Palmuvehkan ja kaktuksen kauneutta

Nyt hiukan erilaisia kuvia mitä ulkona olisi kuvattavana.

Tuttuni lähettelee monesti  minulle viestejä, että haluaisinko kuvata hänen kukkiaan kun joku ihmeellinen on taas avannut kukan, minä tietenkin kaappaan kameran kainaloon ja menen katsomaan mikä  kukka on tarjolla. Tällainen hauskan näköinen ilmestys oli avautunut kokonaan, olin jo tutustunut nuppuvaiheessa.  En tiedä mikä oli mutta en millään saanut oikein terävää kuvaa. Kukasta tulee mieleeni järvessä kasvavat ja piti hakea niistä kuva, järvivehka on samanmoinen kuten muistelinkin.

Tässä tarkempi nimi.

Kotikaktukseni innostui kukkimaan ja piristämään ihanilla kukillaan

joita sitten piti kuvata ja ihailla.

Kyllä kummasti piristääkin

ja tuo väriä hiukan tumman sateiseen päivään. Nuppuja näkyy olevan parissa muussakin kaktuksessa.

Nyt se kevät alkaa näyttäytyä, vetistä on ulkona toivottavasti ei kaikki lumi ala sulaa rymisten. Liukasta oli kun kävin lehden aamulla postilaatikosta hakemassa, erityisen varovainen saa nyt olla kun lumi sulaa päivällä vesilätäköiksi ja jäätyy yöllä.

Hyvää lauantaita toivotan.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

11 kommenttia »

 
  • Raija Maula kirjoitti:

    Hei Zamioculcas on Palmuvehka.

  • Elisa kirjoitti:

    Aika ‘rujon’ näköinen tuo nuppu, olisi ollut hauska nähdä millainen kaunotar sieltä kuoriutuu. Lehtikaktukset ovat kiitollisia kukkijoita, kauniita kuvia!

  • Tia kirjoitti:

    Raija; Palmuvehka on, otsikoon olin laittanut nimen ;-)
    Elisa; täytyy kysyä onko avautunut enempää, hauskan koukeroinen. Lehtikaktukset kukkivat näin keväällä juuri sopivaan aikaan piristystä tuomaan.

  • Yvonne kirjoitti:

    On erikoisen näköinen tuo Palmuvehka. Tuo kaktus on kaunis.

    Mä en ole saanut tuota kaktusta kukkimaan, kun ei kuulema kuki,
    jos saa katuvaloa väärään aikaan.

    Joutuukohan tässä viellä kameran ostoon, kun tuosta kamerastani hajosi osa, nyyh.

  • Marika kirjoitti:

    Onpas upeat kukkaset kaktuksessa! Minä olen joskus miettinyt tuollaisen kaktuksen hankintaa, mutta kuten kaikki kukkamietintäni, sekin saa odottaa. Pitäisi olla jokin kissa- ja koiravapaa alue kukkasille.. :)

  • Tia kirjoitti:

    Yvonne; erikoinen on ja kiva kun kukkii saan kuvata. Kaktuksessa on kauniin heleän punaiset kukat, harmi jos sinun ei kuki. Kannattaa katsella hyviä tarjouksia.
    Marika; eikö olekin, teillä täytyy laittaa amppeliin roikkumaan.

  • Sisko kirjoitti:

    Ihanaa katseltavaa, nyt tuli päivän piristys!! Palmuvehkan kukkaa en ole ennen nähnytkään

  • harakka kirjoitti:

    Ompas erikoisen näkönen kukka siinä vehkassa, mutta kaunis.
    Ja sullakin kukkii kaktuksesi, mullakin alkaa kukkia, nuppuja on jo vaikka kuinka paljon.
    Sulla on kauniin värinen kukka siinä.

  • eilan käsityöt kirjoitti:

    Aivan upeat kuvat! Meilläkin on palmuvehka, sekä hieno kaktus (muttei kukkasia:(…).Palmuvehkan kasvun nopeus on aivan mieletön! Isompi ruukku taas odottaa!:)

  • bigM kirjoitti:

    mielenkiintoista..en ole koskaan tiennyt, että tämäkin kukka kukkii – ei ainakaan minulla, heh…
    tosi kiva, että näytit millainen kukan kuuluu olla;)

  • Tia kirjoitti:

    Sisko; kukat tuovat aina piristystä, oli tuo uusi minullekin.
    Harakka; onneksi on kukkien harrastajia jotka vinkkaavat kuvaamaan. Nuo kaktukset alkavat nyt ihanasti kukkimaan.
    Eila; kiitos, palmuvehka on kova kasvamaan, meidän pojallakin odottaa uuteen ruukkuun pääsyä.
    bigM; aina me opitaan jotain uutta.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2010 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.