Tämä viikko on hiukan kiireinen kuinka onkaan niin kasaantunut kaikkea samalle viikolle, enköhän kumminkin selviä.

Ruokabaarin ympärillä ollut myös vilskettä, kurre tarkkana katselee kun on tullut kissa näköpiiriin eikä sellaiseen ole luottamista

vaan paras on hypätä puuhun ja mennä oksalle odottamaan turvallisempaa ruokailu aikaa. Ole kiltti ja hätistä kissa pois pyytää kurre, niinhän minä tein ja pikkukavereiden ruokailu jatkui.
Sisälläkin ollut vilskettä noiden joulukorttien kanssa, kyllä niihin aikaa saa menemään kun suurimpaan osaan teen korttipohjat itse. Suuri harmitus tuli kun olivat muuttaneet käyttämäni vihreän kartongin aivan väärän väriseen, minun mielestäni, en pidä sellaisesta kirkkaan vihreästä. Siinä meni sitten suunnittelemani korttimalli susille, onneksi olin saanut tehtyä ystävälleni tilaamansa kortit mieluisasta vihreästä. Hankin ison määrän tarroja ajatuksena tehdä samalla mallilla enemmänkin kortteja, nyt ovat tarrat odottamassa jos keksisin niille jotain käyttöä. Murinoita näin aamutuimaan, kun on aika moni asia takkuillut joulukorttien tiimoilta.
Kohta lähden tukan leikkuuseen kun on taas ryöhähtänyt ihan huomaamatta ja eihän sitä nyt voi pipo päässä olla koko aikaa
Piristää kummasti kun hiukset ovat kunnossa.
Hyvää tiistaita toivotan ja joulukuun alkua, mihin se marraskuu mennä tupshati, ehkä sen pimeydessä en huomannut kaikkia päiviä


