Päivällä olin haravoimassa ja muutenkin ulkona pihassa aika paljon. Lintuja lenteli ympäriinsä ja kauhea tohina niillä. Oli tiaisten pusuttelua ja joukkotappelua, kolme tikkaa ajoivat toisiaan takaa ja huutelivat, yksikin ihan kuin olisi laulanut keke keke keke, odotin jatkoa sille
Olivat niin kaukana etten kuvia kunnolla saanut ja eihän sitä koko ajan kameran kanssa voinut tiirailla.

Punarinta minulle piti niin kaunista konserttia männyn oksalla, oli sitä haravoidessa nautinto kuunnella.




Kivoja ystäviä sinulla on ollut, kun olit haravoimassa. Nyt kyllä kuuluu vaikka minkälaista linnunlaulua. Se onkin yksi kevään ihanista asioista.
Susanne; kivoja ystäviä oli ja paljon, aikamoista sekakuoroa harrastivat.
Eikö olekkin kiva haravoida kun samalla saa kuulla lintujen laulua!
Mä olin myös tänän haravoimassa pikkasen enimpiä tuulen tuivertamia risuja maasta.
Harakka; nautinto oli ulkona olla, join kahvitkin terassilla, aurinko paistoi eikä ollut niin kauhean kovaa kylmää tuultakaan.
Meidänkin terassilla näyttäytyi tänään punarinta, mutta minulla ei tietenkään ollut sillä hetkellä kameraa lähettyvillä ;(
Aika kaunis ja lämmin päivä oli jo tänään, loppuviikkoa kohti lämpenee ennustusten mukaan lisää, mikäs sen mukavanpaa!
Kevättunnelmainen kuva punarinnasta. En ole vielä nähnyt punarintaa, mutta naapurini kertoi jo nähneensä. Jospa viikonloppuna sitten on aikaa tiirailla tarkemmin.
Marjukka; kyllä se tulee uudestaan, silloin voit saada kuvan napsattua.
Irma; kevättä laulaa täysillä, viikonloppuna kannattaa tiirailla, nythän lupasivat että lämpeneekin.