Tämä isäni tekemä tuohirasia on korurasianani. Ehkä hiukan jäänyt kesken kun katselin noita yläreunassa olevia viiltoa, olisiko ollut tarkoitus tulla samanlainen kuvio kuin alareunassa on.

Tämä on kaunis yksinkertaisuudessaan ja rakas muisto isästäni joka oli kätevä käsistään, teki paljon kaikenlaista.




Heippa! Makoisan näköisiä mansikoita ja söpöt olivat siilikortit
Heippa Satu. Mansikat ovat myös makoisan makuisia, olisi pitänyt jättää useampi makusteltavaksi. Tai täytyy ostaa lisää, sillä siitä selviää.
Siilikortteja pitäisi ahertaa muutama vielä eri väreissä.
Onpa ihanan näköinen rasia
Myönnetään että on ihanan näköinen.
Nuo tuohirasiat on tosi ihania. Niiden tekeminen vaatii kyllä melkoista tarkkuutta ja sorminäppäryyttä. Minullakin on yksi tuohirasia, mutta hyvin erinäköinen kuin tuo isäsi tekemä. Ehkäpä esittelen sen joskus blogissani…
Kyllä siinä tarvitaan kaikkia noita ja vielä kärsivällisyyttä. Onneksi on säilynyt.
Laitappa joskus esille omasi.