Perhoset lentelivät

Perhoset lentelevät ympäriinsä eivätkä kovin ole kuvauskohteeksi antautuneet.

Parista perhosesta kuvat sain,

ovat ne vaan niin kauniita toivottavasti tulisi hyvä perhoskesä, viime kesä oli, meillä vasta loppukesästä näkyi enemmän.

Eilinen päivä oli todella kesäisen helteinen, toivottavasti ei moni polttanut itseään. Katselin illalla itseäni peilistä ja huomasin että ruskeaa väriä oli tarttunut minunkin naamaani. Tänään on sitten vastakohta, vettä alkoi satamaan aamuyöstä, välillä tuli oikein reilustikin. Aamusta heti vedenkeruuseen,  kastelin sellaisia jotka eivät saa itse hyvin vettä, räystään alla olevia. Tämä sade tekee luonnolle todella hyvää nyt se varmaan oikein innostuu kasvamaan.

Linnut pitävät kovaa konserttia ja pöntön on vallannut sinitiainen, muutkin yrittävät on häätänyt pois jopa  kirjosiepon. Olen nähnyt vilaukselta pajulinnun ja leppälintukin näyttäytyi, katsotaan tulevatko niin että paremmin kuvia saisin.

Hyvää maanantaita toivotan, nautitaan kesän tulosta, moni ei varmaan malta paljoa blogimaailmassa viihtyä.

Aurinkokin taas näyttäytyy, tämä on se aina toivottu, yöllä sataa ja päivällä paistaa aurinko ;-)

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

16 kommenttia »

 
  • Varjoyrtti kirjoitti:

    Heh, tosiaankin, ihan kuin oltaisiin samaa perhosta oltu kuvaamassa :) Mutta on se tarkennus kyllä miulla ainakin tuurin kauppaa, joskus saattaa vahingossa onnistua. Onneksi ei ole enää filmikameraa, kävis perhoset kalliiksi :D

  • Tia kirjoitti:

    Varjoyrtti, huvitti kun ottamaasi kuvaa katselin. Kalliiksi tulisi jos filmille kuvaisi, aikoinaan rulla poikineen tuli otettua ja aina kirpaisi kun ne teetin vaikka edullisemmin sainkin, nyt voi kokeeksi räpsiä vaikka kuinka paljon kun muistikorttiin mahtuu muutama sata ;-)

  • tatska kirjoitti:

    Hyvin olet saanut kuvattua nuo perhoset,minä oon yrittänny bongata ja katsellu,mutta ne on sukkelia.:)

  • TeeTee kirjoitti:

    Hienoja, vaaleita perhosia. Itsekin yritin muutamaa seurata viikonloppuna, mutta menivät liian kovaa! :)

  • Elisa kirjoitti:

    Hyvin sait perhoset kuviin.. Minäkin yhden perhosen bongasin, oikein vaaleansinisen. Pitäisi kaivella jostain minkäniminen on.

  • aimarii kirjoitti:

    Sama täällä. Koetin eilen kuvata jotain tosi kaunista perhosta, mutta haaveeksi jäi. Sinä sitä vastoin olet onnistunut. Mikä on tuo alimmainen? Tunnen huonosti perhosia. Ne kiehtovat kyllä.

  • Rusina kirjoitti:

    Kivoja kuvasarjoja olet viikon aikana laittanut blogiisi. Eilen oma koneeni takkuili kommenttilaatikoita avatessani ja yksi sokerihiiri vastauskin taisi kadota bittiavaruuteen. Viime viikolla taistelin isäni koneen kanssa. Loma meni hyvin: en muistanut salasanaani tänä aamuna töissä. Istuin jonkun aikaa pää tyhjänä ja ihan ihmettelin vain =)

  • Tia kirjoitti:

    Tatska; kauniita ovat vaan niin nopeita lentelemään.
    Elisa; se onkin mukavaa kun saa jonkun kuvattua mitä ei tunne.
    Aimarii; joskus naurattaa kun kameran kanssa pyörii ympyrää perhosen perässä ;-) Lanttuperhonen tuo alimmainen.
    Rusina; kaikkea sitä tulee kuvattua pikkuhiljaa. Keljua jos kone takkuilee, minulla tuo kuvapuoli onneksi pääsen kiertotietä niitä esikatselemaan. Sinulla oli hyvä loma kun salasanakin unohtui :-)

  • Famu falsetissa kirjoitti:

    Perhosia kuvatessa saakin olla nopea. Olet onnistunut.

  • Sisko kirjoitti:

    Sitruunaperhonen on tosi arka, ei halua olla linssilude. Hienot kuvat olet kuitenkin saanut.

  • Tia kirjoitti:

    Famu; nopeita ovat ja joskus onnistaa.
    Sisko; arka tuo oli lenteli ympäriinsä aina kun yritin ottaa kuvaa lähti, sitten kerran onnisti ;-)

  • Uuna kirjoitti:

    On ihanan lämmintä ja luonto hehkuu!
    Hyvää viikkoa sinulle :-)

  • harakka kirjoitti:

    Ihania perhosia oletkin onnistunut kameraasi saamaan!
    Mikähän toi alimmainen mahtaakaan olla nimeltään, vähän outo mulle.

  • irma kirjoitti:

    Ihan kesäisiä kuvia jo sinulla. Lanttuperhonenkin on ihan kaunis pikku olento. Yhdestä sinisiivestä ja kangasperhosesta olen pikapikaa saanut kuvan, kun ei päiväsaikaan nyt ehdi kuvailemaan. Kova hinku olisi luontoon, varsinkin sinne ruohonjuuritasolle…

  • -maiju- kirjoitti:

    En ole ikinä kuullutkaan lanttuperhosesta – hassu nimi :)
    Eilen katselin perhosia pihalla, ne vaan oli niin vauhdikkaita ettei toivettakaan saada kuvia.

  • Tia kirjoitti:

    Uuna; näin on, ihanan lämmintä.
    Harakka; perhoset ovat ihania vaan niin nopeita, lanttuperhonen tuo alin.
    Irma; kesäisiä kuvia saa nyt, tulla pölähti kesä niin nopeaan. Kauniita perhosia pääsit kuvaamaan. Aika kyllä hurahtaa jos kuvaamaan lähtee.
    -maiju-; kaikkea sitä oppii blogien kautta, sinullakin samaa kuin meillä muillakin ettei ennätä perhosten vauhtiin mukaan ;-)

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.