Hankittu muutakin kuin askartelujuttuja

Tuli hankittua uudet lenkkarit kun vanhat alkavat olla jo aikansa palvelleita.  Urheiluliikkeeseen menimme ihan muuta hakemaan ja siellä oli alennusmyynnissä jalkineita ja minä niitä katsellessa ajattelin joitain kokeilla jospa löytyisi mieluisat.

Nämä olivat -60% alennuksella ja sopivat mainiosti niin mikäs siinä, pitihän ne ostaa ;-)

Väri on aika pirtsakka, antaakohan kovempaa kyytiä jos lenkille niiden kanssa menen.

Kotona olen, saa nähdä lähdenkö mökille takaisin lähipäivinä, en vaan enää ota niin paljon askartelutarvikkeita mukaani  kuin viimeksi, tuntui että kauppakassi pullotti kaikenlaisista vempaimista, stansseista ja kartongeista ;-)   Tietty pieni määrä on otettava mukaan, ettei tule vieroitusoireita. Ystäväni ollessa mökillä kylässä hänen kanssaan hiukan suunnittelimme joulukortteja :-D

Hienoja heinäkuun päiviä edelleen tulossa, nautitaan niistä.

 

 

 

Ostoksia, ei tällä keralla kortteiluun

Viime lauantaina suunnistimme pojan kanssa kohti Espoon kauppoja.

Eka kohde oli Ikea, hyvä kun menimme tarpeeksi ajoissa ei ollut vielä tungosta ja saimme rauhassa katsella ja jotain mukaankin tuli, kuten tuo punainen pussukka, mökille pikkuroskia varten ja oli siinä mukana kaikenlaista pientä, maksoi vallan 1 euron ;-) takana oleva reikäjuttu on muovipusseille. Edessä oleva ei ole Ikeasta vaan poika oli hankkimassa itselleen rikkaimuria ja minulla sellainen pitkään haaveena, sanoin että ostaa minullekin samalla, hyvä hankinta, saa niitä pieniä paperineliöitä paremmin siivottua ;-)    Alinna oleva vihreä matto on kylppäriin, Askosta ostettu.

Poikkesimme myös Askoon, mikä oli hyvä päätös, sillä siellä oli juuri laitettu alennukseen pyyhkeitä ym. nämäkin isot hyvät kylpypyyhkeet maksoivat vain 5;-, samoin tuo vihreä matto.

Nämä olivat myös samassa alennuspöydässä, ostin saunamökille, vaikka vierasvaraksi, kesäksi kirkkaita värejä. Poika teki myös löytöjä, päiväpeitteen, mitä olikin hakemassa, pari tyynyä ja myös pyyhkeitä. Hyvä mieli jäi reissusta, teimme hyvät ostokset eikä niin kauhiasti eurojakaan tuhlattu :-)

Tänään vielä sadetta luvattu ja huomenna toivottavasti poutaa,  sovimme  ystäväni kanssa treffit Helsinkiin, menemme ehkä taidenäyttelyyn ja sen jälkeen nauttimaan hyvää kahvia ja rupattelemaan.

Hyvää keskiviikkoa toivotan.

 

 

Punaiset saappaat ja pyyheliinoja

Lähdin eilen ulos kävelylenkille, kamera nyt mukana, ei mitään ihmeellistä kuvattavaa löytynyt joten soitin ystävälleni jospa tapaisimme kirkolla, hänelle sopi.  Menimme Cittariin käymään, siellä en niin usein käykään,  kiertelimme mitä kaikkea oli tarjolla.

En voinut uskoa silmiäni kun näin ison läjän punaisia kumisaappaita, pitihän minun kaivella  sopivat, vien ne kesällä saunamökille, aikaisemmin hankitut punaiset ovat kotona. Moni ehkä muistaa juttuni  punaisista kumisaappaista ;-)    Edelleen on  hakusessa punaiset talvikengät ja -takki.

Löysin myös alennuksesta pyyheliinoja, nämä kaksi ostin mukaani, vien myös saunamökille.

Hiukan ruokatarvikkeita ostin, en paljoa voinut ostaa kun olin kävellen liikkeellä ja kyllä nämäkin ostokseni ihan tarpeeksi painoivat kun niitä kotiin raahasin ;-)   Olin ottanut vain pienen repun mukaani niin isoa muovikassia sain kanniskella.

Hieno aurinkoinen ilma taas tänäänkin, taidan lähteä kohta ulos lenkille, täytyypä keksiä mihin päin suuntaan, metsään en viitsi mennä kun siellä olevat polut eivät ole oikein kulkukelpoisia, harmi.

Aurinkoista lauantaita teille toivotan.

Kortteiluun liittyviä hankintoja

Lupasin esitellä paketin sisältöä minkä sain viime viikolla.

3-D kuvia

suurin osa kukkia

yksi kissa- ja koira-aiheinen.