Vallan hurmaava taas kurre talviturkissaan. Hyvä, että hätistit kissan pois, niin kurre saa rauhassa syöpötellä.
Kartonkeja ei tosiaan tahdo saada “oikean” värisiä vihreitä. Minusta myös liian kirkkaita tai sitten ihan liian tummia.
Vähän rosvosin sinulta kortti-ideaa pariin korttiin. Se semmoinen missä on tekstillistä paperia puoleen väliin ja sitten tonttukuva siinä “saumakohdalla” ja vähän reunassa ääriviivatarraa ja kulmakoristeet. Tein semmoinen “normikortin” mallisen ja laitoin ihan erilaisen kuvan. Kiva tuli siitäkin, sori varkauteni
Hirveä hinku mulla tehdä vaan joulukortteja, vaikka on jo yli oman tarpeen. Pitää varmaan kantaa ne ylimääräiset töihin, jos vaikka joku erehtyisi ostamaan…
-maiju-; talviturkkia alkaa ole monellakin kurrella, yhdellä vielä ruskeaa aika paljon. Vaikka kissoista pidän niin en kavereitani anna hätyytellä. Vaikeaa on usein löytää oikeanlaista sävyä ja tuo vihreä oli oikein harmin paikka, tuolla hyllyllä iso kassa tarroja odottaa. Kiva jos sait idean poikasta korttiisii, oleppa hyvä vaan. Varmaan töissäsi haluavat korttejasi sinne vaan. Mitenkähän onnistuu kohta vaihtaa ruusukortteihin, vähän taitaa olla hakusessa, eiköhän sekin taas onnistu.
Ihana pörröinen kurre kuvissasi! Pikkuisen on kurren turkki märkä, eikä ihme, kun on niin kosteaa.
Aika oikein vilistää, kun on monenlaista tekemistä.
Hyvää joulukuun alkua sinulle!
Voi herranjestas että on söpö kurre!
Kovin on kurreherrakin jo harmaantunut talvea odotellessaan. Suloinen pallero nappisilmineen vie sydämen joka ikinen kerta.
Toivottavasti kortti-idea iskee käyttämättömillekin tarvikkeille! Mukavaa joulukuun alkua kaamoksen keskelle.
Uuna; väkisin kurren turkki kastuu kun on näitä sateisia päiviä. Aika todella vilistää ei meinaa perässä pysyä.
Kissakirjavainen; söpö on ja varovainen
TeeTee; hiukan jo harmaa on ja kyllä ne minutkin hurmaa kerta toisensa jälkeen. Jo on ideoita toteutettu väärän värisillä ym.
Voi voi ,niitä kissoja, kun ne vaanii niitä pikkulintuja siellä ruokintapaikoilla, ja varmaan noita sulosia kurrejakin!
Muistan vielä viimekesältä, kun sen pikkusen oravanpoikasen vei yksi tuhma kissa !…Lahjoja ei saa tänä vuonna laikaan!!
Ja se harmittaa varmaan, kun ei saakkaan samaa väriä, kuin on korteissa käyttänyt!
Siinä menee suunnitelmat han pilalle monestikkin sitten!
Toivon, etä saat ne erisävyiset kartonkit jotenkin kuitekin sopimaan sitten johonkin toisiin kortteihin, ettei vallan hukkaan mene!
Toivotaan parasta!
Onpas harmaana jo kurre ! Taitaisikohan kohta tulla talvi ja pakkaset ; ) Se olisikin jo kivaa vaihtelua…
No tulikos hyvä kampaus…? Minulla tänään sama hommeli edessä. Pirtsakka kampaus saa ihmeitä aikaan myös mielialalle. Huomattu on.
Harakka; niitä on joskus vaanimassa, vaistoan eläinten käyttäytymisestä että kissa on lähellä. Tuo korttimatskun saamattomuus on ainainen harmi, nyt jo uudet mallit suunniteltu ja väärät värit käytössä
kiirettä piisaa, eiköhän se kohta helpota.
kummasti piristää.
SariW; harmaata jo turkissa, talvea enteilee.
Anu; tuli, taas kuulee ja näkee
Monessa asiassa sama juttu, että hyvä tuote muutetaan uuteen uskoon, eikä sitten olekaan enää niin hyvä ;( No, kyllä sinä kekseliäänä tyttönä pian niille tarroille uuden käytön löydät!
Toivotaan, että joulukuusta tulee vähän valoisampi!
Mä en vain ymmärrä kuinka nämä eläimet osaavat olla niin äärimmäisen suloisia, että aina vain kun näen näitä kuvia niin tulee niin hyvä mieli. Ne aiheuttaa mussa aina jonkinlaisen tunnemylläkän joka saa sydämen hypähtämään ja suunpielet kohoamaan!
Tuokin tuossa niin söpönä kädetkin kiinni toisissaan.. Voi suloisuus, en kestä!
Marjukka; samaa olen harmitellut noiden matskujen kanssa, ja vielä huonompaan suuntaan monesti vaihdossa. Olen jättänyt suosiolla tarroja ensi vuodeksi ja väärän värinen kartonki on saanut uuden mallin. Nyt on jo hiukan valoisampaa.
Marika; minullakin tulee hyvää oloa pikku kavereista ja pakko on ainan välillä napsia muutama kuvakin.
Joulukortteja minäkin olen ahkeroinnut. Ovat niin samanlaisia tänä vuonna, että kuvaan parhaat palat kerralla samaan postaukseen.
Rusina; monikin väkästää joulukorttien parissa, minäkin niitä muutaman tehnyt ja osa on samaa mallia kun ystäväni tilaa yritykselleen.
Olen nyt niin monena vuotena peräkkäin kuitannut kortit jollain kauniilla jouluisella kuvalla, että ajattelin ahkeroida tänä vuonna. Vielä pitäisi jokunen saada kasaan ennen kuin aloittaa osoitteiden kirjoittamisen kuoriin.