Kartonki ym.hankintoja

Polkaisin kauppakassin aamulla liikkeelle kohti Varistoa hankintareissulle.

Olen näillä näkymin tapaamassa ystävääni joka myös kortteilee, osa on hänelle ja hänen tyttärelleen.  Ylioppilaalle tarroja  ostin ja pitkästä aikaa kiillepurkkeja, helmiä ja kukkiakin,  joka kertainen pakollinen kartonkikasa myös.

Olisin halunut stanssattuja 3-D kukka hologrammikuvia, loppu olivat ja muu tavallinen valikoima vähän huonohko, tällaisia ostin 2 kpl. Helmiäispintaisia korttipohjia nippu ja valikoima vellumeita.

Hankintoja, säilytys ja leikkuu.

Tänään lähdin kierrokselle, ensin oli torstaikahvittelu, porukkaa oli ihan kiitettävästi ja puheensorina sen mallinen.

Sitten ajattelin oikaista Lidlin kauppaan  katsomaan jos vielä olisi viime kerran tarjouksia jäljellä. Mies kun minulle tarjous esitettä aukaili siltä sivulta missä on säilytyslaatikoita ja paperileikkureita. Hän tietää toisen leikkurini hiukan temppuilevan ja säilytykseenkin kaipailin jotain apuja.

Kaksi laatikostoa lähti meille, en uutta kuvaa ottanut vaikka toinen on ylösalaisin. Kohta selviää mitä niihin laitan, vielä ovat muovissa.

Näitä vähän epäilin enää olevan, mutta riitti vielä minulle. Ihan onnellinen hankinnoistani ja onneksi mies taas huomasi vinkata. Edellinenkin giljotiini leikkuri on samasta paikasta ja ollut kovassa käytössä, katsotaan mitenkä tämä pelittää. Pienemmänkin ostin kun siinä oli erilaisia leikkuuteriä eikä paljon maksanut. Kyllä taas muutaman kortin saa väkertää että näiden hinnan saa kerättyä, onneksi eivät sitä kalleinta ole.

Juuri kun olin tullut kaupasta ulos niin naapurikylän ABIen auto ajoi parkkikselle, minähän äkkiä kameraa kaivelemaan laukusta ja sain kuvattua, eivät kaikki ennättäneet pois juosta. Luulin etten ennätä mitään kuvia penkkariautoista saamaan.

Sitten ruokakauppaan ja sieltä mukaani lähti ruokajuttujen lisäksi pari banaanilaatikkoa, ovat hyviä säilytykseen, oli kyllä kauppakassini aika täynnä näiden jälkeen.

Pikareissu Helsinkiin

Lähdin pikareissulle Helsinkiin hakemaan muutamia kartonkeja, 3-D, vellumeita, tulivat kyydillä ja lupasin hakea tämän viikon aikana, eikä tätä viikkoa enää montaa päivää ole, hienosti autettu.

Ruusu- ja orvokkikuvia täydennykseksi etteivät lopu kesken ja valkoinen kartonki oli myös täydennystä vailla. Taas vaan tuli eteen kun jostain pitää ei enää saakkaan, pidän sellaisesta rasteripintaisesta, ei kuulemma enää saa vaan kartongissa on isompi kuvio.

Halusin myös tällaisen ison sydän kartongin, on hiukan huokoista ja sopii varmaankin taustapapruksi hyvin.

Junan lähtöön oli  hiukan aikaa ja poikkesin Sokokselle, siellä oli tarjouksessa näitä tuotteita, sain käpristimet kaupan päälle. Katsotaan nyt kohentuuko mitenkään kun käyn vesijumpassa ja -juoksemassa, sitten vähän pakkelia naamaan, ensi viikolla vielä parturiin niin on ihme jos ei mitään eroa huomaa ;-)

Käväisin myös tapaamassa ohimennessä erästä tuttua hänen vaateputiikissaan, pari sanaa vaihdettiin ja sain korttitilauksen mukaani. Olisi vaan pitänyt ottaa kortteja mukaan, yleensä niitä on mutta nyt lähdin niin äkkiä että jäivät. Kahvittelut myös erään ystävän kanssa siirtyi ensi kertaan.

Tein mielenkiintoisen havainnon eräässä taiteilijatarvikeliikkeessä, siellä myyjä repi vanhoja hintalappuja tuotteista pois ja laittoi uusia. Minähän tietenkin olin utelias onko alennusmyyntiä, eipä ollut oli ylennysmyyntiä, lätki 2,- lisää hintaa tuotteisiin, se siitä hintaystävällisyydestä laman aikana :-(

Olihan sitä mentävä hankintareissulle

Nyt ei ole kuvia kun olen niin monia kertoja samoja kuvannut tänne.

