Kurre kaverini

Kylmiä öitä on ollut ja aamusta pikkukaverit tulevat ruokabaariin, tänä aamuna oli punatulkkukoiras ekana.

Kurret ovat kanssa vakiovieraina ja niillä on jokaisella oma tapansa syödä, tämä harrastaa

riippusyömistä, hyvin sieltä siemenet löytyvät.

Muutti asentoa, tämä on hiukan erikoinen tapa, ei monikaan tällä tavalla ole, hyvin kynnet pitävät kiinni. Siksi emme ole vaihtaneet pönttöä uuteen että pysyvät karheassa pinnassa paremmin kiinni.

Jotain epäilyttävää ympäristössä

täytyy tutkia onko vaarallista.

Kyllä kurre osaa olla vaan niin söpö, kuten tässäkin kuvassa.

Vielä tutkailua, katselin kurrea että hiukan on oudon oloinen ja

kyllähän se paljastui, kurrella on vain töpöhäntä.  Voi sentään joku on napsaissut kurren komian hännän poikki, onneksi ei vienyt koko kurrea. Ei ole suojana tuulta vasten, toivottavasti on lämmin pesä missä oleskelee. Ei ole tänä aamuna näkynyt, pari pitkähäntää on ollut. Terhakkaan oloinen kurre oli töpöhäntänäkin.

Hiukan on vielä lunta tullut, sellaista puuterilunta, helppo kolata pois.

Hyvää keskiviikkoa ja loppiaista toivotan, moni riisuukin tänään kuusen ja vie ulos, sen voisikin laittaa  lintujen pihapuuksi.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

16 kommenttia »

 
  • TeSa kirjoitti:

    Alemmassa postauksessa oli monta kaunista korttia.
    On tuo kurre aika veijari.

  • Anu kirjoitti:

    Voi voi poloista, kun on häntänsä menettänyt. No, onneksi henki on säilynyt.
    Leppoisaa loppiaista sinulle!

  • Demetrius kirjoitti:

    Voi reppanaa, toivottavasti muut kurret eivät laula sille pilkkalaulua niinkuin Monnin jengi Pekka Töpöhännälle =)

  • Tia kirjoitti:

    TeSa; kiitos, pikkuhiljaa taas varasto täyttyy ja kurre osaa olla veijari.
    Anu; sitä minäkin ajattelin että hyvä kun henki säilyi.
    Demetrius; tuli minulle myös Pekka Töpöhäntä mieleen ja Monnin jengi, onneksi on ruokabaari mihin tulla.

  • Elisa kirjoitti:

    Voi kurrepoloista, kun on häntänsä menettänyt, onneksi ei koko kurre mennyt hännän mukana.
    Ihan samat ajatukset on täälläkin, kuusi lähtee lintulaudan lähelle lintujen iloksi ;)

  • Sisko kirjoitti:

    Voi ei, pörröhäntä on poikki. On varmaan ollut kipeä, mutta ruokaa on tultava hakemaan. Ovat ne söpojä ja tarkkilevat ympäristöä. Ihmettelevätköhän miksi yhdellä ystävällä on häntä poikki. Mukavaa Loppiaista!

  • eila kirjoitti:

    Notkea! Vau mitkä kuvat taas! :) )))

  • sariw kirjoitti:

    Ihanaa, taas näitä kuvia suloisista kurreista !!! Ovat ne niin söpöjä : ) Ja taitavia ja notkeita…
    Hyvää loppiaista !

  • irma kirjoitti:

    Heiluhäntä menettänyt tärkeän viestintävälineen. Olisi mielenkiintoista tietää, kasvaako tilalle edes osittain uutta. Pidähän silmällä kevään ja kesän aikana ja raportoi meillekin. Hyvä kun ruokaa ja ymmärrystä löytyy pihaltasi.

  • SUSANNE kirjoitti:

    Ihania kortteja edellisessä postauksessasi!
    Voi kuinka hauska töpöhäntä kurre. Mikähän lie hännän siltä vienyt. Onneksi kuitenkin sinulla on se ruokabaari siellä ettei kurren tarvitse nälässä olla. Meillä ei ole näkynyt yhtään kurrea tänä talvena. Saa nähdä milloin keksivät tuon ruokintapaikkamme tuolla.

  • harakka kirjoitti:

    Taas hieno kuvasarja kurresta, on se niin kivannäköinen veijari!
    Mutta voi, kun on häntänsä menettänyt, kissalle varmaankin!
    Sillä onkin sitten puusta puuhun hyppiminen vähän vaikeempaa, kun peräsin uupuu!

  • Marika kirjoitti:

    Voi ressua kun on töpöhäntä!

  • TeeTee kirjoitti:

    Voi suloista kurrepoloa! Onneksi se on löytänyt turvapaikan ruokintapaikaltasi. Kuka on uskaltanut haukata kurrelta hännän pois!? Nythän kurren takapuolta paleltaa pakkasella! En tullutkaan ajatelleeksi tuota, mitä harakka sanoi… hännällähän voi olla myös muita tärkeitä ominaisuuksia, jotka nyt vaikeutuvat.

    Toivottavasti pikkuveikko selviää talven ylitse ja saa pomppia ilosta vielä kesälämpimilläkin! :)

  • Outi kirjoitti:

    Ihanan kuvauksellinen ja selvästi persoonallinen kurre töpöhäntineen. Jos Kurre on ihan tuon mittaisen hännän kanssa syntynyt, niin töpöisyydestä tuskin on mitään haittaa.

  • -maiju- kirjoitti:

    Voi Kurre-poloista! Kuka törkimys on sen hännän tuhonnut….
    Kyllä se varmaan kuitenkin pärjäilee, jos käy sinun ruokabaarissa. Raporttia kuulemma varmaan jos ilmestyy töpöhäntä paikalle toistekin.
    PS. Risteily oli aika rankka – mutta hauska :) Ei sitä enää jaksa valvoa ja juhlia kuten joskus muinoin… Vieläkin väsyttää, mutta töihin piti tulla. Olis kannattanut ottaa vielä yksi lomapäivä näin risteilyn jälkeiseksikin päiväksi :)

  • Tia kirjoitti:

    Elisa; kurrepoloinen, onneksi todella säästyi henki. Joulukuusellakin monta elämää.
    Sisko; varmaan on ollut kipeä, ruoka maistuu hyvin.
    Eila; osaavat vaikka mitä temppuja.
    SariW; kurret ovat kyllä söpöjä ja kerkiiväisiäkin.
    Irma; ei taida kovin haittaa hännän lyhyys sen tässä huomasin ja kyllä raporttia tulee.
    Susanne; nyt on muiden korttien aika ja erääseen tilaukseen näitä olen valmistanut. Kurrelle ruoka maistuu ja menokin, teillä ehkä käpyjä niin paljon siellä.
    Harakka; kiitos, peräsin todella on vähän töpö, mutta ei haitannut kova oli meno tänäänkin sillä.
    Marika; sitkeä on kurre ei jäänyt surkuttelemaan.
    TeeTee, niin minäkin ajattelin että lämmintä siitä saa ja ja ohjaa hypyissä.
    Outi; en oikein usko sen olevan syntymästä saakka sen verran ennätin tutkia, ei ollut hännänpää tupsuinen.
    -Maiju-; pärjäilee se sen verran vikkelä kaveri näyttää olevan, hieman kumminkin säikky, enkä ihmettele. Risteilyt tuppaavat olemaan raskaita, ei sitä todella jaksa kuten ennen.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2012 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.