Kävin etsimässä rentukoita

Eilen olikin kiireinen päivä, pyörällä hurruuttelin ajella pitkin ja poikin. Illalla lähdin etsimään rentukoita josko  olisi siellä missä niitä viime vuonnakin kuvasin, kyllä oli taas keltaisenaan.  Päivällä en viitsinyt mennä  kun oli aika kuumaa. Soittelin erään tuttuni mukaani kun asuu siinä lähellä, hänelle sanoin että kyllä kuvaaminenkin jumpasta käy kun täytyy kyykistellä ja kurkotella.

Ihania isoja mättäitä, ei ollut turha reissu ajella rentukoita katsomaan.

Mahtavia, minusta tuntui että hiukan pienempiä kukkia mitä viime vuonna, olisiko nopea kevät ollut siihen syynä etteivät olleet ehtineet kovaan vauhtiin mukaan.

Minulle kyllä riitivit nämä ihanat kevään tuojat, piristävät keltaiset kukat.

Lähempää kun katsoo aivan kuin nauraisivat touhuilleni, niin iloisen näköisiä ovat.

Koko tämä värimaailma on ihana, vihreää, ei vielä kovin tummaa ja heleän keltaista, täytyyköhän tänä iltana tehdä uusi pyöräajelu niiden luokse kun ilmat näemmä vielä suosivat kun katsoo sääkarttaa.

Kävelimme rentukkapaikalta  kirkolle päin, nauttien  kuinka kaunis on luonto, paljon puita aivan valkoisenaan kukista ja se tuoksu mikä niistä tuli. Meillä ei ollut mihinkään kiirettä sai karistaa päivän kiireet pois, joskus on hyvä pysäyttää kova meno.

Tämäkin oli kuvattava, ihania keltaisia kiemuroita puu täynnä.

Eilinen päivä olikin aikamoista huisketta, aamusta käväisin torstaisessa kahvitapaamisessa sinnekin menin pyörällä. Yo-kortteja piti tehdä miehen mukaan kun hän lähti Hämeeseen pitää huomisen päivän lomaa, minä jään tänne kun kerrankin meillä päin on jotain tapahtumia, toivottavasti sää suosii ettei vesisade piiskaa.

Olen huomannut muissakin bloggaajissa saman mitä itsekin teen, muka kiireessä ;-)   käväisen kurkkimassa muiden blogeja mutta ei tule paljoa kommentoitua. Onkohan tämä luonnon kiire tarttunut meihinkin,  tänään aion hiukan jarrutella muutenkin kuin vain pyörää :-D

Kaunis aurinkoinen aamu taas hellii, hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua. Ei enää monia viikkoja ole kun koululaisten kesälomatkin alkavat ja opiskelijoitakin valmistuu opinnoistaan, jännää aikaa.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

12 kommenttia »

 
  • Demetrius kirjoitti:

    Minä päätin ehtiä kertomaan että rentukkakuvasi ovat upeita. meilläpäin olen nähnyt vain pikkumättäitä ojien reunalla.

  • Tia kirjoitti:

    Demetriurs; kiva kun ennätit, kyllä muutamia kerkiäviä löytyy, olenkohan minä hidas hämäläinen ;-) Nuo isot rentukkamättäät ovat hienoja katsella ja kuvata, taidan mennä sinne uudestaan.

  • Annu kirjoitti:

    Aivan mahtavan ihania kuvia rentukoista. Olet löytänyt oikein kunnon apajan. Oma (ainukainen) rentukkani täällä pihassa ei varmaan koskaan saavuta tuota keltaista komeutta.

  • -maiju- kirjoitti:

    Varsin komeat rentukkapaikat olet löytänyt. Meilläpäin ei taida olla ollenkaan. Tai vois jossain olla, jos ehtis käydä tutkimassa. Nyt on vaan niin paljon pihalla puuhasteltavaa, ettei juuri muuta ehdi. Eilen tosin katsoin jääkiekkoa ja kudoin samalla villasukkaa :) Yhtä korttia kävin myös aina välillä vääntämässä ja yhtä päällystettävää laatikkoa ja vähän muutakin. Kaikki vielä kesken, jospa tänään saisi jotain valmiiksi. Hyvää viikonloppua sinnepäin ja toivottavasti ei tule sadetta, että pääset huristelemaan tapahtumiin (kameran kanssa varmaan)!

  • harakka kirjoitti:

    Tosi kauniit rentukkakuvat!
    Rentukka on kyllä mun suosikki kukkiani ollut aina, jo silloin, kun olinmn lapsi.
    Kauniita pajunkukkiakin olet saanut mukaan!

  • aimarii kirjoitti:

    Miten voikaan olla ojanpenkat piukassa rentukoita! Kaunista. Keltaista. Kesäistä.
    Minä ihastelen vain voikukkia, joita on riittämiin.

  • Elisa kirjoitti:

    Onpas todella valokuvaajalle siellä ihana paikka kuvailla! En ole koskaan nähnyt noin paljon rentukoita ;)

  • Pehmyt piirto kirjoitti:

    Ihanaa keltaista oletkin kuvannut. Nuo rentukat ovat nii’iin kauniita. Pyöräily on hyvästä ja pieni jumppa hetki kameran kera tuotti hienoja tuloksia.

  • TeeTee kirjoitti:

    Kylläpä olet saanut upeita keltamattoja kuvattua! Minulla on iänikuinen ongelma. Liian kärsimätön luonne kuvaamaan tarkkoja kuvia. Juoksen vain paikasta toiseen ja otan mahdollisimman paljon kuvia, vaikka tiedän, että määrä ei korvaa laatua! ;D

  • Tia kirjoitti:

    Annu; löysin tai viime vuonna löysin ja nyt menin uudestaan. Ei kaikkien rentukoiden pidä olla niin isoja mättäitä.
    -maiju-; kyllä sielläkin jossain varmaan on. Sinulla sitä kiirettä on ollut, kuten kirjoitin monella varmaan paljon touhua ettei bloggaamaan paljoa ennätä.
    Harakka; monelle varmaan lapsuudesta tuttu kukka, pajut olivat kauniita oksien riippuessa pitkinä puista.
    Aimarii; tämä paikka on mahtava rentukkapaikka, hiukan oli vähemmän kuin viime vuonna, tai kukat pienempiä. Kohta alkaa voikukkiakin olla isoja aloja.
    Elisa; oli herkkupaikka pitihän sitä eilen mennä uudestaan, en ole minäkään muualla noin paljoa nähnyt, onneksi eivät ole ojaa kaivaneet auki.
    Pehmyt piirto; kauniita ovat ja pyöräily tekee hyvää ja todella kuvatessa tulee jumpattua.
    TeeTee; iloinen olen kun sain niitä kuvattua ja sinähän voisit pikkuhiljaa opetella sitä pysähtymistä hetkeksi kuvattavan luokse ;-)

  • Marika kirjoitti:

    Ihana keltaisuus! :)

  • Tia kirjoitti:

    Marika; mahtavan ihana keltaisuus, näin on.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.