Ajattelin kun viimeksi Sinellissä kävin kartonkeja ym. hakemassa, että pärjään niillä, eipäs se niin ollut. Äsken tulin sieltä taas, mies lähti kuskiksi.

En tiedä olisinko itkenyt vai nauranut kun tuntui että melkein kaikkia mitä hain oli hyllystä loppu. Onneksi suurin osa kumminkin löytyi varastosta. Kartonkeja 12″x12″ vihreiden paikat ammottivat tyhjillään, kahta sain mitä hain, mutta paras väri oli tietty loppu, otin uhkarohkeasti erästä ei niin kaunista vihreää, kokeilen sitä. Punaisia värejä haettiin myös varastosta, niitä sain kaikkia mitä halusin. Ääriviivatarroja oli haluamiani, cabinikorttien sellofanipussit loppu hyllystä, ei kun taas kyselemään, onneksi niitäkin löytyi. Ostin myös cabinikortteja tummaa helmiäisvihreää ja -punaista. Yllätys minulle oli, että stanssatut jouluaiheiset 3-D hologrammi kukka- ja kyntilä/pallo arkit olivat loppu, juuri nyt kun korttien teko on kuumimmillaan.

Nykyään en teekkään mallikortteja vaan teen lajitelmia mistä voi valita haluamansa. Liian usein olen törmännyt toimittajilta ei oota haluamastani matskusta, voi olla myöskin valmistaja lopettanut ko. tuotteen valmistamisen.

En yksin ole käyttänyt kaikkia ostamiani isoja kartonkeja, ystäväni on minulta niitä myös ostanut ja osasta on myös stanssattu piparireunaisia soikioita ja -ympyröitä. Tunnustan olen itse kyllä suurimman osan “tuhonnut”.

Nyt pitäisi näillä ostoksilla aika pitkälle pärjätä joulukorttien teossa, aikakin loppuu kohta kun lähenee postituspäivä.

Painava oli taas kassi ja kyllä paprutavara on arvokasta.

Huomenna heti aamusta leikkelemään ja nuuttailemaan korttipohjia. Minulla varmaan pitäisi jokaisesta väristä olla kymmen eri värisävyä niin voisin olla ehkä hiukan tyytyväien ;-) olen ronkeli myönnän. Haluan sävytellä eri matskujen kanssa mitä korttiin laitan.

Paketti tuli eilen

Eilen tuli tilaamani tavarat siistissä paketissa, rahtiasemalla virkailijakin huomasi ja sanoi, että kiinnitti huomio kauniiseen pakettiin. Pienen kauniin paketinkin kuljetus voi maksaa aika paljon, vähän yli 2 kg maksoi 12,70.

Tässä sisältöä, halusin tuon pyöreän kuvion leikkurin, parit stanssatut ruusut kokeeksi, iloisen hepan sain kun olin pyytänyt tilaamaan itselleni, hiukan tavallisia kirjekuoria ja nippu ääriviivatarroja.

Tarranauhoja ja punaista/vihreää paprua jouluisia, alimmaisena on ruusupaprua jota olen pitkään ajatellut tilata nyt sitten sitä ostin. Näissä kuvissa ei ole ystäväni ostamat tavarat, vähän samoja oli kuin minulla.

Taas oli Angelalta hyvä ja nopea palvelu.

Tiimarista ja kierrätyksestä hankittua

Hyppäsin kauppakassiini ja hurautin kylille katsomaan onko jotain liikettä siellä. Torilla muutama myyjä, poliittiset järjestöt eivät enää tulleet, paitsi vihreät.

Kipaisin Tiimarissa kun olen huomannut ettei enää ole paljoa tarjolla käyttämiäni korttipohjia. Poika soitteli Hämeestä ettei siellä Tiimarissa ollut ainuttakaan, minulla on hänelle joskus tilauksia kun reissailee.

Eipä ollut täälläkään sitä mallia mitä viimeksi ostin ja lisää olisin halunnut, nyt ostin paria mallia. Oli tullut pikkupusseja joulukoristeita, niitä muutaman ostin.

Sen jälkeen oikaisin Marttojen kierrätykseen. Oli vanhan ajan naulakko, mutta jäin toiseksi eräs naishenkilö sen osti. Oli sellainen missä on vanhat koukut, mökille olisi sopinut. Juuri oli tuotu tämä lehtinippu v 2006 koko vuosikerta, se ostin lukemiseksi.

