilenkin menin torstaikahville kävellen ja muitakin asioita samalla reissulla hoidin. Aina pitäisi kantaa kameraa mukanaan sen taas eilen huomasin, en vaan viitsinyt ottaa kun painaa aikas paljon. Kaksi kurrea halusivat minuun tutustua, jouduin niitä hiukan sivummalle käskemään kun tuli auto etteivät vaan vahingossa olisi hypelleet auton eteen. Voi, että olisin varmaan saanut kivoja kuvia niistä, no, sainhan hiukan jutella niille :-)

Tänäänkin ajattelin mennä pienelle kävelylenkille kun pakkasilla jäi ulkoilu vähiin ja tuli flunssakin vielä esteeksi.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan.

 

 

Yksi kortti valmiina 3-D

Yhden kortin tässä aamulla tein valmiiksi stanssatusta ympyrästä ja leikatusta kuvasta.

Kokeilen usein erilaisia väriyhdistelmiä, kuten nytkin, valitsin tuon terrakotta värisen korttipohjan ja lilan ympyrän, Irikset sopivat hyvin mukaan.  Hiukan  meni aikaa ennen kuin sain sopivat värit yhdistettyä, täytyy myöntää ;-)   mikäs kiire tässä.

Tarhajuoru ja neilikka korteiksi 3-D

Uusista 3-D kuvista olen kortteja väkästänyt, vielä on ajatusmaailma hiukan tyhjänlainen.

Minulla on valmiina erilaisia  stanssattuja juttuja, niin keksin, että voisin käyttää  pipariympyröitä näihin kukkiin, kukat tulevat valkoisella korttipohjalla hyvin esille.

Iloisesti yllätyin kun katsoin tarkemmin tuota sinistä kukkakuvaa ja huomasin sen olevan tarhajuorun, itselläni on sellainen kukkapenkissäni ja olen usein kuvannut sen kukkia. Neilikkakin vaihtelua ja muutkin kivat kukkakuvat, en vaan ole vielä kaikkia korteiksi saakka saanut.

Suojasäätä on ja märän oloista, huomasin kaksi kurrea meidän pihapiirissä hyppelevän ja niiden hännät olivat kovin märät.

Tänään on  iltapäivällä uimahallissa  vesijuoksua vuorossa, ulkona saapaskeli, sohjossa saa ensin juosta ;-)

Hyvää keskiviikkoa toivotan, tammikuu mennä livahti ohitse nopeaan.

Pari eläinaiheista korttia valmistui 3-D

Muutamia kortteja taas valmistunut

tässä pari näytille.  Olen netistä yrittänyt hakea kivoja eläinaiheisia kuvia, selkeitä, ei kovin pienen pientä leikattavaa, vaikea sellaisiin pieniin on myös saada tarroja alle, vaikka onkin niitä pienempiä tarroja käytössä, vähän laihanlainen on saalis ollut.

Kaksi kurrea kävi vierailulla, ihanaa, eivät ole ihan hyljänneet, vai oliko naapurilta sapuska loppu ;-)

Koirakortti 3-D

Koirakortteja on toivottu ja yhden sain valmiiksi, vaivaa tuo kivojen kuvien puute.

En saanut millään kuvatuksi korttipohjan värivivahteita, on rasteripintainen ja vivahtaa vaaleasta vihertävään.  Stanssasin koukeron ja kulman tummanvihreästä kartongista,  kukassa vihreän eri sävyjä, kehys on helmiäispintaista kartonkia, samaa sävyä löytyy kuvasta.

Huomenna aion tehdä tarviketilauksen, sain viestiä, että tilaamiani juttuja on saapunut varastoon.  Saa nähdä kuinka paljon saan euroja tuhlattua ;-)   Kerron myöhemmin mitä kaikkea kivaa  tilasin.

Kortteilu jatkuu

Ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut mistä voisi kirjoittaa, samaa touhua, korttien tekeminen jatkuu.

Tein varastoon kukkakortteja ja sen jälkeen innostuin kaivelemaan vanhoja kuvia joista tässä pari korttia valmiina.

Nainen kortissa on  tummansininen, melkein musta  korttipohja, niihin kun en ole oikein osanut tehdä kortteja, nyt tein tämän ja kaksi kissakorttia. Toisen kortin Mylo-koira on aina suosikki.  Näissä kummassakin kortissa on hiukan musiikkiaihetta ja taas käytin kukkaleikkureitakin. Kaipaan ääriviivatarroihin niitä aivan ohuita suoria viivoja joissa on paljon eri värivaihtoehtoja, tein Leilalle Angelaan toivomuksen, kun en ole enää  löytänyt mistään.  Niitä voisi käyttää tummassa korttipohjassa tehostevärinä. Laitoin tummaan korttipohjaan kissakorteissa vaaleaa lilaa reunoihin, teki kivan lisän.

Hyvää keskiviikkoa toivotan.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.