Hankin kokeeksi mustia tarratyynyjä, teippiä, nykyinen ei toimi oikein kunnolla, kulma- ja ympyrästanssit ja sitten erilaisia ääriviivatarroja, olen niiden suurkuluttaja ;-)

Olen kertonut kuinka vaikea on löytää värillisä tarroja, pidän niistä aivan ohuista suorista viivoista, ei vaan enää saa mistään. Nämä ovat loppuvarastoa, arkissa on neljää eri mallista raitaa. Kyllä taas kertyi ihan kiitettävä euromäärä laskuun, joka oli paketin mukana. Nyt vain ahkerasti kortteja tekemään uusista matskuista.

Kurrekin tuli taas syömään, lintuja harvanlaisesti, ovatkohan menneet sellaiseen ruokapaikkaan missä harrastettin pihabongausta ;-)

Kova tuuli on ollut viikonoppuna, paljon pieniä oksia puista pudonnut, hanki roskia täynnä. Pakkanen mennyt pyllylleen, mittari nollan tietämissä.

Tänään jatkuu vesijuoksu pienen tauon jälkeen.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa toivotan.

Messuilta hankittuja

Tuli luvattua, että esittelen mitä  Tampereen messuilta hankin.

Kovin suurta kassillista en hankkinut, mutta kyllä näihinkin euroja hupeni. Tuo oikella ylhäällä oleva kulmastanssi on ystäväni stanssi,  kun vaihtui, hänellä on minun, hiukan erilainen ;-)   Olisin halunut ostaa Martha Stewartin leikkurin, mutta se malli oli loppu.  Olihan siellä messuilla paljon muutakin kivaa mitä olisin halunut ostaa, mutta iski nuukuus, jäihän sitten mitä myöhemmin voisi hankkia ja  uusia juttuja keksitään meidän askartelijoiden rahapussin keventämiseksi ;-)

Talven tuntua ulkona, jääköhän tuo lumi, toivotaan, on parempi kuin tumma maa.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa.

Kortteiluun liittyviä hankintoja ja lahjoja

Lupasin kertoa mitä ostin kortteiluun liittyvää.  Tässä pari kuvaa, vaikeaa oli kuvia ottaa kun niin sumuisen pimeää on, salamaa jouduin käyttämään joka teki hiukan heijastuksia.

Ovaali- ja neliöstanssit ovat saamiani nimpparipäivä lahjoja, toiset ovat Sinellistä ostettuja ja oikeaan aikaan olin liikkeellä kyselemässä tilaustani kun olivat juuri tulleet heille. Myyjä sanoikin että kuinka noin hyvin osasin ajoittaa, se oli nenänpää joka nuuski sopivan ajankohdan ja sitä on toteltava, nytkin kannatti. Alla olevat kartongit ovat Charlotasta, punaisessa on kullan hohtoisia kuvioita. Iso samettipäällysteinen kartonki puuttuu kuvasta, ihana päällys, aivan kuin samettikangasta, en tiedä raskinko ollenkaan käyttää ;-)   aika arvokaskin oli.

Valkoinen ja punainen kartonki oli käyntini syy, niitä tarvitsen joulukortteilussa, valkoista on vaikea löytää, pitää olla vitivalkoista ja tuo Foliartin kartonki on. Erilaisia papruja ostin, tässä osa niistä, myös yksivärisiä,  niitä en kuvannut. Myös valkoisia Hyvää Joulua tarroja ei meinaa olla, kahta eri mallia ostin, tuo toinen on isompaa tekstiä josta pidän ( ei oikein näy kuvassa)  Nuottitarroja ostin myös, uusia, en ole ennen  nähnyt.

Nyt on mentävä jatkamaan korttien tekoa  jos saisi hiukan rahaa näihin ostoksiini ;-)   Joulukorttien teon on moni muukin aloittanut kun huomaan sivuilleni tulevan päivittäin monia katsojia “joulukortti” hakusanalla.

Paketti kotona

Kauan toivomani paketti on kotona. Hiukan viivästytti kauppiaalle tavaroiden tuloa  lakot, en lähtenyt muita tavaroita tilaamaan vaan odotin loppujenkin saapumista Suomeen.

Suurin osa tilaamistani tavaroista on tavallisia matskuja, tässä pieni otos paketin sisällöstä. Kyllä, näette oikein on siellä jouluistakin jo mukana, joulujutut ja TBZ kuvat odotuttivat, sain myös erikseen LeSuhin hääaiheen. Minitarroja haluan kokeilla kun aina on tarvis pienille tarrapaloille ja uutta oli myös valkoiset tarraboordit.

Nyt voinkin alkaa tekemään joulukortteja ennen kesän helteitä kun sain haluamiani matskujakin, hankin myös vähän aikaa sitten sopivaa kartonkia korttipohjaksi. Ajattelin kyllä tekeväni noita kortteja helmikuussa, mutta ei ollut kaikkia matskuja saatavilla. Saa pitää ihan hupsuna kun nyt kerron joulukorteista ja niiden tekemisestä ;-)

Kiirettä on pitänyt kun olen vaatevarastojani kaivellut kirppismyyntiin, miniä ja poika ovat menossa myymään ja minunkin muutama vaate mahtuu mukaan. Eilen kävin uimahallissa, vaihtui päivä maanantaista erään menon vuoksi.

