Puiden oksilla lunta

Teimme pienen tutkimusretken mökille olivatko puut  pysyneet pystyssä myrskyn jäljiltä.

Pienemmät taipuneet lumen painosta, oli paljon lumiportteja.

Isommat pystyssä, yksi oli luovuttanut, en tiedä oliko jo aiemmin kaatunut näytti hiukan kuivuneelta.

Oli aikamoinen tarpominen, vaikka näyttää tässäkin kuvassa ettei sitä lunta niin paljoa ole, mutta ihan riittämiin.

Onneksi oli osa tietä sen verran puiden suojassa ei ollut lunta niin paljon kuin aukeilla paikoilla.

Välillä tuli tunne kuin olisi satukirjassa kulkenut, metsäkauriit olivat kulkeneet meidän jälkiä, emme piilottelijoita nähneet.

Tässäkin luonnon tekemä kaariportti.

Paljon puiden oksat kestävät, taipuvat alaspäin kuten näissäkin puissa.  Tässä kohdin oli jo helpompi kulkea kun aura oli mennyt. Kylmää oli, tuuli puhalsi,  kuvaaminen jäi hiukan vähemmälle kun sormet eivät kestäneet, jotain kumminkin sain talteen retkeltämme.

Voi sitä ihanuutta kun saimme kutsun kahvikupposen ääreen retkemme jälkeen, maalaistalosta, jonka pihaan saimme jättää auton siksi aikaa kun kävimme tarkastusmatkalla, mukavaa oli myös rupatella pitkästä aikaa.

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

13 kommenttia »

 
  • Annu kirjoitti:

    Kyllä on kaunista ja niin levollisen näköistä.

  • aimarii kirjoitti:

    No nyt on kaunis talvi myös teillä päin. Puille on todellakin raskas lumipeite taakka kaikessa kauneudessaan, se ikävä puoli siinä on. Pohjoisemmat puut ovat ikäänkuin “oppineet” kasvamaan solakoiksi ja vetämään oksansa kylkiä pitkin.
    Onko lumet tehneet sähkökatkoja?

  • varjoyrtti kirjoitti:

    Kauniita talvisia kuvia. Liian harvoin tulee otettua kamera mukaan talvella.

  • Amalia kirjoitti:

    Oikein mielen rauhaa kuvia :)

  • TeSa kirjoitti:

    Kauniita lumiportteja.

  • metsätonttu kirjoitti:

    Voi miten kaunista ja samalla vahingoittavaa! Olen lukenut ja kuunnellut E-Suomen metsien tilasta ja samoin monen puutarhan tilasta.

    Mutta teillä oli antoisa retki!

  • TeeTee kirjoitti:

    Teillä on jo ihan oikeasti talven näköistä siellä. Täällä ei puissa vielä lunta ole, vaikka maassa jo sentään vähän. Tänään -5C aamulla. Saattaa päivän aikana tipahtaa lähelle nollaa.

  • -maiju- kirjoitti:

    Hei, siellähän on oikea talvi! Kaunista, kaunista!
    Parina edellisenä talvena sai tuommoisia kuvia tääl meilläkin päin :)
    Saa nähdä, vieläkö tänne oikea talvi tulis.

  • enkulin käsityöt kirjoitti:

    Kyllä tämä talvi on kaunis.

  • harakka kirjoitti:

    Ihastuttavia kuvia lumisesta sadusta!
    Viides kuva, kuin satumaasta otettu!

  • Famu falsetissa kirjoitti:

    Hienoja talvikuvia! Täälläpäin tuuli vie melkein aina lumet puiden oksilta.

  • Marita kirjoitti:

    Kauniita kuvia! Meilläkin on lunta riittämiin. Kun ei vaan tulisi niitä 30 asteen pakkasia.

  • Leenamummi kirjoitti:

    Kylläpä taas olet ottanut kauniita kuvia, ihan niissä silmä ja sielu lepää! Luonto on mahtava taiteilija!
    Viime sunnuntaina ihastelin auton ratin takaa niin kauniita, lumisia puita kuin ihastuttavia valoilmiöitäkin, oli valopylväitä, sivuaurinkoja ja upeita kaaria sateenkaaren väreissä! Naureskelin sisarelle, etää onneksi en niitä ruvennut kuvailemaan, ties olisimmeko vieläkään perillä, kun muutenkin ajoon meni reilu 8 tuntia;)

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.