Palavarakkaus, maksaruoho ym.

Olen huomannut monen blogin olevan lomalla,  tavallaan tämä omanikin on ja hiukan kamerakin, onneksi on varastossa näitä kuvia ystävieni kukista  joita voin käyttää.

Kukkien esittely jatkuu ihanalta pihalta, pionien vieressä loistaa punaisena palavarakkaus.

Tämä kasvi oli vasta avaamassa kukkiaan, nimeä en tiedä olisiko jalostettu pietaryrtistä, varmennuksen saan varmaan ystävältäni. Korkeita ovat ja avautuessaan keltaisena kukkamerenä loistavat,

kuten nämäkin tarha-alpin kukat, rehevinä, isona kukkarykelmänä.

Paljon on kukkia kukkavanoissa.

Lisää keltaista, maksaruohomättäät houkuttelevat pörriäisisä,

niitä oli useita hakemassa mettä

ja olihan sitä yllin kyllin mistä ottaa. Hiukan kukkakuvia jäi vielä varastoon, rajallinen määrä aikaa oli ottaa kuvia kun halusin  seurustellakin ystävieni kanssa, onneksi sain muutamia kuvia napsittua.

Eilen illalla hiukan sadepilven reuna meillekin ylti ja luonto sai virkistystä, samoin me. Suurin osa pilvistä meni vinosti itää kohden, toivottavasti ei siellä kovaa ukkosta ollut kun sadetutka vähän näytti sellaista.

Taas aurinko paistaa,  lähden päivällä kohti Porvoota ystäväni mökille käymään, miniä ja poika tulevat mukaan. Kiva reissu tulossa, mies ei pääse kun hänellä alkoi tänään työt. Lupasin kuvata ystäväni tavaroita mökillä, haluaa niistä kuvia varmuuden vuoksi vakuutusta varten, vaikka ei nyt mitään kovin kallista siellä säilytä, samanlainen kuvauskeikka on toisenkin ystäväni luona.  Toivottavasti reissusta tarttuu kameraan muunkinlaisia kuvia ;-)

Hyvää maanantaita ja  alkavaa viikkoa toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

14 kommenttia »

 
  • Hannelen paratiisi kirjoitti:

    Parhaimpia perennoja, kauniit koko kesän, eka lehdistä syksyn viime hetkeen, kuivanakin.

  • Rusina kirjoitti:

    Palava rakkaus ja pioni tekevät kauniin kontrastin kuvassasi. Kumpikin korostaa toisen kauneutta. Alpeja minäkin aina pysähdyn ihailemaan kameran kanssa tai ilman. Kukat ovat niin söpöjä.

  • TeSa kirjoitti:

    Heinäkuussa Suomi lomailee ja sen huomaa.
    Kauniita kukkakakuvia jälleen.

  • Tintti kirjoitti:

    Ihania kuvia taas!
    Toi palava rakkaus on ihan nimensä veroinen.

  • sariw kirjoitti:

    Ihania vahvoja värejä. Perennat kukkivat nyt hyvin, vaikka vähän lyhyemmän aikaa…
    Nimetön kasvi on varmaan kultakärsämö eli siankärsämön sukulainen ; ) Se on muuten hyvä kuivakukka, sillä kukan keltainen väri säilyy vuosia.
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekin !

  • Riiitta kirjoitti:

    Minustakin tuo nimeton kasvi on kultakärsämö. Upea kukka, joka suotuisassa paikassa kasvaa yli puolitoistametriseksi. Ja kukkii kauan.

  • selma kirjoitti:

    Kesän kukkaloisto on kyllä parhaimmillaan jokaisen pihassa, mutta nuo punaiset ruusut olivat aivan mahdottoman ihanan kauniita. Sanat eivät riitä kertomaan niiden kauneutta ja varmasti ne tuoksuvatkin :D Suomi lomailee ja niin tietysti kuuluukin tehdä tähän aikaan. Konella ei niin paljoa tule oltua kuin talviaikaan. Pian se alkaa omakin loma, mutta mahtaako lomasää muuttua, sen näkee sitten :)

  • Anu kirjoitti:

    Noin viikko sitten näin ison määrän joitakin punaisia kukkia puiston toisella laidalla. Minulle ei tullut mieleen mitään punaista puutarhakukkaa. Aikani katselin sitä punaista kukkamerta ja lopulta jätin fillarini siihen ja kävelin nurmen poikki katsomaan mitä siellä oli. Sitähän se – palavaarakkautta. ;) Jollakin tavalla vaatimaton kukka, mutta vahva punainen väri saa sen leiskumaan.
    Tarha-alpit ovat nyt upeimmillaan. Juuri eilen niitä kuvasin sukulaisen pihassa.
    Vettä kaivattaisiin tänne meillekin. Vaan ei näy, ei näy…

  • harakka kirjoitti:

    Niin kauniita kukkia, voi että!
    Palava rakkaus on niin todella kaunis, nimensä veroinen kyllä!

  • Tia kirjoitti:

    Hannele; kauniita ovat, voiko niitä kuivattaakin.
    Rusina; olihan kuva otettava pionit taustalla. Alpit aivan loistavat keltaista väriä.
    Tintti; kiitos, nimi on sopiva.
    Sariw; nyt kukat aivan loistavat jos vaan ovat saaneet tarpeeksi vettä etteivät ole kuivuneet. Kiitos nimivinkistä, arvasin että kyllä sen nimen saan tietooni.
    Riitta; komia oli tuokin, en mitannut vaikka olisi sen puolitoista metriä, korkia oli ;-) kiitos nimivarmennuksesta.
    Selma; näin on ja aivan ihana tuo punainen köynnösruusu, joka vuosi kukkii hienosti. Suomi lomailee ja minäkin reissaan pieniä reissuja ;-) talvella sitten voi taas enemmän bloggailla.
    Anu; isoina pensaina ovat hienon ja voimakkaan värisiä. Sadetta taas hiukan kaivataan.
    Harakka; kauniita ovat ja punainen palavarakkaus mahtava.

  • saril kirjoitti:

    Kaunista:)
    Harmi, että moni kukka meilläkin jo availee liian aikaisin nuppujaan lämmön vuoksi. Toivottavasti jotakin saadaan myös syksyn iloksi!:)
    Kaunista loppuviikkoa!!

  • Tia kirjoitti:

    Saril; kaunista on. Minuakin hiukan harmittaa kun niin monet kukat avautuvat etuajassa, varmaan jää myös kukkia myöhempäänkin ajankohtaan. Myös sinulle.

  • Ninnu kirjoitti:

    Kauniita kukkakuvia, ja hyvin olet pörriäisetkin saanut kuvaan, niitä ei aina onnistu nappaamaan kun ovat joskus niin vikkeliä :D

    Minä taas en ole blogilomalla, päinvastoin, loin uuden blogin kuvilleni, kun niitä nyt kuitenkin tulee niin paljon otettua, että riittää jakoonkin ;-)

  • Tia kirjoitti:

    Ninnu; kiitos, kukat olivat hienoja kuvattavia ja siinä samalla tuli pörriäisiäkin mukaan. Käyn uutta blogiasi kurkkaamassa, omani on hiukan löysällä meiningillä hoidettu ;-)

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.