Ruokabaari sulkeutuu, huhua kuulimme

Vielä hetki mennään kurrekuvien voimalla, en malttanut olla laittamatta tänne kun niin veikeitä ovat kuvissa.

Hei kuulin että olet aikeissa sulkea tämä ruokabaarin, eräs kurre kertoi,  oletko ajatellut ihan loppuun asti.

Pistää miettimään mistä sitten sapuskaa haen.

Hei oletteko kuulleet ruokabaarin menosta kesätauolle.

Jos tämä otetaan pois, niin missä sitten voi rauhassa rapsutella itseään.

Täältä katolta oli aina hyvä katsoa oliko siemeniä tarjolla

ja mennä ruokailemaan,  aina oli baarissa ruokaa mitä suuhun napsutella.

Puusta oli myös hyvä hypätä tasakatolle.

Tässä sulle hännän huiskutus jos niin teet.

Ei taida auttaa

jos oikein anovana olisin,

yksi kurre kertoi että jo kerran yritti.

Mistä kurremamma itselleen saa ruokaa helposti.

Punatulkkukin tullut kuuntelemaan onko huhupuheissa perää.

Hei kurre mitä siellä puhutaan, että ruokabaari menisi kiinni kesän ajaksi,

juuri kun minä yritän saada sepelkyyhkytyttöä kanssani

iltapalalle, siinä maassa kun on niin paljon siemeniä mitä syödä.

Kyllä se huhu taitaa toteutua kun niin kaunista ja lämmintä on ollut.  Tänään aurinko aamusta paistaa oikein täysillä, eilen oli ihana lämmin päivä, minäkin ulkona pihatöissä olin suurimman ajan päivästä tänään varmaan jatkan hommia. Kivaa oli terassilla istua kahvia juoden, ei ollut yhtään kylmää.  Paljon vihreää alkaa luonnossa olla, puut ovat parissa päivässä saaneet keväisen asun päälleen.

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua toivotan, moni varmaan pitää vapaata ja nauttii mökkeilystä.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

10 kommenttia »

 
  • -maiju- kirjoitti:

    Voi apua, miten ihanat kuvat sulla taas! Tuo rapsutuskuva, :) On kyllä jo niin lämmintä, että varmaan syytä sulkea. Meillä vielä vähän talipötkylää jäljellä, saa olla viimeiseen muruseen. Auringonkukansiemeniä ei ole ollut enää pariin viikkoon tarjolla.
    Meillä oli eilen siili, eipä ole pariin vuoteen näkynyt. Järjesti meille muutaman hauskan hetken. Kirjoitan siitä varmaan jotain blogiini ja laitan kuvan jos Heidi antaa :)

  • Tia kirjoitti:

    -maiju-; en voinut olla laittamatta näitä kuvia vaikka kurrekuvia on ollut ihan riittämiin. Siili teillä, ihanaa monet antavat niille kissanruokaa, maitoa ei sovi antaa vatsa ei tykkää, varmaan tiesitkin sen.

  • Yvonne kirjoitti:

    Kyllä tuo kurre näyttää kotiutuneen sun ruokabaariin. Tulevat varmaan kesälläkin katsomaan, onko jotakin syötävää.

    Lämmintä tosiaan on ja kiva käydä vähän katselemassa, josko kuvattavaa löytyy.

    Olisi kyllä kiva päästä maalle tällaisella ilmalla ja ulos vähän rapsuttelemaan.

  • Tia kirjoitti:

    Yvonne; kurret ovat olleet ahkeria käviöitä ruokabaarissa, joskus ihan tungokseen asti ettei ruokarauhaa ole. Ihanan lämmintä on ja voi nauttia luonnon kauneudesta.

  • Demetrius kirjoitti:

    Järkyttävä uutinen kulkee metsässä kulovalkean lailla, vain Töpöhäntä on liian onnellinen suremaan sellaisia pikkuasioita kuin ruoka =)

  • Tia kirjoitti:

    Demetrius; olihan tuo järkyttävä uutinen vaikka jo hiukan oli aiemmin ollut juttua, Töpöhäntä elää raukkaudella pitkän aikaa ;-)

  • Anneli kirjoitti:

    Aivan upeita kurrekuvia täällä. Tulin ihan muualta tänne katsomaan pihakuvia ja mitä sitten löytyikään. Kurret viipottamassa pitkin ja poikin ja mitä kaikkea jännää oletkaan saanut kuvattua niistä. Todella suloista, vaikka kurret ei aina niin suloisesti käyttäydy muita eläviä kohtaan. Hyvää jatkoa kurreseurannan kanssa ja pihahommiin voimia. Kesä näyttää tulevan.

  • Tia kirjoitti:

    Anneli; kiitos, muualtakin voi tulla ;-) ja kiva jos löysit mieluisia kuvia. Kurret ovat olleet kavereitani koko talven ja nyt on kesävieroituksen aika. Voimia kyllä pihahommissa tarvitaan, mutta voi aina välillä levähtää terassilla kahvin ja hyvän lehden kanssa.

  • tatska kirjoitti:

    Olet ottanut Kurresta taas ihania kuvia,ei taida kurrea auttaa,vaikka kuinka anoisi ruokaa.:D.Täälläkin tuolla takapihalla käy kurre,mut en ehdi ottaa kuvia.Ovat niiin nopeita,jospa se vielä onnistaa,toivotaan!
    Hyvää viikonloppua.:)

  • Tia kirjoitti:

    Tatska; kurret ovat nopeita, nämä meidän ovat tottuneet hiukan hitaampaan vauhtiin. Löysitkö viestini s-postistasi ;-)

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.