Tämä isohko kuppi lautasen kanssa oli hyllyn takaosassa, nuhruisen näköisenä. Otin sen sieltä ja kokeilin onko reunat ehjät ja olihan ne, ostin myös tämän. On juuri sopivan isokokoinen aamukahvitteluun, kun haluan mukin vaihtaa joskus kuppiin. Kotiin palattuani pesin ja kiillotin puhtaaksi. Ei mitään Arabiaa, Portugali luki pohjassa. Minusta tässä kupissa on jotain mikä viehätti silmääni.

Muutaman räpsäyksen kamerallakin otin. Hieno aurikoinen päivä, vaikka hyvin tuulinen ja sen myötä viileän tuntuinen.

Torilla lorvailua ja jotain ostettu kortteiluun

Aamupäivällä yritin hiukan haravoida, ei isoa määrää, mutta jotain kumminkin.

Päivällä aurinkokin paisteli, oli hiukan viileää, mutta eihän se haitannut lähtöä torille katsastamaan ja asiaakin oli, sillä tiesin siellä politiikkaan haluavien olevan, enkä erehtynyt. Tutuiksikin jo muutamat käyneet vuosien varrella ja sain asioitanikin puhuttua.

Eräs tuttu myi hunajaa ja muistin hunajapurkissani pohjan näkyvän, ostin uuden. Siinä juttelimme ja puheemme kääntyi hamsteriin, minun omenahillopurkkeihin ja hänen säilöttyihin hilloihin ja mehuihin. Kummallekkin tuli mieleen Veikko Huovisen Hamsterit kirja ja näytelmä. Muistelimme kaikkia vanhoja säilömiämme, kurkkuja, kurpitsoja, omenoita ym. ja sitten kunka olimme ihastelleet purkki-ja pullorivejä. Ai että meillä oli hauskaa, nauroimme että tori kaikui. Se on joskus hyvä nauraa itselleen ja omille tekemisilleen.

Käväisin Tiimarissa katsastamassa olisiko ollut jouluaiheisia papruja, ei oikein ollut tullut. Näytti että olivat saaneet pinkin värisiä papruja, ei oikein jouluista. Oli muutama halpa papru nippu jäljellä niitä ostin 3 kpl ja muistin kiekura korttipohjien olevan lopussa, ostin niitä ja myös sydämen muotoisia.

Sitten kotiin ja kahvia keitin joka maistui viileän reissun jälkeen hyvältä. Vähän olen leikellyt omppuviipaleitakin.

Ostoksilla, korttitarvikkeita.

Aamupäivällä kun tulin kotiin Tapiolan reissultani, mietin että mitä sitä vaatteita alan vaihtamaan vaan lähdempä ostoksille. Eikun hyppäsin kauppakassiini ja hurautin liikkeelle. En ole pitkään aikaan käynyt Sinooperissa ja nyt oli tunne että sinne pitää mennä.

Sehän selvisi miksi, olen tilauskorttia tehnyt ja siitä puuttuu 70 v tarra jota minulla ei ole, Sinooperissa oli sellaisia tarroja tarjouksessa ja nuo muutkin kuvassa olevat olivat tarjous juttuja, eli niitäkin mukaan joulukortteja varten. Parit pakkaukset paprua myös mukaan.

Sinellissäkin kävin ja sieltä ostin tavanomaisia kartonkeja ja hologrammikuvia. Huomenna minun piti tämä reissu tehdä, jää koko päivä aikaa tehdä taas jotain ompuista, olisikohan nyt vuoro lohkoa pakkaseen.

Pieniä ostoksia

Käydessäni muilla asioilla piipahdin Tiimariin katsomaan josko jotain löytyisi.

Nämä lähtivät mukaani, pinkkejä kirjekuoria, valkoisia kuvioituja korttipohjia, kukkapaljetteja ja ruskan värisiä kartongin paloja.

Hankintoja eilen ja tänään

Eilen lähdimme pikakäynnille Hämeeseen ja ohimennessä käväisin myös pikaisesti Sinellissä täydennystä hakemassa.

Kartonkeja lähti mukaani, ostin muutaman eri värisen kokeeksi, myös sydänpapruja.

Stanssattuja hologrammikuvia, kukkien lisäksi kokeeksi keijuja ja parit jouluiset kuvat.

Muovipusseja ettei jää pulaan.

Tämäkin nippu on aika hintava ja säästin osokseni erään hyvän tutun pitämään asiamiespostiin.

Korttejakin meni muutama niin sain vähän rahaa näihin hankintoihin.

Voi sanoa jipii minä sain nämä tänne ihan itte ja yksin ;-) Poika oli päivitellyt uusiksi kuvansiirto ohjelmia enkä nyt voi häneltä kysyä kun painelee pitkin kenttää pallon perässä.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.