Eilen katsoessani ulos näin jotain oudon näköistä talipötkössä, äkkiä kameraa hakemaan toivoen uuden kävijän hetken viipyvän saadakseni siitä kuvia.
Puukiipijähän siellä oli tutustumassa ruokabaarin antimiin, ei kauaa aikaa ollut mutta sen verran että kuvan sain. Tiedän että puukiipijä asustelee lähistöllä olen joskus nähnyt kiipeilevän puun runkoja ylöspin. Toivottavasti tulisi uudelleenkin käymään.
Tinttikin katseli ihmetellen, että mikä kaveri siellä talipötkössä on.
Eilen oli hieno ulkoilupäivä ja minäkin pienen lenkin tein, kuviakin yritin ottaa mutta taas sormeni tekivät kiusaa kangistuivat mokomat aikaisemmin kuin kamera. Nautin kauniissa luonnossa kävelemisestä, linnutkin alkavat virittäytyä kevään kosiomenoihin harjoittelemalla lauluesityksiään.
Hyvää lauantaita toivotan.




Jahas, taas tuli Tialle uusi sulka hattuun!
Tarkoitan sitä, että tuli uusi laji bongattu ruokailupaikalta. Montakos lajia siellä on jo käynytkään..? Aika monta!
Oikein ihanaa lauantaita sinullekin. Toivottavasti aurinko näyttäytyy taivaalla.
Anu; tuli uusi laji, olenkin tätä ennättänyt odotella, odotus palkittiin. Itsekin mietin että täytyisi vähän laskeskella montako lajia on ruokabaarissa käynyt. Toivotaan aurinkoista viikonloppua, se kummasti piristää.
Mahtavaa, sulla sitä riittää näitä ihanuuksia. En ole koskaan kyseistä lintua livenä nähnyt, mutta komea on! Kannattaisi varmaan pitää vähän kirjaa lajeista, sullahan taitaa olla kuvatkin kaikista
Hieno kuva puukiipijästä. Nokka näkyy hyvin ja puvun kuviot. Hyvää lauantaita!
Hupsis, tellekö se puukiipijä lähti pihastani? Sulla taitaa olla tarjouksessa paremmat eväät.
On se hauskan näköinen kyrmyniska tuo puukiipijä. Onneksi on käynyt meilläkin, ettei tarvitse kadehtia. Kuvan laatua kyllä kadehdin
Hieno tuttavuus ja hieno kuva! Meidän pihassa on kerran tai pari käynyt, juuri sen verran että mies teki sille jo ikioman pöntönkin. Sen jälkeen herra Puukiipijästä ei ole näkynyt vilaustakaan, ei vaikka minä kuljin kompostireissulla pitkät ajat kamera kaulassa. Pönttö nimittäin on kompostorin takana.
Sulla riittää noita yllättäjiä. Syksyisin noissa puunrungoissa kiipeilee täälläkin päin, onhan niitä joskus talvellakin näkynyt, muttei nyt.
Hieno kuva minulle ihan uudesta tuttavuudesta ( tai en ainakaan muista nähneeni;) ).
Ihana ilma, aurinko paistoi eikä liian kylmä, mukava pienelle kävelylle.
Rakastan lukemista, olisitko arvannut, eikä kirjastokaan minulle outo paikka ole.
Minä en laisinkaan muista nähneeni tuollaista puukiipijää luonnossa. Saattaa tietysti olla, että on ollut jossain kauempana niin, etten ole vain erottanut pidemmän matkan päästä, mutta siis ihan vieraalta näyttää jokatapauksessa silmääni. Aika hauska veitikka, pitkä tikkunokka..
Elisa; mahtava on ja kyllähän sitä kannattaisi pitää kirjaa näistä kavereistani.
Famu; tuo nokka sen paljastikin.
Aimarii; vaihtelu ehkä virkistää kyllä se tulee takaisin teille.
Uuna; kiva kun on teilläkin ja ei kannata kadehtia kuvaa.
Villiviini; nuo puukiipijät ovat jänniä, kun häipyvät pitkäksi aikaa ja sitten tulla tupsahtavat takaisin, jospa teillekin kevään tullen tulisi pönttöön.
Pehmyt piirto; kivoja nuo yllättäjtä, pitää vaan olla tarkkana.
Leenamummi; ehkä olet nähnyt mutta menee niin nopeaan ettei oikein tunnista. Nyt on kirpakka päivä tulossa. En osanut arvata että pidät lukemisesta
Marika; moni on varmaan tällaisen nähnyt ei vaan osaa tunnistaa, hauska tuo nokka.
upeita ja selviä kuvia olet kyllä räpsinyt söpöistä pikkulinnuista ja kurresta =D
Puukiipijän olen täällä nähnyt vain metsässä, eivät ole vielä oppineet ruokinnalle. Jospa tuo muoti tulee tännekin etelämmästä. Veikeä pikku kiipeilijä on hän.