Askartelutarvikepaketti saapui

Ei voi muuta kuin ihmetellä ja kiittää Leilaa Angelasta nopeasta toimituksesta, odottelin vasta maanantaina pakettia. Tekstari tuli Matkahuollosta että olisi paketti noudettavissa, hetihän se oli haettava.

Painava oli ja rahtimaksu sen mukainen, mitähän minä noin paljon olin saanut tilauslistaan kerättyä  ;-)

Kohotarroja olin odotellut varastoon tulevaksi, isoa pakkausta ja nyt niitä sain, ääriviivatarroja erilaisia myös.

Keräsin myös 3-D kuvia tavallisia

ja stanssattuja, tässä uusimpia, ostin myös vanhempaa mallistoa mitä en kuvannut tänne.

Kukkia pitää olla aina, keltaisia ruusuja, hiukan erilaisia kuin aiemmin. Näissä kuvissa on myös Leilan minulle erikseen tilaamia mitä ei heidän valikoimissaan ole, todella hyvää palvelua. On niitä minullakin jo aikamoinen valikoima  ;-)

Nyt en ottanutkaan Romakin valmiita korttipohjia vaan A4 kartonkeja, niistä saan tehtyä sekä neliö- että cabinikorttipohjia. Romakilla on mielestäni kauniin väriset kartongit.

Tilasin myös hiukan kuviopapruja, ylin viuhka on lajitelma ruusuaiheisia hiukan kiiltävää ja alinna olevat ovat kohokuvioituja, molemmat mielenkiintoisia kokeiltavaksi.

Paketissa oli myös joulukuvia niitä en tänne laittanut, mutta kun joulukorttejakin on alettava tekemään pikkuhuljaa,  niin samalla tein tilauksen, kyllähän sen huomasi laskun loppusummasta että kerätty on hiukan pidemmällä tähtäimellä. Olen pitänyt kortteilussa hiukan taukoa, muuten voi alkaa tympimään ja sehän ei ole tarkoitus, myös käsille täytyy antaa lomaa, samoin ideoinnille  :-)

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.

9 kommenttia »

 
  • gloriosa kirjoitti:

    Kiva on nähdä mitä näistä saatkaan aikaan. Niinhän se on että välillä pidetään lomaa ja sitten taas jatketaan uudella innolla:)

  • Tia kirjoitti:

    Gloriosa; täytyihän sitä heti tehdä kortti, tuo loma tekee joskus ihan hyvää.

  • harakka kirjoitti:

    Kiva myöhemmin katsoa, mitä näistä syntyykään…
    Mullakin on paljon kaikenlaista ainesta, kun aluksi tein paljon atc- kortteja.
    Ne on vaan ajan putteen vuoksi jääneet, pitäisi niitäkin välillä jokunen tehä.

  • Rusina kirjoitti:

    Wow, tosi nättejä paprumatskua.

  • Tia kirjoitti:

    Rusina; taas on pitkäksi aikaa askarteltavaa, kunhan pääsisi alkuun.

  • Timjamiini kirjoitti:

    Ihania kukkasia olet ostanut samoin papereita.Myös noista kalastusaiheisista 3D kuvista pidän ne kävisivät muutamalle kaverilleni.Yhdellä oli jo synttärit ja minulla ei ollut muuta kuvaa kin onkiva sammakko joten laitoin sen hänelle.Kommenteksi sain kiitokset ja kysymyksen olenko minä sammakko onneksi leikkimielellä esitettynä.Minä pidän myös Romakin kartongin väreista ja Romak paperille painetuista 3D kuvista .Niitä on tosi helppoleikellä.

  • Tia kirjoitti:

    Timjamiini; tuli aikamoinen paketti ja sitten samalla rykäisin ostaa kaikenlaista, kukkakuvilla on aina käyttöä ja jalkapallokuvat, myös onkiaiheet kiinnostavat. Romakilla hyvää materiaalia. Korteissa on kiva kun tulee kommentteja silloin ne ovat herättäneet kiinnostusta.

  • selma kirjoitti:

    Kylläpä olet valinnut kivat materiaalit tuleville korteillesi. Nuo A-neloset taitavat ollakin käteviä korttipahveja. Pitääpä minukin kokeilla sellaisakin ja pelkästään taitettuna saa suurempia kortteja. Paussia olen minäkin pitänyt niin korteissa kuin koko blogin kanssa ja vähän reissailutkin olen maakunnissa, mutta sehän kuuluu kesään myös. Paljon oli kauniita kukkasia myös täällä sivuillasi. Niitä oli kivaa katsella. Hyvää kesän jatkoa :)

  • Tia kirjoitti:

    Selma, kerralla tilasin sitten isomman paketin ja nuo A4 koko on hyvä siitä saa vaikka minkä kokoista, kannattaa myös kokeilla A5 eli taittaa, saa näyttävämmän kortin. Paussia on välillä hyvä pitää kortteilussakin niin minäkin.

 

Jätä kommentti

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa syöte: Artikkelit | Kommentit

Copyright © Akileija 2010 | Akileija | WWW-sivujen toteutus I28 Media | Teema: Ani World.