Blogini ulkoasu on vaihtunut, joten muutoksen jäljiltä saattaa olla vielä jotain hieman vinksin vonksin
Kuvien osalta on tullut sellainen parannus, että kuvista saa isomman version klikkaamalla niitä. Vielä eivät kaikki kuvat ole muokattu suurennus versioon, pikkuhiljaa.
Tämä muutos on saamani joululahja.




Oikein mukava ulkoasun piristys! Olen käynyt silloin tällöin lukemassa blogiasi ja ihailemassa mukavia kuviasi. En muista olenko kommentoinut aiemmin, mutta toivottelen sinulle mukavia kuvia ja hyvää joulun aikaa!
HUI! Ihan vatsanpohjasta otti, kun tulin tänne. Silmät pyöreinä katsoin, että minnekäs se Tian blogi on hävinnyt. Eihän se onneksi ollutkaan hävinnyt vaan muuttunut aikalailla.
Enpä olekaan tällaista blogipohjaa nähnyt muilla. UPEA!!!
Ai niin.. piti sanoa, että on tosi hieno juttu, että kuvat saa klikattua isommiksi. Lukemattomat kerrat olen toivonut, että olisin voinut tutkia kuviasi tarkemmin. Nyt sitten voin.
Onpas hieno muuttuva banneri.
.
No se edellinen pohjasi olikin aika kesäinen
Kas niin, onnea uudesta ulkoasusta
Elegantti, hillitty ja niin seesteinen.
Kyllä vaihtelu aina virkistää ja kokeilu on niin taivaallisen ihanaa.
Kiltti pukki
Tuollaista banneria en ole ennen nähnytkään! Hieno joululahja koko ulkoasu.
Oho! Kiva joululahja! Olet ollut siis tosi kiltti
Minäkin kyllä ensin melki pelästyin, että mihinkäs olenkaan tullut….
Hienolta näyttää. Kiva toi yläbanneri.
Hienolta näyttää, vaikka minäkin ensin luulin että väärään paikkaan eksyin
Mukavaa Tapaninpäivää!
Elisa; vaihtelua ja kiva kun tulit, olet aiemminkin kommentoinut kun et jäänyt “kiinni” tarkastukseen.
tämä on nyt lähempänä sitä minua, eli selkeä ja huomasin meillä pojan kanssa olevan aika samanlainen maku
Tuota kuvien suurentamista oli jo aiemminkin suunniteltu, mutta ei oikein edellisiin pohjiin onnistunut luonnikkaasti.

Anu; tarkoitus olikin hiukan herätellä
Hullukaali; siihen on kiva kerätä kuvia, täytyy vaan olla “litteitä” useat kuvani eivät mahdu. Annoin kukkien kukkia mahdollisimman pitkään talven keskellä
Marika; kiitos.
Annu; pidän itsekin tästä yksikertaisuudesta, ei rajoita väreillään kuvien käyttöä.
Hannele; kiltti oli kun toiveeni toteutti.
Irma; ei näitä paljoa taida olla ja siksi minäkin sitä pitkään odotin että sopiva pohja löytyi muokattavaksi.
-maiju; kiva lahja ja mieluinen, hih, herättikö
Niina; ajattelinkin että voisi tulla tuollaisia ajatuksia.
Kivan pirtsakka uudistus! Olet ollut niin kiltti ja kiltit niitä lahjoja saa.
Ihana uusi ulkoasu blogillasi ja wau miten upeasti kuvat suurenevat. Ne olivat ennenkin upeita, mutta nyt ovat suorastaan häikäisevän upeita. Kaunista! Ihanan joululahjan sait!
Aimarii; pidän itsekin tästä ja tiedä siitä kiltteydestä
pukki taisi olla kiltti.
Susanne; kiitos, kuvat voi laittaa pienempään kokoon ja halutessa voi katsella suurempana, hieno joululahja.