Kurret käyvät joka päivä ruokailulla, varmaan on useampi ja niitä on välillä vaikea erottaa, mutta häntä on useinkin oiva tunnistus.
On töpöhäntää ja nyt taisi tämä saada nimen kippurahäntä, niin jännästi pitää häntäänsä kippurassa.
Eilen oli sähköt pois päivällä ja kun niihin on niin tottunut tuli yritettyä tulla tännekin monta kertaa, sitten pysähdyin ja muistin ettei pääsekään.
Menin eilen uimahalliin vesijuoksuun pitkästä aikaa. Minulla oli mennyt kortti vanhaksi jossa oli muutama kerta, ystävällisesti antoivat hiukan jatkoaikaa. Kyllä illalla huomasin että vesijuoksua ei ole tullut harrastettu vähään aikaan eikä uimistakaan, oli niin puhkinainen olo.
Hyvää tiistaita toivotan.



Miten kurre saakin noin kippuraan häntänsä
Nyt on nimeni vasta jäänyt muistiin. Kiva juttu. – Vesi juoksu on mukava harrastus, minäkin olen sitä kokeillut. En ole kerinnyt lainkaan tänä talvena uimahalliin, kun mulla on ollut niitä muita urheilumuotoja. Kiitos ja hyvää tiistaita sinne myös!
Hauska havainto, että kurrejakin voi tunnistaa
Mä käyn syvänveden jumpassa torstaisin, hyvä vetäjä ja kivaa rehkimistä 30min.
Sisko; olen tuota kippuraa katsellut ja niin hauska on. Toivottavasti nyt vapautuu suoraan kirjoituksesikin. Oli tuo vesijuoksu taas ihan kivaa, mutta pitikö taas ottaa eka kerta niin tosissaan
Pitsihame; kyllä kurret oppii tunnistamaan ainakin nämä kaksi häntien perusteella. Kivaa varmaan tuollainen jumppa, minä mennä porhalsin itsekseni ja uin muutaman altaan mitallisen päälle ja kunnon löylyt pari kertaa.
siis tuoko jo nimi?
Voi että miten viehko asento kurrellasi! Aina vaan haaveilen, että joskus vielä asuisin paikassa, jossa saisi lintu- ja kurrekuvia mielin määrin.
Aika kiva kippurahäntä kurrella onkin!
Voi pikkusta!
Vesijumppa olisi kyllä aika hyvää liikuntaa, muttei munkaan ole tullut mentyä.
Hannele; voisihan se ollakin.
TeeTee; olen monesti katsellut kun noin häntä kippurassa ruokailee. Haaveita pitää aina olla joskus voivat toteutua kuten meilläkin tämä että saadaan ruokkia omalla pihalla pikku kavereita.
Harakka; jokaisella näemmä oman näköinen häntä. Vesijumppa oli taas pitkästä aikaa kivaa suosittelen menemistä aion jatkaa käymistä, siksikin ettei liput mene taas vanhoiksi
Onpa tosiaan komea kippura! Hieno otos..
Kurre näyttää hyvää voimistelumallia meille
Hyvä sinä, kun otit heti onkeesi, vaikket kalaa saanutkaan.
Nyt kello on niin paljon, että toivotankin jo hyvää keskiviikkoa!
Hyväkuntoinen Olli Orava, eikä näytä menevän veri päähän.
Aika ihmeellinen on kurren kippura, vaan sittenpähän on omansa näköinen.
Vesijuoksu on kyllä kivaa, pitäisi vain ensin saada tämä flunssa kunnolla loppumaan, mietin juuri, joko torstaina uskaltaisi mennä syväjumppaan? Mieli jo tekisi, vaikka lihakset siitäkin saa kipeiksi:)
Elisa; kyllä komia on kippura.
Uuna; tämä on hyvää jumppaa, ei onnistu meikäläiseltä. Sinulla päivä venähtänyt hiukan pitkäksi.
Pekka; hyvässä kunnossa nuo useimmiten ovat ja niin vikkeliä puissa hyppiessään.
Leenamummi; erilainen kuin muilla, hauska. Ei flunssaisena kannata mennä juoksemaan, juu kyllä siinäkin voi saada jäsenensä kipeäksi, minua kummasti nukutti sen jälkeen.
Voi että!
Hannele; nii´in