Laiskan kuvaajan kierros tehty pihalla, aina jotain kuvattavia löytyy.
Kerrottu tulilatva tykkää olla ulkona terassin pöydällä, sain naapurilta kun olin heidän talon vahtina.
Alkavat syysleimutkin kukkimaan, uskollisesti joka vuosi ovat kukillaan ja tuoksullaan
ilahduttaneet. Yli 2o vuotta vanhoja ovat, joskus teen uudelleen istutuksen.
Pieni jaloangervo kukkii ja loistaa auringon paisteessa.
Helminukkajäkkärätkin ovat avaamassa kukkiaan, aina tämä nimi huvittaa. Ovat kovia leviämään täytyisi keksiä niille ehkä toinen paikka, yksinään, ei kukkapenkkiin missä on toisia joita voi vallata.
Tämä tuoksu/haisuliini on kukkinut, rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis). Kasvoi n.160-170 cm korkeaksi ja kauniit olivat kukat, mutta tuoksu mahtava, pitkältä jo haistoi, tämäkin pääsee muuttamaan muualle jossa ei niin tuoksullaan valtaa muiden tuoksuja. Kirvatkin näemmä vallanneet kukkavanoja.
Liljat vielä kukassa ja olen niin iloinen kun on pikkuhiljaa tehnyt useampiakin kukkia.
Tämä kasvi kasvaa taas hyvin, pituutta tulee varmaankin yli 170 cm, miksikö tuo mitta, noh kun itse olen sen pituinen on helppo verrata
En ole saanut vieläkään tälle nimeä, pienen pienet keltaiset kukat avautuvat syksyllä.
Aurinko paistaa ja helle jatkuu, kohta on laitettava ikkunat ja ovi kiinni ettei kuumuus valtaa koko taloa.
Hyvää tiistaita toivotan, kuka teillä oli unikeko, minä meillä












Kaikkia hienoja mielikukkiani, noista pieni kuutamo-kukkapenkki tulisi.. valkoista.
Minä olen unikeko ja hihittelen helminukkajäkkärälle. Kuka lieneekään keksinyt noin mojovan nimen?
Hauskan niminen kukka tosiaan, en ole tainnut tuommoista nähdä ennen. Onko korkeakin? Aivan ihastuttavia kukkakuvia sulla taas täällä vaikka miten paljon. Joka päivä käyn vilkasemassa, mutta taitaa helle olla vienyt kirjoitusvoimat, kun ei jaksa kenellekään mitään edes kirjoitella… huolestuttavaako? No, kai sitä taas syssymmällä jaksaa kommentoida enemmän, kun ei tule oltua pihalla koko päivää. Meillä mieheni oli tällä kertaa unikeko, kun nimipäiväsankari ei enää täällä asusta
Käytiin kyllä sitten ihan itsensä unikeon nimppareilla, vietiin pizzaa ja kakkua mennessämme
Kiva oli tyttären luona hiukan piipahtaa, onneksi ei kauas muuttanut.
Hannele; kiva jos olet löytänyt kuvistani suosikkejasi, valkoiset ovat kauniin raikkaita.
Mukavaa jos tytär asuu lähellä pääsee piipahtamaan.
Rusina; minullekin huomautettiin olevani unikeko. Aina tuo helminukkajäkkärä hymyilyttää, niin hauska nimi.
-maiju-; hauska on ja olisiko jotain metrin korkuinen. Minäkin teen blogeissa kierroksia, joskus kommentoin, harvemmin, niin taitaa tällä hetkellä usempikin tehdä, sitten syksyllä varmaan tulee kirjoitettua enemmänkin, ei varmaan ole syytä huoleen
Hienon muotoinen tuo tulilatva, ja kauniin värinen, samoin kuin tuo jaloangervo.
Helminukkajäkkärä on kyllä hauska nimi.
Meillä taisi toinen kissa olla unikeko
Kauniita nuo syysleimut, ja niin ihana tuoksukin niissä : ) Meillä valkoinen kukkii jo ja punertavat vasta aloittelevat…
Tuo nimetön kasvisi muistuttaa paljon maruna suvun kasveja (Artemisia), johin rakuunakin kuuluu.
Mukavaa keskiviikon jatkoa !
Ninnu, hieno on tuo kerrattu tulilatva ja tykkää olla ulkona. Vai kissa teillä oli unikeko, harvinaista.
Sariw; pidän paljon noista vanhoista valkoisista syysleimuista ja niiden tuoksusta, illalla monesti niitä nuuskuttelen kun ovat oven vieressä. Kannatti taaskin kysellä tuota tuntematonta ja sinä annoit hienon vinkin, Artemisisa sukua on, koiruoho, mali. kertoivat olevan n. metrin korkuinen meillä menee reilusti yli 1,5 metrin. Kaunis kiitos vinkistä, nyt on nimi tiedossa, ensin oli hopeamaruna, en kumminkaan uskonut vaan googletin lisää ja löysin kuva joka täsmäsi.
Sinun pihallasi kukkii vielä noin reippaasti, ei ole helteet saaneet kukkiasi nuukahtamaan.
Minun mökkipihallani on vain ja ainoastaan maitohorsmaa vähän, eikä nyt niitäkään. Katselin kun poroemä vasansa kanssa käveli tyyriisti pihaan ja popsi jokaisen kukinnon.
Kovin paljon kaunista on pihallasi! Ei ole helle päässyt vielä lannistamaan.. Hienoja kuvia!
Kauniita kukkia, niitä aina mielellään katselee. Leimukukatkin niin tuttuja. Hienot kuvat! Mukavaa torstaita
Aimarii; kyllä meillä vielä ovat jaksaneet kukkia, kastellut olen. Jospa poroemä ajatteli auttaa sinua kun maitohorsmat usein mielletään rikkaruohoiksi
Elisa; ei helle ole päässyt lannistamaan ja eilen sain lisää kasteluvettä kun taivas avasi hananansa.
Sisko; kukat ovat kauniita ja mielellään niitä kuvaa ja katselee.