Meillä on usein ollut näitä päivätorkun vetäjiä useampikin, kuvia niistä keräsin kuinka samaan aikaan vetelivät torkkuja ruokabaarin ympärillä.
Yksi kurre oli mennyt vaahteran oksalle
toinen hiukan ylemmäksi samaan puuhun.
Peippo istuskeli pensaan oksilla hiukan oli utelias katsomaan touhujani.
Tikat yleensä ruokailun jälkeen lähtevät kotia kohden, mutta tämä ajatteli että mitäs sitä turhaan kauaksi ruokapaikalta menee vaan pienet torkut voi talipötkössä istuen vedellä.
Olette varmaan huomanneet että suurin osa kuvistani suurenee niitä päältä klikkaamalla.
Talvinen pakkaspäivä taas alkamassa, meillä ei onneksi niin kireää pakkasta ole kuin mitä pohjoiseen luvattiin. Lunta sitä riittää vähän joka päivälle ja lisää on luvattu. Kohta taas lähden torstaiseen kahvitapaamiseen.
Hyvää torstaita toivotan.








Eläimet on niin hellyttäviä ja suloisia! Kumpa pääsisi niiden elämää lähemmin seuraamaan ja kuvaamaan. Kaupunkiympäristössä vieraantuu ikävästi luonnosta.
Kappas vaan, peippokin on jäänyt sinne talvehtimaan. Täällä niitä on myös useana talvena ollut, nyt ei ole näkynyt.
Edelliset kurrekuvat ovat tosi suloisia : ) Ja nämä torkkkujatkin niin hellyyttäviä…..
Mukavaa torstaita !
Hienoa, että peippokin on selvinnyt, vaikka on ollut tosi kylmää. Sinun ansiostasi varmaan
Kyllä sulla on siellä menoa, kun torkkujat alkavat siellä pyöriä ja hyöriä ruokabaarissa.
Hyvää torstaiiltaa sulle!
Sulla siellä ihan päiväkotitouhut… leikkiä ruokaa ja unet välillä ^_^.
TeeTee; kiva näitä on seurata ja kaupungissa ei varmaankaan niin paljoa näy, paitsi puistoissa.
Aimarii; toivottavasti peippo jaksaa näitä pakkasia, kiva sitäkin on seurata.
Sariw; kurret ovat niin suloisia karvapalloja, torkkujia oli yllättävän monta.
Uunas; peippo taitaa olla sitkeää lajia, toivon ruoan auttavan selviytymistä.
Harakka; menoa on aamusta alkaen, aika aikaisin menevät pois, olen sellaisen huomannut.
Tuuluska; niinhän tuota on, kaikkea vuoron perään