Kävellessäni kameran kanssa tulee usein tutkittua puita ja niiden oksia, nyt varsinkin kun on lunta niihin kertynyt.
Kävelytieni varrella on tämäkin hauskan näköinen koivu käkkäräisine oksineen lunta koristuksena.
Monen puun oksat näyttävät hyvin paksuilta, lähempi tarkastelu paljastaa ihan toisin,
oksien päällä on vain niin paljon lunta
että näyttävät paksuilta.
Mietin mitenkä tässäkin tämä lumi oikein pysyy oksassa, roikkuu alapuolella ja on monta kerrostumaa kertynyt lumisateiden aikana, kyllä luonto on ihmeellinen kun vain pysähtyy katselemaan.
Nyt kaipailisin aurinkoa sillä puihin on taas kertynyt valkoista huurretta.
Tein viikonloppuna kaalilaatikkoa, kaalista revin päälimmäiset lehdet pois ja vein pitkäkorvalle, hyvin oli maistunut, näin eilen illalla kun niitä napsutteli syödä.
Eilinen uintireissu oli taas kiva ja rentouttava, niin rentouttava että koko illan oli ihan uupunut olotila. Tänään taas tavallinen arkipäivä ei mitään ihmeitä tiedossa.
Hyvää laskiaistiistaita toivotan, näyttäisi tulevan hyvä mäenlaskukeli.







Samaa olen monet kerrat ihmetellyt, kun miettii, miten suuri painolasti se oksille on. Ihania valkoisia lumipuita kuvissasi. Meiltä lähti lumet pääsääntöisesti oksilta, kun oli pari päivää liki nollan asteet. Nyt taas kostean päivän jälkeen puut ovat kauniisti huurussa.
Minä kanssa kuljen aina pää kenossa ja tutkin puita. Lumipuut on kauniita, mutta raskas taakkahan niillä on! Hyvää tiistaita
Pitkiä pellavia sinulle, tai jos niitä ei puutarhasta löydy niin vaikka isoja kaalinkeriä =)
Luonto on todellakin ihmeellinen ja niin kaunis! Harmi etten pääse pienen flunssan takia ulos..katselen vain ikkunasta
TeeTee; aina vaan tulee ihmeteltyä samaa asiaa noiden puiden kanssa ja niiden kauneutta, meilläkin hiukan huurretta tullut.
Elisa; pää kenossa minäkin ja joskus tulee tunne että taidan näyttää aika hassulta siinä tiiraillessani.
Demetrius; pitkiä pellavia ei ole kuin mielikuvituksissani ja kaalitkin on ostettu kaupan hyllyltä, mutta nautitaan muuten laskiaistiistaista
Eila; harmi tuo flunssa, jospa äkkiä lähtisi pois sillä eivät nämä lumet heti häviä.
Sinulla on hienoja kuvia taitavista kierteisistä lumista, mitkä kiipevät ja kiertyvät upeasti. Oletko kysynyt niiltä, onko se vaikeaa.
Yritin tänään haastatella yhtä maan asukasta, herra Pörröhäntää, mutta hän ei oikein ymmärtänyt kysymyksiäni.
Huomasin sinulla samaa sukua olevia asukkaita; tuletteko te hyvin toimeen, ehtivätkö sinun naapurisi keskustella?
Yleensä on sitkeet, mut joskus kannattaa ravistella puutarhassa.
Utrius; lumet ovat mielenkiintoisia en tiedä kiipeävätkö vai tarrautuvatko heti kiinni. Meillä on myös pörrö- ja töpöhäntä, hyvin tullaan toimeen joskus hiukan keskustellaankin jos ei ole kova nälkä.
Hannele, sitkeitä ovat ja ollaan me ravisteltu joskus pitkällä kepilläkin kun ei ylety korkealle.
Puut ovat kyllä nyt niin tosi kauniita raskaitten lumikuormiensa kanssa.
Ja ihmetellä kyllä saa, että ne kestävät, kestävät vaan..!
Kaippa ne jotkut varmaan katkeilevatkin.
Sä olet tehnyt kaalilaatikkoa, nam, se onkin tosi hyvää, tulee vaan niin harvoin tehtyä, ihan liian harvoin..
Mutta kaalipataa tein viimeviikolla, se on kanssa hyvää, oletko sitä tehnyt koskaan, se on helpokin ja äkkinäinen tehäkkin.
Harakka; toivotaan että kestävät taakkoja, suojasään tullessa voi monelle käydä huonosti. Kaalipataa en ole tehnyt, kaalikeittoa ja-laatikkoa kylläkin, joskus voisin sitä kokeilla.
Olen ihaillut lunta oksien päällä muualla kuin meren rannalla. Täällä aina tuulee sen verran, että lumet rojahtavat alas muodostamatta mielenkiintoisia veistoksia. Aurinkokin on paistanut ainoastaan silloin kun olen tiiviisti istunut tai kipittänyt työasioissa. Vapaa-ajallani se mokoma piiloutuu jonnekin eikä näy kuin harmaata hämärää. Mur mur. Kiva katsella sen sijaan sinun kuvasarjojasi
Ihania kuvia lumisista oksista. Minäkin ihmettelen sitä miten paksut lumikerrostumat pysyvät puiden oksien alapuolella kiinni. Joissakin paikoissa ne kerrostumat kiemurtelevat kuin paksut käärmeet vuoroin ylä- ja vuoroin alapuolella oksia. Luonto on ihmeellinen.
Olipas kiva teko viedä kaalia pitkäkorvallekin. Vaan etkös pelkää, että opetat sen jokapäiväiseksi vieraaksi ja se popsii kesällä kukkasi mikäli ei ole kaalia tarjolla..?