Hämeen reissu tehty

Hankintareissuni suuntautui maanantaina Hollolaa kohden Charlotassa käymään, sieltä mukaani ostin lähinnä kartonkeja ja säilytyspusseja. Korttikartonkeja ostin myös  joulukortteihin,  malli jo valmiina, jäi viime jouluna tekemättä kun en saanut muutamia matskuja, nyt on tulossa Angelaan, varmaan pääsen ennen juhannusta tekemään, keskikesällä ei oikein joulukorttien teko innosta ;-)

Tiistaiaamuna suunnistimme kohti Tamperetta ja voi sitä ilmaa minkä lykkäsi, tässä kuvattu ikkunasta

kun pääsimme perille. Tuntui että ei enempää voi lunta taivaalta tulla kuin mitä tässäkin näkyy, tällaista oli osa matkaamme. Kuskini vei maltillisesti ja toi jopa kotiinkin tavaroiden kanssa.

Tampereelta poikkesimme Toijalaan, vai onko se Akaata, kirjekuoria hakemaan kun edellinen toimittajani lopetti yritystoiminnan ja pitäähän näillä tekemilläni korteilla kuori olla päällä kun sen postiin laittaa. Löytyi paikka ja Kirjekuoripalveluun (verkkokauppakin)  menimme valitsemaan kuoria, todella ystävällistä palvelua saimme.  Sieltäkin tuli autoon lisää kotiin tuotavaa.

Välillä mökille yöpymään ja seuraavana päivänä suunnistin Turenkiin Paulaa katsomaan Turengin Kukka, Hautaus- ja Pitopalveluun (S-Marketin vieressä), hänellä on korttejani myynnissä ja oli tarvetta täydennykselle. En voinut olla muutamaa kukkakuvaa ottamatta, niin oli ihania kukkia taas kauppa pullollaan. Kivaa piristystä edellisen päivän lumimyräkälle.

Hauskoja pampuloita

ja aina niin ihania

gerberan kukkia, auringon loistetta niissä.

Kauniita olivat myös neilikat,

ja tähän ei varmaankaan olisi yhtään enempää kukkaa mahtunut, niin oli varret täynnä.

Eilen kotiuduimme ja puolessa matkassa huomasin että oli pari pahvilaatikkoa jäänyt mökille, kummasti oli makkarin ovi ollut edessä. Emme kääntyneet hakemaan kun saan ne ensi viikolla eikä ollut niin tärkeää että heti olisin tarvinnut, eli liikaa oli tullut tehtyä ostoksia ;-)   Pieniä eriä ei kannata lähteä hakemaan, riittäähän hiukan ystävällenikin myydä.

Tänään kävellessäni torstaikahvitteluun oli aikamoinen konsertti ulkona, pikkulinnut konsertoivat. Pari joutsenta lensi, en saanut niitä kuvaan ja sepelkyyhky kurnuttelee kovin, on tullut takaisin, ainakin yksi, kolme oli viime vuonna.

Hyvää pääsiäisen aikaa teille toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

10 kommenttia »

 
  • Rusina kirjoitti:

    Iloista ja aurinkoista pääsiäistä!

    Ihanat kukkaset. Sain muutaman kirjavan tulppaanin viime perjantaina ja ajattelin juhlistaa kevään juhlaa ostamalla omaksi ilokseni kimpun jos löydän mieleisen värisiä.

    Täällä paistaa aurinko sangen lämpöisesti ja keväisesti (tuoksuukin keväältä), vaikka eilen sataa tihkutti melkein koko päivän ja joka puolella litsis lotsis pieniä järviä ja isoja lätäköitä. Toisaalta ainakaan vielä ei ole ollut liukasta vaan sohjoista lunta rutkasti.

  • Pehmyt piirto kirjoitti:

    Kauniita, pääsiäisen värikkäitä kukkia olit kuviisi napannut.

    Hyvää Pääsiäistä myös sinulle.

  • selma kirjoitti:

    Iloista Pääsiäisen aikaa toivottelen ja onpa sakea ilma tuossa kuvassa. Meillä tulvii kun on lämmintä melkein +10. Ihanat kuka saavat jo kaipaamaan kesän hehkua :)

  • mehtäsielu kirjoitti:

    No johan on ollut ilma, suoraastaan taiteellinen myräkkä. Onneksi selvisitte.
    Mikä kukkaloisto. Kukat saavat mielen liitelemään. Se kauneus. Elämänilo- ja voima. Värien lahjoittama pirteys ja energia ja valo. Tykkään tuosta oranssista.
    Kaunista pääsiäsitä myös Sinulle Tia.

  • Varjoyrtti kirjoitti:

    Aurinkoista Pääsiäistä! Pitääkin Turengissa sukuloidessa poiketa vilkaisemaan korttejasi ihan luonnossa :)

  • saril kirjoitti:

    Onhan ilman teille lykännyt matkapäivänä!
    Totta, että kesällä kortteilu ei innosta ihan niin kovasti -tai innostaa, mutta aika menee niin pitkälti ulkona, että ei tohdi sisällä touhuta:))
    Hyvää pääsiäistä!

  • Famu falsetissa kirjoitti:

    Hauskoja nuo pampulakukat. Nyt luulisi jo kaikkien lumimyräköisen olevan ohitse. Leppoisaa ja valoisaa pääsiäistä!

  • Anu kirjoitti:

    No jopas on tullut lunta! Täällä on ollut lähes sateeton vettä. Vettä räpsi vaan parina päivänä.
    Hauskoja pampulakukkia. :)

  • Marita kirjoitti:

    Kauniita gerberoita! Mukavaa pääsiäisen aikaa!

  • Tia kirjoitti:

    Rusina, kukat tuovat piristystä, minäkin sain pojalta ja miniältä 2 purkkia narsisseja, kauniita ovat.
    Pehmyt piirto, olihan niitä kuvattava kun niin kauniita ovat.
    Selma, oli se aikamoinen myräkkä, nyt täällä paistaa aurinko.
    Mehtäsielu, taiteellinen myräkkä, kyllä näin oli. Kukat saavat minutkin iloiselle mielelle ja tuollaiset iloiset värit sopivat tähän hiukan harmahtavan lumen aikaan.
    Varjoyrtti, siellä niitä Paulalla on ja ovat ostajatkin ne löytäneet ;-) jotta saan tehdä lisääkin.
    Saril, oli ilma lunta sakeana, selvisimme. Kortteilu jää kesällä vähemmällä varsinkin joulukorttien teko ;-)
    Famu falsetissa, minustakin hauskoja pampuloita, täytyykin joku kerta ostaa niitä. Kyllä sieltä vielä joku lumikuuro tulee.
    Anu, Hämeenlinnan jälkeen alkoi olla sohjoa ja luntakin tuli ihan tarpeeksi. Kivat pampulat, mitähän ovat.
    Marita, gerberat ovat aina niin aurinkoisen oloisia.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.