Koirakortti 3-D ja ostettuja kuvia

Aamupäivän aikaansaannos, uusista kuvista tein koirakortin.

Koirakorteillekkin on kysyntää.

Ostin muutamia 3-D kuvia, oikeastaan lähdin isoja ruusukuvia ostamaan (toinen vas.) onneksi tilasin nyt sillä taisivat olla viimeiset kun kymmenestä sain kahdeksan. Kysyin yritykseltä valmistetaanko niitä vielä, en ole saanut vastausta.

Sateisen päivän ostoksia

Sateisena päivänä saa tehdä hiukan heräteostoksia, vaikka eihän sadepäivä ole mikään syy :-) Huomasin, että aikamoinen vipinä oli sivuillani käynyt poissa ollessani, niin nyt ei ole voinut ottaa aurinkoa rantsussa, ainakaan täällä meillä päin.

Tässäpä ostoksiani, sillä satuin juuri sopivasti liikkeeseen jossa oli remontti ja myivät osan tavaroista alessa.

Minusta ihan sopiva heräteostokseksi, voi käyttää muuhunkin kuin mihinkä on tarkoitettu, sisällä on puutarhajuttuja, sakset ja muita pieniä puutarhatyökaluja.

Tämä oli heti mukaan tutkitaan vasta kotona tavara, kyllä kaupassa hiukan raotettiin sisältöä ja toinenkin asiakas olisi tällaisen halunnut, valitettavasti oli ainut.

Nämä oli juuri tuotu varastosta vielä pahvilaatikossa -50% joten pääsin päältä parhaat pois ostamaan. Nuo ylimmäiset ovat tarkoitettu miniälle jos kelpaavat, kun tykkää pinkistä ja limen vihreästä, jos ei käy niin vien mökille patalapuilla on aina tavetta. Raitajutut ovat ruutu/raita ihmiselle, eli minulle.

Nämä olivat myös alekorissa ja hinta ei ollut suuri joten tarttuivat mukaan.

Päivästä ovat tyytyväisiä minä kun sain hyviä ostoksia ja luonto kun sai sadetta :-)

Kuviopapereita ja korttipohjia

Järjestelin papereita ja tämä on sisältö ostamastani kirjasesta, revin irti koko kirjasessa olevat paprut,


näkee paremmin mitä kaikkia papruja on.

Samalla katselin värikkäät korttipohjani olevan vähissä, leikkasin ja nuuttasin tässä olevat, nyt on taas värivalikoimaa.

Askarteluhankintoja

Viikko sitten nämä jo hankin ollessani olkapään ultraäänitutkimuksissa, samalla poikkesin paikalliseen kauppakeskukseen ja siellä Tiimariin.

Näistä ajattelin purkaa kukat kortteihin ja vasemmanpuoleiset kukat sain eräältä tutulta samaan tarkoitukseen.

Nämä vielä tarttuivat mukaan.

Parit kohokuviopaperipinkat ostin myös.

Ihan pakko oli ostaa nämä

Aamulla lähdin taas kävellen kirkolle ja harmitti kun kiireessä jäi kirjekuori pöydälle joka piti postittaa, huomenna sitten on otettava mukaan.

Takaisin tullessani piipahdin kirjakauppaan ja selasin paprulehtiöitä, sillä seurauksella, että muutama papru lähti mukaani, ei voinut muutakaan.

Tässä pari tavallista hiukan raidallista.

Kukkakuvioita myös tietenkin.

Nämä olivat mielestäni mielenkiintoisia, ei kun mukaan.

Muok. laitoin vielä lähikuvan tuosta paperista, kuva on ihan kuin pitsiä.

Sitten erikoispaprulehtiön kimppuun, nämä valitsin, sanoin jättäväni vielä seuraavaankin kertaan jotain :-)

Lähempiä kuvia

ajattelin laittaa

näistä

muutamasta

ihanuudesta.

Sitten tulee se eteen koska raskin näitä käyttää :-)

Papereita/kartonkeja hankittu

Menin lähelle Varistoa käymään ja täytyihän parissa kaupassa piipahtaa. Olisi ollut myöhemmin harmittelun paikka. Totesin taas kerran että paperi on kallista ja harkiten täytyy ostella.

Ensin käynti Sinooperissa, näitä halusin ja olisin vielä halunnut jotain vihreää, mutta ei ollut mieluista.

Muok. tuo tummapohjainen on ruskeaa, eikä mustaa.

Sitten menin Sinelliin

muutama isompi paperiarkki, ruudullistakin halusin jos vauvakortteihin olisi niillä käyttöä.

muutama A4 kokoinen, ostin kokeeksi.

tällaisen kirjan kun paperin kappalehinta on edullisempi, enkä ostanut kalleinta kirjaa :-)

kirjan sisältä

tässä myös

muutama väri 12″x12″ kartonkeja korttipohjia varten

Onko muut ihastuneet näihin kartonkeihin.

Postilaatikko oli kolahtanut tänäänkin

Tein tilauksen ja Tintti ystävällisesti mankeloi ja leimaili minulle matskua korttien tekoon. Hankki minua varten vielä erikseen papruja, ihana ihminen :-)

Värilajitelma viuhkana

Helsingin reissulta.

En paljoa kaupoissa ennättänyt käydä, sen verran että sain hankittua nämä paprut. Sain melkein juoksujalkaa mennä etten myöhästynyt tapaamisesta.

Posti toi ihanaa

Posti toi ihanasti “mankeloidut” papruni. Meillä on ystäväni Eippulin kanssa sopimus toistemme jelppaamisesta ja hän nyt auttoi minua kun minulla ei ole tuota mankelia. Lähetin erilaisia leikattuja papruja ja teimme kokeita mitenkä onnistuu kohokuviointi. Hyvinhän tuo onnistui, joissain pinta hiukan kärsii niin seuraavan kerran tiedämme mitä käytämme. Kiitos kovasti vielä Eippuli ja halit.

tässä vielä kuva lähempää osasta papruja.

Hyvitysostoksia kipuiluun

Tänään fysikaalisen reissulla poikkesin paikkalliseen Tiimariin ja sieltä löytyi kaikenlaista kivaa, papereita ja koristeita. Saan tästä liikkeestä aina hyvää palvelua, myyjät ystävällisesti auttavat etsimään kun olen kova kyselemään ;-) Nytkin kun minulle näytettiin tuota ruskeaa paprua ihan hihkaisin, että jes sen minä haluan hyvät värit ja sininen löytyi hyllyn perukoilta, josta jo käytinkin tekemääni korttiin. Pienet valikoimathan heillä on kun ei ole suuria tiloja, aina kumminkin jotain kivaa löytyy.

Miksi otsikkossa luki kipuiluun, siksi kun on taas pari yötä mennyt käden särkyyn ja unet jääneet vähille. Tänään myös tuo fysikaalinen otti hiukan koville, mutta hyvää teki, nyt on taas parempi olla, kiitos siitä kuuluu fysioterapeutille.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.