Viime viikonloppuna pääsin käymään meren rannalla, minut vietiin pieneen saareen johon pääsimme ihan jalan, saappaat oli hyvä olla jalassa. Kauempaa jo kuulimme lintujen ääntä ja kaakatustakin, ajattelin ihanaa jos näkisin joutseniakin.

Tumman harmaa oli päivä ja kuvat sen mukaisia. Kauempana merellä ui paljon lintuja ja osa

lähti lentoonkin, ehkä sorsalintuja.

Sitten alkoi kuulua ihana kaakatus ja joutsenia lensi ylitsemme. Tässä menevät lähietäisyydellä toisistaan, aivan kuin toinen pitäsi pyrstöstä kiinni.

Hienoa oli niiden meno

ovat ne vaan niin uljaita lintuja.

Lisää tuli koko ajan pienissä parvissa

ja minä samalla yritin sekä kuvata

että nauttia

niiden kauneudesta.

Kauemmaksi suunnistivat

illan hämärtyessä. Suuri kiitos oppaalleni kun minulle antoi mahdollisuuden tällaiseen elämykseen. Voi olla että pääsisin lähipäivinä uusimaan tutkimusreissuni, toivon niin.
Aamu on hiukan selkeämpi ei niin pimeä mitä eilen oli, +8 näyttää mittari. Tänään ajattelin jos muutaman kukkasipulin piilottaisin maahan kun jäi pussiin pakkasten tullessa, nyt on viimeisiä hetkiä niin tehdä jos saisi sitten keväällä ihailla ja kuvata niiden satoa. Ensi viikkosta näyttää tulevan kiireinen niin paljon pakkautunut kaikkea tekemistä ja tapaamisiakin. No ehkä siitä selviän, remonttimieskin lupasi tulla yhden pienen jutun korjaamaan ja silloin ei voi sanoa ei sovi.
Hyvää lauantaita toivotan.


Upeita ovat laulujoutsenesi. Aina yhtä paljon säväyttää laulujoutsenten näkeminen ja kuuleminen, vaikka se tapahtuisi melkein päivittäin, kuten kotijärvelläni – kovimpia talvikuukausia lukuunottamatta. Vieläkin ovat järvellä, niitä on nyt kerääntynyt kymmenittäin järven lahtiin ruokailemaan. Jäätkin ovat sulamaan päin… Hienoa, jos pääset uudemman kerran näitä kuvaamaan ja ihailemaan. Jospa aurinkokin pilkistäisi.
Irma; upeita olivat, osa oli vaan korkeiden kaislojen takana ja tämä 170 cm pitkä varteni ei ollut tarpeeksi että olisin niistä lähempiä kuvia saanut, olen noistakin tooodella tyytyväinen ja toivon että pääsen uudelleen ja siellä niitä vielä olisi. Sinulla siellä niin hienot maastot kuvauksiin, tälle kaverilleni juuri niistä kerroinkin.
Joutsenet ovat uljaita. Elävinä en niitä nähnyt koskaan. On ihanaa kun niitä voi nähdä luonnossa niin laulu- kuin kyhmyjoutseniakin. Hyvin olet onnistunut kuvaamaan komeat linnut. P.s Olen asunut kolmekymmentä vuotta Joutsenentiellä ja odotellut joutsenia kävelemään kanssani korttelia ympäri. Vielä ei ole näkynyt.
Näitä kuvia katsellessa alkoi päässäni soida: “Kohos siiville kerran ne sitten, suvi kun oli muistoja vain,
kukat laulavat lainehitten, unet valkeat ulappain.”
Hih, tossa yhdessä kuvassa se on selvästi hinauksessa;) Hienoja kuvia. Täälläkin joutsenia näkee joskus, kurkia enemmänkin.
Hienot kuvat uljaista linnuista. Täällä on järvi kyllä vielä sula mutta aivan äänetön ja linnuton.
Vastavierailulla
Aivan mielettömän upeita kuvia sinulla on täällä! Mikä kamera sinulla on?
Kiitos tästä ihanasta elämyksestä mikä välittyi kuvistasi! Uljaita lintuja ovat!
Mukavaa viikonloppua!
Oi miten sykähdyttävää. Joutsenissa on jotain syvällistä sankaruutta ja uljautta. Ja että olet onnistunut noin hienoja kuvia saamaan. Olet varmaan ikionnellinen noista kuvista.
Hienon kuvasarjan joutsenista oletkin saanut, vaikka on niin pimeetäkin ollut.
Mutta kuvasi kuitenkin onnistui hienosti, ovat niin selkeitä ja joutsenista näkyy silmät ja kaikki yksityiskohdatkin tosi hienosti!
Joutsenet ovat kyllä sellasia uljaita ja kauniita lintuja.
Hyvää lauantaita sulle myös!
Pensastasku; ovat uljaita ja tänä vuonna olen päässyt näkemään ja kuvaamaan useamman kerran, ihanaa. Jospa joskus saisit yllätyksen ja joutsenia tepastelisi teidän kotinurkilla

Riitta; kaunis laulu, näinhän se on.
Minde; minunkin mielestäni on. Jos ensi vuonna sitten näkisin kurkia muuallakin kuin korkealla meidän talon yli lentäen, haaveita
Demetrius; kiitos, kyllä olin tohkeissani kun näin ja pääsin kuvaamaankin. Teidän järvi odottaa ensi kevättä.
Soile&nelijalkaiset; kiva kun tulit piipahtamaan ja kiva kun pidit kuvistani, Nikon D-80 on kamerani.
Susanne; ole hyvä, mukavaa jos kuvista välittyi tunnelma.
Mehtäsielu; olen todella ikionnellinen näistä kuvista, haikea olo vaan tulee kun lähtevät muualle.
Harakka; kiitos, sumua ja hiukan jo hämärääkin alkoi olla, mutta sain kuin sainkin kuvia.
Hei. Kuvathan ovat hienoja, sellaisia kuin se tuulinen iltapäiväkin oli juuri ennen hämärää.
Ihanat joutsenkuvat
Taina; hieno oli päivä, kiitos kivasta reissusta.
Rusina; joutsenet ovat hienoja kuvattavia.