Eilen näytti ihan kuin kurre Töpöhännällä olisi kaveri ollut mukana tai sitten kova kiinnostus toiseen kurreen, se on sitä kevättä nyt.

Hyvää keskiviikkoa toivotan, aurinkokin hiukan pilkistelee toivottavasti paistaa päivälläkin se kummasti lämmittää yöt ovat olleet aika kylmiä.

Komia sateenvarjo

Eilen illalla hyvä ystäväni pyysi minua jos lähtisin hänen kanssaan tänään Helsinkiin ja minähän lähdin kun ei mitään ihmeempää tekemistä ollut. Tässä äkkiseltään laitan muutaman kuvan hankinnastani, en voinut olla ostamatta.

Eihän sateenvarjoa voi sisällä kuvata joten varjo auki ja hankeen kuvattavaksi.

Pitää tietenkin joka puolelta kuvata

niin ihania kielon kuvia on.  Kasattavia varjoja oli vain yhtä kuvaa enkä saanut kuulemma samanlaista ostaa kuin ystäväni ;-)   olisin ostanut kaksi varjoa.  Tämä on iso hyvin mahtuu sadetta pitämään.

Aamusta asti olen ollut menossa ja nyt pitää lopettaa tämä höpötys tänne, kun on miniä ja poika tulossa kylään.

Kuvia hankinnoista reissultani

Hämeen reissulta lupasin kuvia hankinnoistani, ei niitä niin paljoa ole, mutta jotain kumminkin, kuvaaminen kun oli messuilla kielletty.

Tässä tuliaisia kurrelle kun pyysi pötköjä tuomaan ja linnuille myös, ostin sitten 4 kpl kun meidän kaupasta nämä tarjouspötköt ovat aina loppu kun menee niitä ostamaan. Lisäksi ostin 3 kg pähkinöitä ja alla on toinen 25 kg:n auringonkukka säkki, eiköhän näillä hiukan aikaa pärjätä.

Messuille tuli pyytämiäni kirjekuoria joista minulla on pulaa, kartonkeja ja pieni stanssi.

Tässä sekalainen pino ostoksiani, tuo keskimmäinen kuva-arkki on matkalta ostettu. Huomasin että pilkkupaprut jäivät mökille, pilkkukartongit tulivat mukaan. Ostokseni eivät ole pelkästään jouluun liittyvää, vaan muihinkin aiheisiin kortteilussa.  Olisihan sitä paljon muutakin voinut ostaa, mutta kotona on tuota varastoa mitä pitää saada pienemmäksi.

Meillä täällä kotona ei ole talven tuntua ollenkaan, lumi mennyt menojaan.

Hyvää sunnutaita toivotan, messuille varmaan monen matka tänään on suuntautunut, kivaa messuilua ja hyviä hankintoja. Ei taida oikein lumikuvia saada kuin ehkä pohjoisemmassa jossa pakkasta näyttää olevan.

Perjantai aamuna Tampereelle päin mennessämme ennen Hämeenlinnaa näimme joutsenia aurassa lentävän, olivatkohan niitä joita olin kuvannut kun pellolla ruokailivat.

Korttiaskarteluun hankintoja

Korttiaskarteluun on tullut hankittua matskuja hiukan tavallista enemmän joulukorttien johdosta ja muutenkin.

Nämä ovat uutta, lajitelmia  50 kpl nipussa korttikartonkeja 12″x12″.

Erilaisia 3-D arkkeja, jouluisia malleja osa stanssattuja joka on hyvä apu.

Nämäkin ovat uutta, onneksi ennätin tilata sillä talviaiheiset loppuivat heti, nuo hempeät kuvat ovat myös kivoja.

Stanssattuja kukkakuvia tilasin myös, tämän tyyppisiä saisi olla enemmänkin valikoimissa, ei kuulemma tule kaikkia mitä on tilattu.

Ääriviivatarroja tuli myös tilattua, osa jouluisia, kivoja uusia kulmia.

Jouluaiheisia tarralajiltemia tilasin 3 pakettia, niistä voi suunnitella pieniä joulukortteja, niitä kun joka vuosi halutaan. Nyt on matskua mistä tehdä ja suunnitella, hiukan on ollut hiljaista sekä kortteilussa että bloggailussakin. Paljon näyttää olevan blogeissa kirjoituksia ajattelin paremmalla ajalla niitä alkaa tutkimaan mitä kaikkea kivaa niissä on, mutta kun niitä on useampi kymmenen pieni aika ei riitä, tai sitten olen niin hidas ;-)

Eilinen tapaaminen ystäväni kanssa sujui mainiosti, aika taas vaan loppui kesken. Junalla tulin takaisin ja jäin eräällä pikkuasemalla pois joka on tuttu, mutta vain autolla ohi ajaen, mies tuli sieltä minut hakemaan mökille.

Aurinko paistaa kauniisti, mutta kylmää oli yöllä, aamulla  autot aivan huurussa ja lasit jäässä.

Hyvää lauantaita toivotan.

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.