Eilen huomasin että talipötköllä on joitain lintuja mitä ei aiemmin siellä ole ollut, kummasti silmät ovat harjaantuneet erottamaan
Kamera äkkiä ja kuvaa ottamaan jos onnistuisi ennen kuin lentävät pois.

Pikkuvarpuset viihtyivät sen aikaa että muutaman kuvan sain.

Ei aiemmin ole pötköllä käyneet vaan maasta siemeniä syöneet.

Kiva kun nyt uskaltautuivat ja toivottavasti tulevat uudelleenkin. Pötköä ovat verottaneet muutkin, aika paljon on huvennut, on uuden pötkön tuominen tänään tai huomenna, tämän siirrän hiukan sivummalle.
Pari kurrea ulkona jo hyppelevät, näyttäisi toinen olevan tupsukorva. Täytyisi alkaa tekemään omia joulukortteja ettei jää ihan viimetinkaan.
Hyvää keskiviikkoa toivotan.




Varpuset ovat kauniita! Eikä niitä enää ole niin paljoa kuin joskus muinoin. Meilläkään ei käy lainkaan, tämä on sen verran metsää. Äidillä käy tavallisia varpusia talipallolla.
Hyvää keskiviikkoa sinullekin, kortteja täälläkin kirjoitellaan.
Olen ollut huomaavinani, että pihassani näkyy vuosi vuodelta yhä enemmän pikkuvarpusia. Aikaisemmin varpuset olivat enemmistönä, nyt pikkuvarpuset.
Taitaa tuo talipötkö olla aika houkutteleva monille linnuille… ja siellä teidän Ruokabaarissa niitä kuluu talven aikana varmaan useampi ; )
Mukavaa keskiviikon jatkoa sinullekin !
Kiva, kun pikkuvarpuset ovat suakin tulleet katsomaan, ja talipötkökin kelpaa.
Mulla täällä on joskus niitä aika paljonkin.
Kivat kuvat olet onnistunut niistä saamaanm.
Joulukortteja pitäisikin alkaa kirjotteleen jo piankin.
Hyvää keskiviikkoa sulle!
Ihana seurata blogisi kautta lintujen ja oravien ruokailua ja mahtavia kuvia olet niistä ottanut.Hyvin on talipallo kelvannut linnuille.Huvennut paljon viime käynnistäni.
Varpunen on oikeastaan kaunis lintu, ei ollenkaan sellainen “harmaavarpunen”! Kauniita ruskean sävyjä selkä täynnä. Hyvää alkavaa torstaita sinulle!
Kaunis ja koristeellinen selkä on varpusella. Hauska on myöskin katsella lintujen varpaiden otetta pötkössä. Hyvin keikkuvat joka suuntaan ja jopa ylös alaisin.
Oho, sulle onkin tullut akrobaattivarpusia! Meillä ne ei osaa mennä syömään muualta kuin maasta. Tintit ja kurre mee ruokabaarille, mutta varpuset syö mitä muilta tipahtelee maahan.
Uuna; kauniita ovat kun lähemmin tarkistaa. Ei meilläkään montaa näitä ole.
ennen söivät maasta, opivaa sorttia.
Famu; kiva että teillä lisääntyy, tavallisia varpusia kaipailen, onneksi Hämeessä tuttuni pihapiirissä niitä on aika paljon.
SariW; talipötkö hupenee. on laitettu uusi viereen, kuluu niitä muutama talven aikana.
Harakka; yllätys minulle tuo niiden tulo talipötkölle. Minun pitäisi tehdä ensin omat joulukortit valmiiksi;-)
Timjamiini; kaikenlaisia kavereita käy ruokailemassa ja pötkö hupenee.
Marjukka; kauniin ruskean eri sävyt pikkuvarpusissa.
Rusina; kyllä niillä on hyvä ote, välillä aikamoinen siipien räpyttely.
-maiju.; näin on tullut, ihanaa