Kurret jotka käyvät ruokabaarissa ovat aivan mainioita hauskuttajia, tietenkin tulee mieleen mitä niillä olisi asiaa.
Hei kaikki blogilaiset, yritän kurkistella täältä ruokabaarin katolta, lunta vaan on niin paljon kertynyt ja lisää tulee koko ajan.
Jos oikein varvistan näen hiukan paremmin ja voin bongata lintuja
ketä kaikkia kavereita näkyy.
Toivottavasti tänään sunnuntaina olisi kova hyörinä jos Tiakin ennättäisi kirjata ylös lintulajeja.
Ei millään jaksa koko aikaa varvistella että näkisi,
sanokaa sille Tialle, että tulee pikimmiten vähän putsaamaan lunta täältä ruokabaarin katolta, sillä näkyy jo olevan taas kotonakin.
Nyt olen taas kotona takaisin kuten kurrekin huomasi, toivottavasti nyt on hiukan rauhallisempaa, sillä aikamoista menoa ja tekemistä on muutama päivä ollut.
Onneksi tultiin eilen kotiin eikä jääty mökille vielä yhdeksi yöksi, sillä säätiedotus enteili lumipyryä ja sehän sieltä tulikin. Yön aikana on taas satanut aika paljon ja tuuli kinostanut kasoihin. Illalla oli ihan hyvä talvikeli ajella kotiin.
Eilen en millään ennättänyt yhtään harrastaa lintubongausta, ehkä tänään on sen verran rauhallisempaa, että voin tarkastella ruokabaarimme kävijöitä. Nyt vaan tuulee ja tuiskuaa aika paljon, toivon jonkun kumminkin tulevan käymään.
Hyvää sunnuntaita ja kivoja bongaushetkiä toivotan, kertokaahan minkälaisia “saaliita” saitte.










Olipas täällä kivat aamukuvat. Voi ihanuutta!
Opin muuten uuden suomen kielen sanankin tässä samalla, kun lueskelin kurren juttuja. Piti meinaan käydä ihan googlen avulla katsomassa mitä varvistella tarkoittaa.
Rentoa sunnuntaita sinulle!
Anu; veikeä kaveri, hyvän tuulen tuoja
Eikö ollut tuttu sana varvistella.
Aivan syötävän ihan tuo viimenen kuva, missä kurre sanoo oikein tomerasti jotain, kun on suukin tuolleen hauskasti auki.
Kyllä siellä nyt pitää itse kunkin varvistella, että jotain näkee. Meillä yksi kurre juuri pöllytti lunta oikeen kunnolla, kun haeskeli pudonneita siemeniä maasta. Sitten aina värillä ojensi itsensä oikein pitkäksi ja varmisteli ympäristöä, tuli ihan mieleen mangusti, ne kun silleen aina kurkistelee ja vahtii
Nyt pitää lähteä lumitöihin, vaikka tökkii pelkkä ajatuksin, niin paljon siellä taas näyttää olevan lunta, vaikka mies on jo tehnyt kertaalleen lumityöt, että pääsin töihin lähtemään. Eilen pari kertaa piti urakoida ja tänään varmaan vielä enemmän. Ehkei kerralla jaksa edes kertaalleen, niin kamalasti näyttää olevan. Huh jo etukäteen. Bongausrikasta sunnuntaita lumitöiden lomassa
Ihanat kurrekuvat
Hyvin olet lukenut kurren ajatukset..
Kyllä nyt on kurre pulassa, kun meinaa hukkua lumeen. Äkkiä Tia nyt putsaamaan ruokabaarin katto, kurren toivomus on tämä. Upeat kuvat taas olet ottanut. Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!
Hauska pärstäkuva ensimmäisenä. Alkoi heti naurattaa ja tulin hyvälle tuulelle heti näin aamutuimaan. Ehkä jaksan etsiä ne Haapsalun matkan kuvat, jotka möllöttävät jollakin tikulla jossakin… talteenhan vanha panee kun vain muistaisi minne
Jep, jep. Miten veikeä sinun oravasi onkaan! Minunkin kurreni on ilmestynyt maisemiin pöllyttämään lunta tammen oksilta. Lintubongauksen tein eilen ja kirjasinkin sen. Tänään olisin saanut varpushaukan vielä lisäksi.
Tämä hauska veijari pitäisi myös pihapongaukseen ilmoittaa, mutta se taitaa olla vain linnuille. Tämä on meidän blogilaisten hauskuttaja ja piristäjä.
Mainioita kuvia!
Hihi, minä kuvittelen joskus että linnut sanovat, kun alkaa tyhjentyä..
Vautsi, kun onkin hienot kuvat kurresta!
Aikamoinen veijari se onkin! Viimesessä kuvassa ihan suutaan raottaa ja sanoo ihan selvästi sulle jotain.
Kyllä siellä varvistella pitikin, kohta kurre joutuu ihan hukaksiin lumeen!
Ihan aiheesta tupsukorva huomauttelee. Minäkin sain tänään eka kerran kuvattua oravan ruokailemassa. Yleensä ne pinkovat metsään heti minut nähdessään, maalaisoravia kun ovat.
hienoja kuvia – oravakin tuntuu ymmärtävän ja oikein poseeraa;)
jos nämä kuvat ovat hienoja, niin herkulliselta näyttävät leipomuksetkin.
ihmekös tuo, jos juhlakansa kiittää….
-maiju-; kurrella on aina silloin tällöin asiaa ja osaa ne meilläkin kurret pöllyttää lunta ja hakea herkkupaloja. Lunta sitä vaan on taaskin luvattu lisää.
Elisa; kiitos, kyllä sitä pikkuhiljaa oppii lukemaan niiden ajatuksia
Sisko; osan kattoa putsasin että pääsee istumaan ja roikkumaan.
Rusina; minustakin tuo kuva on hauska. Toivottavasti löydät kuvat.
Aimarii; kurret ovat hauskoja ja nyt kun menevät oksilla niin lumi putoilee. Minun bongaukset jäivät aika vähäisiksi.
Uuna; tämä on meidän oma blogilaisten bongattava kaveri, mies sen halusi myös bongata.
Hannele; kyllä linnutkin voivat huomautella, nyt on vain ollut aika täysi.
Harakka; kiitos, on se aikamoinen veijari ja alimmassa kuvassa taisi minua komentaa.
Irma; tunnustan että aihetta on. Meilläkin metsässä ovat aika arkoja, joskus kyllä uteliaitakin.
bigM; kyllä nuo kurrret tuntuvat osaavan poseerata.
Tosi veikeä kuvasarja. Hieno!
Ja Onnikoira joka aina joskus käy tarkistamassa onko pähkinöitä maassa.
Meillä bongattiin viikonloppuna vaan kaksi räkättirastasta
Tuuluska; kurre osaa olla kyllä veikeä, ihan kuin haluaisi poseerata. Ei meilläkään montaa bongattavaa ollut, kurre yhtenä, teilläkin yksi isompi